Kauhuelokuvat

Itse kuulun myöskin kauhuelokuvien suurkuluttajien joukkoon! Kaikki menee splatter-silvonnasta, kummituselokuviin jne... Tosin välillä on tullut niinkin häiritseviä leffoja ettei niitä ole pystynyt katsomaan kokonaan mm. Cannibal Holocaust, joka näytti aivan liian aidolta ja kuvottavalta (tosin näin sen joskus lähemmäs 15-vuotta sitten...).

Kauhuelokuvat on viihteenmuotona kuitenkin ne itseäni eniten kiinnostavat ja itselleni syntynytkin pienet palvonnat joitakin kauhulegendoja kohtaan kuten slasher-ikonit Jason Vorhees ja Michael Myers. Kauhuakin on niin erilaista ja monet voikin mieltää kauhun ihan erilailla kuin moni muu, genrejähän kauhussa on vaikka kuinka, on slasherit, splatterit, kummittelut, psykologiset kauhut, hirviökauhut jne jne. Harva elokuva oikeasti pelottaa, mutta eniten kylmiäväreitä itsessäni saa kummituselokuvat kuten japanilainen Ju-On: The Grudge ja etelä-korealainen Phone. Eli kummituskauhu pelottaa, toisin kuin vaikkapa Friday the 13th slasher-elokuvat jotka on viihdyttävää tappoa :p

Sarjamurhaaja-elokuvat on myös melko pelottavia jo sen takia että ne kertoo ihmisen pimeästä puolesta ja silti kyseiset elokuvat on samaan aikaa todella kiehtovia.
Itselläni ei oikeastaan ole mitään sen suurempia suosikki kauhuohjaajia, mutta mainitsen muutaman joiden elokuvista olen tykännyt. Stephen Kingiltä parasta on ehdottomasti herran minisarjat kuten "It" ja "Rose Red", myöskin vanhat John Carpenter kauhut on pääosin viihdyttäviä, Dario Argento on eurooppalaisen kauhun mestari, ja George A. Romero on taas zombiekauhun esi-isä ja ehkä se ainoa varsinainen suosikkini. Guillermo del Toro on mestarillinen lähes kaikessa mitä hän tekee, ja Toroltahan on kauhua tai muuten vain synkkiä leffoja tullutkin.

Erittäin odotettu osio tällekkin foorumille tämä ja toivonkin että kauhun ystävät pitävät tätä topikkia elossa, sillä itse ainakin mielelläni juttelen kauhusta ja otan vastaan leffasuosituksia jne.
 
RE: Tänään opin, että...

Isilmírë sanoi:
enkä sitten saanut unessani unta, kun pimeys ympärillä ahdisti ja olin ihan varma, että jostain joku ällö kauhuotus kohta mönkii.
Click to expand...

Minulla unettomuus ei johdu niinkään kauhuotusten pelkäämisestä, vaan lähinnä niiden ajattelemisesta. Vaikka en sinällään pelkäisi jotakin, niin silti unet menee, koska en vaan saa sitä pois mielestä.. Vähän vaikea varmaan ymmärtää mitä tarkoitan mutta eipä sillä niin väliä. =D

Tosiaan katsoin kauhuelokuvia vielä pari vuotta sitten vaikka millä mitalla, eivätkä ne silloin erityisesti pelottaneet. Nyt olen alkanut miettimään, että olisiko sittenkin kannattanut uskoa niitä K18-merkintöjä, joilla varustettuja elokuvia niin mielelläni katsoin.. Välillä sitä muistaa joitain elokuvia, joita on joskus tullut katsottua ja ihmettelee, miten niistä on selvinnyt ilman unettomia öitä.. :D

Mutta sen verran kysyisin ihmisten mielipidettä, että mikä teistä vetää rajan "hyvän" ja "huonon" kauhuelokuvan välille? Itse en erityisesti pidä kauhuelokuvista, joissa säikyttelykohtaukset viedään typeriin liiallisuuksiin. Pienissä määrin säikyttely on imho paljon tehokkaampi keino kuin jatkuvat yritykset saada katsoja pomppimaan tuolillaan. Lisäksi elokuvat, joissa sää on koko ajan joko sateinen tai muuten vain synkkä yrittävät luoda pelottavaa tunnelmaa väärällä tavalla. Sitäpaitsi kauhuelokuvat, joissa kamalia asoita tapahtuu päivänvalossa ovat paljon hirveämpiä.. :p
 
CthulhuBard, kuulisin mielelläni mikä Dario Argenton elokuvista on tehnyt sinuun suurimman vaikutuksen? Itse en ole onnistunut näkemään aivan kaikkia, mutta yleensä useimmat ajattelevat että Suspiria (1977) on paras?

Jos Argento ja Romero uppoavat niin Lucio Fulci voi olla tutustumisen arvoinen (mm. Zombie Flesh Eaters (1979)), joskin itse pidän lähinnä Fulcin elokuvien tahattomasta komiikasta, koska ne ovat oikeasti aivan valtavan laaduttomia. Musiikit ovat myös Fulcilla varsin erikoisia valintoja. Musiikki on kuitenkin minusta aivan olennainen osa onnistuneen kauhutunnelman luomisessa, ja George A. Romero onnistuu siinä Day of the Dead (1985) elokuvassa erinomaisesti.

David Cronenbergin elokuvat Scanners (1981) ja The Brood (1979) sisältävät myös eräitä kauhu-elementtejä, ja The Fly (1986) on tietysti aina hyvä .

Vähemmän vakava Re-Animator (1985) kannattaa myös nähdä, vaikka se ottaakin paljon vapauksia H.P. Lovecraft-tulkinnassaan.

Vanha The Wicker Man (1973) on myös hieno elokuva, vaikka on kyseenalaista onko se enää kauhua? Se on kuitenkin kiehtova yhdistelmä.

Jos tahtoo lukea aiheesta omalaatuisen elokuvakirjan, niin Jouni Hokkasen ja Nalle Virolaisen teos Roskaelokuvat (1990) on sellainen, mutta se on antikvariaateista melkein mahdoton löytää.

Mutta sen verran kysyisin ihmisten mielipidettä, että mikä teistä vetää rajan "hyvän" ja "huonon" kauhuelokuvan välille? Itse en erityisesti pidä kauhuelokuvista, joissa säikyttelykohtaukset viedään typeriin liiallisuuksiin.
Click to expand...
En osaa tähän kovin paljon tyhjentävämmin vastata, mutta jos mielikuvitukseni tempautuu mukaan tarinaan, erityisesti sen yliluonnollisiin elementteihin, niin se on kiehtovaa. Se on vähän irrationaalista, enemmän sellainen alitajunnan asia. Greippikin on hyvää, vaikka se maistuu happamalle. Säikäyttely on helppo ja huono tehokeino, mutta harvoissa tapauksissa sitäkin on osattu käyttää oikein. Kauhuelokuvat kertovat ilkeistä asioista, mutta itse voin pahoin paljon enemmän katsoessani uutisdokumenttia kuin sepitettä.

Huono kauhuelokuva on kliseisyytensä vuoksi ennalta-arvattava, eikä katsoja jaksa kiinnostua roolihahmojen kohtalosta (perusvastaus)?
 
Joskus nuorempana tuli kulutettua enemmän aikaa katsomalla kauhuelokuvia, mutta tuossa lukion aikana en enää pystynyt niitä katsomaan. Enkä oikeastaan enää pysty. Tarkoitan nyt sellaisia kauhuelokuvia, jotka pohjautuvat jotenkin nykyaikaan ja ovat realistisia. Siis tapahtumat ja paikat ovat sellaisia, että niin voisi tapahtua oikeassakin elämässä. Ja vielä pahempaa, minunkin elämässäni. Eli esim. Kauna sekä The Ring ovat sellaisia. The Ringistä olen nähnyt vain sen ensimmäisen version, enkä toista kertaa haluaa nähdä. Ja mitä olen kuullut juttuja Paranormal Activity-elokuvasta, niin se on sellainen ehdoton ei.
Mutta jostain syystä tykkään katsoa fantasiakauhuelokuvia, tai fantasiaelokuvia joissa on kauhuelokuvamaisia piirteitä. Ehkä se on samanlainen juttu kuin Valokilla, ne kiehtovat. Tosin en pelkää Saw-elokuvia katsoessa ollenkaan, vaikka ne ilmeisesti luokitellaankin josnkin sortin kauhuleffoiksi. Ne ovat vain sellaisia turhauttavia, jolloin tekee mieli repiä hiukset päästä kun ei tiedä selviääkö se ihminen vai ei..

En itse pelkää pimeää, mutta myönnän että pimeällä/illalla välttelen peileihin katsomista niihin aikoihin kotona sekä muualla. Meillä kotona on pitkä käytävä, jonka varrella on huoneita ja joskus tulee kuviteltua, että sitä pitkin tai jonkin huoneen nurkan takaa tulee joku hahmo liikkuen nykivästi tai laahustaen. Tämä kammo voi johtua myös siitä, että olin katsomassa yläasteella harrastajateatterin esitystä eturivissä, jossa eräs näyttelijä kulki pitkilakana päällä kontaten lattialla. Harvoin niin kovasti olen säikähtänyt kuin silloin.

Hyvä kauhuelokuva on mielestäni sellainen, joka on tarpeeksi uskottava sekä no -- pelottava. Siis sellainen, joka jää vielä mieleen kummitelemaan pitkäksi aikaa. Tuo sade-jutun olen huomannut muissakin elokuvissa. Kun sataa ja ukkostaa, niin silloin tapahtuu aina jotain pahaa. Sitä osaa aina odottaa ja kyllä se vie jonkun verran elokuvanautinnosta pois.
 
Tosin en pelkää Saw-elokuvia katsoessa ollenkaan, vaikka ne ilmeisesti luokitellaankin josnkin sortin kauhuleffoiksi.
Click to expand...

Ensimmäinen Saw oli aivan tuoreen tuntuinen, mutta jatko-osissa on minusta kadotettu tarinankerronta joka teki goren edes jotenkin kiinnostavaksi tai kertomuksen kannalta oleelliseksi. Minusta ne jatko-osat ovat vain huonoja, koska en pidä toivottavana suuntana että kauhuelokuvat olisivat pelkkää Hostel-rääkkäämistä. Kyllä joku Marttyyrit sai ällöttävän fiiliksen aikaiseksi, mutta ei se ole se mitä kauhulta haen. Ei sellainen jännitä minua laisinkaan. Tarvitaan myös suvantoja. Splatter on sitten tietysti aivan toinen juttu.

Saw elokuvasta vastuussa olevat James Wan ja Leigh Whannell ovat ilmoittaneet että koko projektin esikuvakohtaus on löydettävissä ensimmäisestä Mad Max (1979) leffasta. Näin triviana aihetta sivuavasti.
 
Itse en nuorempana uskaltanut katsoa minkäänlaisia kauhuelokuvia, mutta koska poikaystävä on kyseisen genren ystävä,
opin minäkin katsomaan niitä ja nykyisin pidänkin kauhusta. :p
Saw-leffoja en erityisemmin pidä kauhuna, koska ne ovat vain verellä mässäilyä muutamalla jumpscarella höystettynä.
Toki niissä on (useimmiten) hyvä juoni.

Pelottavinta kauhua minulle edustavat Paranormal Activity ja The Last Excorsim tyyliset "tositarinoihin" perustuvat elokuvat.
Onhan niissäkin jumpscareja, mutta kyllä minua niitä katsoessa oikeasti pelotti. Varsinkin Paranormal Activity 2:n loppu
oli aika kamala.

Hammer Horrorin kauhu kuuluu sitten ihan omaan luokkaansa: ne eivät ole erityisen pelottavia,
mutta joskus ne ovat jännittäviä, jopa hieman karmivia, kuten Hammerin "The Nanny".
Hammerin Dracula-filmit sekä muut monsterielokuvat samaiselta yhtiöltä sen sijaan ovat varsin viihdyttäviä (varsinkin jos niissä näyttelee Sir Christopher Lee).

Pidän myös japanilaisista kauhuleffoista (sekä japsigoresta). Olisin pitänyt varmasti ensimmäistä Ringua pelottavana,
ellen olisi nähnyt ennen sitä Scary Movieta, jossa sitä parodioitiin oikein urakalla. En muista mikä osa oli kyseessä,
ehkä kolmas.

Mitäs mieltä olette siitä, kun kauhuelokuvista tehdään ns. remakeja? Kuten nyt esimerkiksi Halloween
tai Friday the 13th?
 
Hammer Horrorin kauhu on mahtavaa. Youtube Movies sivun kauhu-osastolla on muuten nähtävissä ainakin muutama, ehkä hieman epäedustava Hammer-filmi: Countess Dracula (Ingrid Pitt, 1972) ja Count Dracula and His Vampire Bride (Sir Christopher Lee). Ovathan nämä nykymittapuulla todella kömpelöitä, mutta Hammer Horror on parhaimmillaan kyllä käsite. Samalta sivustolta löytyy vapaasti katsottavissa mm. Nosferatu (1929), Bad Taste (1989) ja Häxan: Witchcraft Trough the Ages (1922) sekä muuta vanhempaa, alansa klassikoiksi laskettavaa tuotantoa. Eräässä vaiheesa jopa Night of the Living Dead (1968) oli tuupattu sinne.

Vampireladyn remake kysymys vaatii kyllä hieman pohdintaa...

Night of the Living Dead (1990) filmattiin Tom Savinin toimesta uudelleen ja Dawn of the Dead (2004) Zack Snyderin ja molemmat ovat aivan kelvollisia. The Wicker Man (2006) uudelleenfilmatisointi oli taas aivan liian monella tapaa väärin, kun alkuperäinen on niinkin kaunis elokuva. Psycho (1998) taas oli aivan samankaltainen elokuva kuin Hitchcockilla, joten en oikein näe miksi sen tekeminen oli tarpeellista, joskaan ei se huonokaan ollut. Tuntuu että remake on kyllä hyvä jos se kunnioittaa alkuperäisteosta ja faneja, mutta mielellään jotain uutta tulkintaa kaipaisi ettei tule aivan petetty olo. Sinänsä uusien tarinoiden kertominen on hienompi asia kuin laskelmoinnilta haiskahtava ideoiden kierrätys. Tämä ei tietenkään koske zombielokuvia, joita jäätelön tavoin, ei koskaan voi olla liikaa.

Alkuperäisen elokuvan suurena ystävänä en rohjennut lähteä elokuvateatteriin katsomaan A Nightmare on Elm Street (2010) leffaa, koska kuulin että se olisi ollut kovin samanlainen kuin vanha, eikä oikein epäomaperäisyytensä vuoksi olisi kantanut omillaan.
 
Vampirelady sanoi:
Itse en nuorempana uskaltanut katsoa minkäänlaisia kauhuelokuvia, mutta koska poikaystävä on kyseisen genren ystävä,
opin minäkin katsomaan niitä ja nykyisin pidänkin kauhusta. :p
Saw-leffoja en erityisemmin pidä kauhuna, koska ne ovat vain verellä mässäilyä muutamalla jumpscarella höystettynä.
Toki niissä on (useimmiten) hyvä juoni.

Pelottavinta kauhua minulle edustavat Paranormal Activity ja The Last Excorsim tyyliset "tositarinoihin" perustuvat elokuvat.
Onhan niissäkin jumpscareja, mutta kyllä minua niitä katsoessa oikeasti pelotti. Varsinkin Paranormal Activity 2:n loppu
oli aika kamala.

Hammer Horrorin kauhu kuuluu sitten ihan omaan luokkaansa: ne eivät ole erityisen pelottavia,
mutta joskus ne ovat jännittäviä, jopa hieman karmivia, kuten Hammerin "The Nanny".
Hammerin Dracula-filmit sekä muut monsterielokuvat samaiselta yhtiöltä sen sijaan ovat varsin viihdyttäviä (varsinkin jos niissä näyttelee Sir Christopher Lee).

Pidän myös japanilaisista kauhuleffoista (sekä japsigoresta). Olisin pitänyt varmasti ensimmäistä Ringua pelottavana,
ellen olisi nähnyt ennen sitä Scary Movieta, jossa sitä parodioitiin oikein urakalla. En muista mikä osa oli kyseessä,
ehkä kolmas.

Mitäs mieltä olette siitä, kun kauhuelokuvista tehdään ns. remakeja? Kuten nyt esimerkiksi Halloween
tai Friday the 13th?
Click to expand...

Itselle taas ainakaan ensimmäinen Paranormal Activity ei pelottava ollut vaikkakin ihan jännä, ja tykkään juuri tämän tyylisistä kummitteluelokuvista.

Remakeista sen verran että ainakin Rob Zombien Halloween 1 ja 2 on erinomaisia, synkkiä ja alkuperäisiä huomattavasti brutaalimpeja gorefestejä. Mike Myers on helvetin kuumottava kaksimetrisenä korstona ja Tyler Mane sopii mainiosti Myersin rooliin. Pakko myöskin kehaista yhtä suosikkinäyttelijääni, eli Brad Dourifia Sheriffi Brackettina. Rob Zombie on myöskin onnistunut luomaan uutta mystisempää fiilistä etenkin jatko-osaan.

Friday the 13th remake taas ei ollut läheskään niin hyvä kuin odottelin... Slasherina ihan kelpo teurastusta mutta elokuvan "juoni" oli kyllä surkeimpia slasherjuonia ikinä. Tokihan vanhana Jason-fanina katoin tämän leffan vain ja ainoastaan Jasonin takia, joka olikin melko kuumottava koska tässä leffassa Vorheesin poika juoksi tulevien uhriensa perässä! Leffana kyllä ala-arvoinen, mutta katson aina mielelläni kun Jason laittaa ärsyttäviä jenkkinuoria nippuun ja paloiksi.
 
Niin, no onhan niissä remake versioissa toki enemmän gorea. Aivan olennainen huomio. Rob Zombie on muutenkin kunnostautunut.
 
Valokki sanoi:
Niin, no onhan niissä remake versioissa toki enemmän gorea. Aivan olennainen huomio. Rob Zombie on muutenkin kunnostautunut.
Click to expand...

Onhan Rob Zombien aikaisemmatkin leffat (House of 1000 Corpses ja The Devil's Rejects) loistavia gorefesteja, joilla mies niittikin mainetta kauhupiireissä ja keräsi arvostusta näillä leffoilla.
 
Vampirelady sanoi:
Pidän myös japanilaisista kauhuleffoista (sekä japsigoresta)
Click to expand...
Japanilaiset kauhuelokuvat ovat loistavia! Joissakin leffoissa on kuitenkin tiettyjä kulttuurillisia pikkuasioita, joita on hankala tajuta, jos on ihan ummikko. Näitä perinteisiä Ringua tai Ju-Onia (amerikkalaisen remaken olen kyllä nähnyt) en ole nähnyt, mutta muita elokuvia on tullut katseltua. Parasta näissä leffoissa on tunnelma, joka on minusta synkempi kuin länsimaisissa kauhuelokuvissa. Japsigoreen ei ole oikein tutustunut, koska inhoan gorea. En voi nykyään voi sietää, jos johonkin kauhuleffaan on tungettu gore-elementtejä.

Vampirelady sanoi:
Pelottavinta kauhua minulle edustavat Paranormal Activity ja The Last Excorsim tyyliset "tositarinoihin" perustuvat elokuvat.
Click to expand...
Sama täällä. The Last Excorsimia en ole nähnyt, mutta Paranormal Activity oli minustakin pelottava. Ajattelin, ettei se voi olla niin pelottava kuin sanotaan, mutta olin väärässä :D "Tositarinoihin" kauhuelokuvat vain onnistuvat pelottamaan.

Yksi leffa, josta pidin oli The Strangers. Sen taas teki pelottavaksi puhumattomat pahikset. Minusta on vain pelottavaa kun toinen ei puhu vaan tuijottaa. Se arvaamattomuus.
 
Japanin kauhukulttuuri lienee aika laaja ja moninainen, mutta minulle melko tuntematon. Ensimmäisenä tulee lähinnä mieleen Takashi Miike, joka on tehnyt aiheiltaan aika kipeitä elokuvia (+gorea). Tetsuo, the Iron Man (1989) ei ole Miiken tuotantoa, ja sekin on melkoisen häiritsevä, mutta sisältää myös runsaasti stop-motion-efektejä. Se on ilmeisesti David Lynchin leffan Eraserhead (1977) kaltainen kulttielokuva. Eraserhead on kyllä paljon parempi.

Hieman aihetta sivuavasti voi kyllä mainita kauhusta Junji Iton Uzumaki-mangan, joka oli kyllä aika graafinen myös.

Ringu jätti kyllä ihan hyvän mielikuvan, mutta kuten jo totesin, nämä eivät ole minulle kovin tuttuja. Voitko Vetehinen suositella?
 
Nyt harmittaa huono nimimuistini! Voisin suositella elokuvia, mutta en muista tarkasti niiden nimiä. Yhdestäkin muistan vain juonen, mutta, mutta Otogiriso, joka perustuu visul noveliin on mielenkiintoinen, vaikkakaan ei kovin jännittävä mielestäni. Vaikka Ju-Onia en ole katsonut, kannatan aina alkuperäisen version katsomista! Uskoisin, että jos Ringusta tykkäsi, niin Ju-On kelpaa myös. Myös The Eye (Gin gwai) on hyvä katsoa. Tässä nyt niiden nimet, jotka muistin :D Varmaan laittelen lisää, jos alan muistaa nimiä…

Hitsi, harmittaa kun DesuTalksin yhtä luentoa, joka käsitteli japanilaista kauhua ei ole Youtubessa. Oli harvinaisen mielenkiintoinen.
 
Pidän eniten ehkä semmoisista kauhuelokuvista missä on mukana myös jotain scifi- tai fantasiaelementtejä. Aikaisemmin mainittujen ohella myös esimerkiksi Hellraiserit ja tietyt muut Clive Barkerin tarinoihin pohjautuvat elokuvat sopivat hyvin siihen kategoriaan. Oma viehätyksensä on myös Braindeadin ja Army of darknessin kaltaisella huumorikauhulla.
Tavanomaisissa ympyröissä tapahtuvasta kauhusta yksi vanha suosikkini on ensimmäinen Maissilapset elokuva. Kauhuvaikutelma usein vain tehostuu, jos tappohommissa on jotain yleensä niin viattoman kaltaisia hahmoja, kuten lapset tuossa tapauksessa.

Perinteisillä hirviöhahmoillakin on toki omat puolensa, mutta sillon tapahtumapaikkakin pitäisi olla joku erikoisempi. Siitä on aika toimiva esimerkki vaikka Descent/Loukussa elokuva, missä luolaretkeilijäporukka joutuu pakoilemaan maan alla elävää kannibalistista humanoidirotua. Kauhun ja toimintaelokuvien genrerajat ovat alkaneet mennä muutenkin melko sekaisin viimeistään siitä saakka H.R. Gigerin kauhuestetiikkaan pohjautuva Alien elokuvasarja alkoi..
 
Aikaisemmin mainittujen ohelmma myös esimerkiksi Hellraiserit ja tietyt muut Clive Barkerin tarinoihin pohjautuvat elokuvat sopivat hyvin siihen kategoriaan.
Click to expand...

Candyman (1992)?

..ja Army of darknessin kaltaisella huumorikauhulla.
Click to expand...

Moottorisahan, Sam Raimin ja Bruce Campbellin yhteistyö Evil Dead-elokuvissa alkoi kyllä kaikkea muuta kuin kepeänä. Toki opettavainen toinen osa kertoi jo ilmastointiteipin hyödyllisyydestä.
 
^ Oliko Candyman muuten se elokuva, jossa jo kuolleet ihmiset alkoivat kirjoittaa viiltelemällä erään elävän miehen ihoon ja kehoon tarinoitaan/tervehdyksiään tuonpuoleisesta?
 
En muista että sellaista kohtaa olisi ollut, mutta siitä on kyllä pitkä aika kun viimeksi leffan katsoin. Tapahtumien urbaani ympäristö kyllä tulee vahvasti mieleen.

Tästä voi jatkaa sen verran että ainakin ennen aika monessa kauhuelokuvassa ne ikävät asiat (eksentriset perheet, intiaanien hautausmaille rakennetut hotellit) tapahtuivat syrjäisessä pikkukaupungissa, vuoristossa, metsässä jne. Magian läsnäolo vaikuttaisi siellä myös vahvemmalta. Kaupunkeihin sijoitetaan nykyään toki jo enemmän tarinoita kuten vaikkapa American Psycho (2000). Toki myös avaruuden tuntemattomuudessaan pitäisi olla vahva ympäristö kauhuelokuvalle, mutta valitettavan usein siellä on seurattu enemmän toimintaelokuvien asetelmaa.
 
Löysin muistiinpanoni ilmeisesti vuoden 2007 Finnconista. Joku fiksu luennoitsija tai panelisti on puhunut kauhusta mm. seuraavaa:

"Kauhu on romanttisempaa kuin älyllinen scifi".
"Scifi ulospäin, kauhu sisäänpäin".
"Shokeeraaminen ei ole pointti, se tie on kuljettu loppuun kannibaalielokuvilla".
"Kiltit loput eivät häiritse ketään. Ne eivät jätä kysymyksiä. Pelottavia loppuja tarvitaan".
"Jos kauhusta tulee kertakäyttöviihdettä, se on epäonnistunut".

Puhuja (nimi kadonnut) on ehkä lievästi korostanut ainakin scifin älyllisyyttä ja vähätellyt sen itsetutkiskelevaa osuutta, "sisäavaruutta" (esim. Philip K. Dick). Toiset oivallukset ovatkin sitten aivan järkeviä katkelmia. Kauhusta puhuttiin lisäksi negatiivisten tunteiden ja pelkotilojen purkautumiskanavana, joka myös totuttaisi pelon käsittelyyn. Näin fiktio meitä rakentavasti palvelisi, väitettiin.

En tiedä onko tässä mitään mieltä, mutta ainakin minä olen aina pitänyt elokuvissa onnettomista lopuista. Kauhuelokuvissa ne ovat yleisempiä kuin monessa muussa genressä. Onko syy siis vaihtelunhalu, traagisen tarinan koskettavuus vai pessimismi?
 
Minä itse en voi katsoa kauhu elokuvia (edes lapsille suunnattuja) koska koen silloin itse unissani kaiken mitä elokuvassa näkyy kuten esim.
Ystäväni ampu ensin minut singolla ja räjäyttää ruumiini sitten hän hautaa loput mitä jäljellä on ja räjäyttää sitten hautani ja vie ihastukseni treffeille sitten palaan kummittelemaan ja hän kuolee pelosta.
Mistäköhän se johtuu? Jostain syystä näin vain sattuu olemaan huoh... pystyisinpä katsomaan niitä ilman painajaisia :( Hassua oikeastaan... en hätkähdä mitään mitä kauhu leffoissa (niissä harvoissa mitä olen katsonut) en pelkää ollenkaan ENNEN kuin käyn nukkumaan ja koen KAIKEN uudelleen ikäänkuin minä olisin kamera...
 
Elendile, voisin tähän heittää semisti kauhuelokuva-aiheen vierestä erään uniteorian, josta satuin jokunen aika sitten lukemaan. Jotkut tutkijat nimittäin ovat esittäneet, että unet ja painajaiset ovat aivojen tapa käsitellä asioita, joita ei hereillä ollessa ole mahdollista käsitellä tai se tuntuu liian raskaalta. Unessa ihmistä ei paina ympäristö, fyysiset toiminnot ja ympäristön automaattinen havannointi, jotka kaikki vievät resursseja muualla. Nukkuva ihminen on yleensä rennompi, ja asiat on helpompi käsitellä; aivoilla on lisäksi mielikuvitus apunaan, kun vaikeille asioille täytyy keksiä mielleyhtymiä.
Tämä siis yksi teoria, mikä on minusta varsin uskottava (ja siinä mielessä koen sen todeksi, että itse näen painajaisia tasan samanlaisista tilanteista mitä pelkään hereilläollessa).
 
You must log in or register to reply here.
Ylös