Kielioppikysymykset

Herttinen, Tik, sinulla on kyllä nyt horisontti ihan väärinpäin ;-D

-kaa ei tietenkään ole merkki sijojen kuolemasta vaan uuden synnystä. Nykypuhekielessä vanhaa komitatiivia (joka ei siis tule kummastakaan kanssasta tai kerasta) ei juurikaan käytetä, mutta sen sijaan uusimuotoinen komitatiivi, jonka pääte on -kaa, on jo syntynyt, tai kriittisimpienkin mukaan syntymässä.

"Tuutsä munkaa?" "Sunkaa on kivempaa!" "Äiti tuli Lassinkaa" ja vielä toistaiseksi aika vähäisessä käytössä oleva, mutta selkeästi yleistyvä "Mennääks me sinne autonkaa?"

Täsmälleen samoin toimii viron nykyinen komitatiivi -ga, joka on jo ominut itselleen kaikki vanhan komitatiivin funktiot ja vieläpä toimii insrumentaalinakin (autoga).

Genetiivin kanssa käytettävä postpositio on kanssa, ja kaa on siirtymävaiheessa myös sitä, mutta tällä hetkellä se alkaa yhä enemmän lähestyä komitatiivin funktiota.
 
Iivarin selitys on niin uskottava, että ihan pahaa tekee. Ostan sen. Vaan olisiko pääte näin ollen -nkaa eikä -kaa? Ja jos tästä leipoutuu varsinainen instrumentaali-komitatiivi (eikös unkarissakin ole sellainen, paljon monikäyttöisempi tosin?), mahtaisiko myös takavokaalinen variantti -(n)kää olla tarpeen, jotta sitä sijamuodon päätteeksi voisi nimittää? Hassuja sanoja odotettavissa suomeen: vanha kääkkä - juttelin vanhan kääkänkää - en olisi mennyt sinne vanhan kääkänkäänkää.
 
Tik sanoi:
Aa juu, olen kuullut etelähämäläistä puhuvien immeisten (lue: pääkaupunkiseudulta ja siitä vähän pohjoiseen, mutta ei kovin kauas) sanovan joskus kotonta.
Click to expand...
Kuuluukohan saman murreryhmän kenties degeneroituneeksi periferiamuodoksi ilmeisen pitkän vokaalin omaava kotoonta? Enpä ole tuotakaan sanaa koskaan tullut miettineeksi tahi analysoineeksi, aika hassua. En äkkiseltään keksi mitään muuta sanaa, jossa tuota muuten perin vieraalta kuulostavaa sijamuotoa tuntuisi luontevalta käyttää.
 
No nyt hämmästyin ja kummastuin ihan kunnolla. Viive pitäisi taivuttaa viive, viipeen, viivettä, viipeenä, viipeeksi, viipeessä, viipeestä, viipeeseen, viipeellä, viipeeltä, viipeelle, viipeittä, viipeine, viipein. Näin julistaa myös enkkuwiki.
 
"Nythän sie Ereinion kummia haastat. Ethän sie luule et myö usotaan?"

"Khihihii, urheat nettisoturit käyvät taistoon tietämättömyyttä vastaan luottaen lujasti Wikipedian erehtymättömien tietojen tarjoamaan suojaan niin vihollisen luoteja kuin sielunvihollisen eksytystäkin vastaan."

"Ei poja. Älkkä ny."

"Nykysuomen perussanakirja pitää molempia muotoja (viiveet / viipeet jne.) mahdollisina."
 
Kielitoimisto kai silti suosittelee peellistä muotoa, joka kovasti oudoksuttavalta tuntuu ainakin minusta.
 
Viipeet oudoksuttavat minuakin, mutta nyt on kuitenkin ihan toinen asia mielessä, joten en sano siitä sen enempää.
Kumpi on oikea kirjoitusmuoto itseasiassa vai itse asiassa?
 
Sanonnan ”itse asiassa” on joskus sanottu olevan huonoa tyyliä, ehkä kielivirhekin. Itse asiassa se on kyllä kuvattu mm. Perussanakirjassa ja Nykysuomen sanakirjassa ilman mitään mainintaa hylättävyydestä tai tyylillisestä huonoudesta. Mutta itse asiassa se tosiaankin on usein täysin tarpeeton kirjoituksen tai puheen lisä, joka voidaan itse asiassa poistaa ilman, että virkkeen merkitys itse asiassa muuttuu lainkaan – itse asiassa silloin virkkeen merkitys tulee hiukan selvemmin esille. Joillekin siitä on tullut maneeri, jota he itse asiassa eivät huomaa, ennen kuin joku huomauttaa. Itse asiassa meillä kaikilla on omat maneerimme, jotka saattavat itse asiassa ärsyttää muita kovastikin.

Aika hauskasti kirjoitettu ja omahyväinen kirjoittaja ainakin käyttää erillistä tapaa. Linkki on viimeisessä pisteessä.
 
Korpela on kielen suhteen funktionalisti mutta matemaattisluonnontieteellinen sellainen. Korpelan ohjeita kannattaa uskoa niin kauan kuin kirjoitetaan asiatekstiä bisnesyleisölle, tai enimmäkseen YTL:ää varten. Juuri muuhun niistä ei ole, sillä vaikka hänellä on erinomainen kielellinen kompetenssi, se on suuntautunut matlurationaalisesti jättäen kielen omat säännönnät ja tavat toimia aika usein vähälle huomiolle.

Itse asiassa erikseen, mutta sitä kannattaa suosia lähinnä kaunokirjallisessa ympäristössä.

Viive on niitä hommia, joissa Kotusta haukutaan turhaan, ei ihan yhtä pahasti kuin haarasoipiossa (joka on pelkkä anekdootti, ei muuta) mutta kuitenkin: Viiveen taivutussuositus muuttui molemmat sallivaksi jo 90-luvun alussa.
http://www.kotus.fi/index.phtml?i=496&s=2612#faq_496

Ja Tikille vielä, juu, pääte on tosiaan oikeasti -nkaa, ja ei, minä en ainakaan kielellisyydessäni kaipaa tuohon etuvokaalista varianttia, sillä kääkänkaa on ihan sujuvankuuloista. Se saattaa toki aikojen saatossa muodustua, mutta pikemminkin saattaa ehkä suomelle käydä vähitellen sama muutos kuin virolle että vokaalisointu katoaa jälkitavuista, ainakin osittain.
 
Onkohan tämä tälle oikea alue.
No kuitenkin, aiemmin seurustellessani erään miehenpuoliskon kanssa, kävimme pientä kiistaa sanasta 'pyyhkiä'. Minusta se kirjoitetaan niin kuin juuri kirjoitin, kun taas entisestä poikaystävästäni se kirjoitettaisiin 'pyyhiä'. Myös pojan vanhemmat naureskelivat käsitykselleni ja kysyivät, että "onkos autossa sitten pyyhkimet?" No tuota, kyllä? Tai sitten vaihtoehtoisesti pyyhkijät. (Heistä ne olisivat olleet pyyhimet.)

Mitä mieltä olette?
 
Kielikorvani mukaan (se ei ole absoluuttinen) verbin perusmuoto on pyyhkiä (minä pyyhin, sinä pyyhit, hän pyyhkii jne.)

Miehen työpaikalla syntyi jokin aika sitten iso kina käden osasta: miehen työkaverit olivat yksissä miehin (ja naisin) sitä mieltä, että se on kyynerpää ja miehen mielestä kyynärpää. Miehen työkavereiden versio kuulosti ja näytti minusta kummalliselta, mutta ilmeisesti jossakin päin Suomea kirjoitetaan / sanotaan kyynerpää.

Meidän esikoinen sanoi tuulilasin pyyhkijöitä viuhtimiksi. "Äiti! Miks noi viuhtimet heiluu koko ajan?"
 
Kyllä minä kirjoitan kyynärpään Ä:llä, mutta olen kuullut myös tuon toisen version. Lienee tosiaan murrejuttu. Mutta uskaltaisin melkein veikata kyynärpään olevan se virallisempi versio.
 
Ei ihme, että kyynärpäästä tulee kyynerpää, sillä muutos on todella pieni. Niin ä kuin e ovat molemmat etisiä vokaaleja ja muutenkin lähellä toisiaan: ä puoliväljä ja e puolisuppea.

"Pyyhkiä" on oikea infinitiivimuoto.

//EDIT: Niin, ja "kyynärpää" oikea nominatiivi.
 
Olen törmännyt viime aikoina parikin kertaa sanaan tunnettuutta. Nyt tahtoisinkin kysyä onko sana oikeasti oikea. Jotenkin omaan korvaan/suuhun/kuonoon tuntuisi paremmallta vaikka tunnettuvuutta tai tunnettavuutta. Tai vaihtoehtoisesti jopa tuntemusta.
Edistetään jonkin asian tuntemusta-edistetään saman asian tunnettuutta...-Vai tunnettavuutta?
Vaikeata on tämä suomenkieli.
 
Tunnettuvuutta tai tunnettavuutta tuntuisi minusta oikealta. Tunnettuutta kuulostaa samanlaisesti puolihuonolta kuin "maistua hyvälle". Mikä on sanan juuri? Tunteminen, tuntea, vai tunto? Siitä se kait johtuu.

Edistää tuntemusta taas kuulostaa liian fyysiseltä minun korvaani.
 
Minä äänestän sanan "tunnettavuus" puolesta. "Tunnettuus" kuulostaa uusväännökseltä, jonka kohdalla pitäisi ennemminkin käyttää sanaa tuttuus. Eli asia joka on tunnettu = tuttu.
 
Kielitoimisto on jo vuosia sitten suositellut sanan tunnettuus käyttämistä: se tarkoittaa sitä, että joku/jokin on tunnettu (eikä tunnettava, mikä olisikin aika epämääräistä). Jostakin syystä sana vain ei maistu kansan suussa hyväl- (Mitä? Miten aioin lopettaa tämän sanan?)
 
Tunnettuutta on suositeltu siksi, että se on muutaman kirjaimen verran lyhyempi kuin tunnettavuus ja näin tiiviimpää kieltä. Tunnettuus on kuuluisana, nimekkäänä olemista, tuttuus taas tuttuna olemista. Maisema voi olla tuttu.
 
Tunnettuus on kuuluisuutta, tunnettavuus taas ominaisuus, joka viittaa mahdollisuuteen tuntea. Esimerkiksi kanttarellin tunnettavuus on melko hyvä (se on helppo tunnistaa selkeiden piirteidensä vuoksi).
 
You must log in or register to reply here.
Ylös