Laiva on lastattu Tolkienilla VI (2024)

Erään eteläisen valtakunnan kuuluisan Valkoisen puun alkuäiti Galathilion levittää lehtevät oksansa lavealle laivan kannen ylle.

Glaurungin kauhuksi laivaan tuodaan miekka nimeltä Gurthang.

Örkki Gorbag tulee laivaan, sanoo nimensä vastaanottotiskillä ja aivastaa (koska on allerginen haltioille). Jonkin ajan kuluttua se hakeutuu laivan infopisteeseen aivan ihmeissään. ”Voisiko joku sanoa mikä on Neuvostoliitto? Täällä väittävät että olen sen presidentti ja että olen saanut jonkin hirmutärkeän rauhanpalkinnon. Rauhan! Minä vai? Ovatko kaikki muut tulleet hulluksi vai olenko minä?”

Toinenkin Gorba, nimittäin Gorbadoc Rankkibuk, suorittaa sisääntulon ja suunnistaa saman tien buffetpöytien ääreen.

Edellisen sukulainen Gormadoc seuraa tiiviisti kannoilla.

Gorthaur Julma aka Sauron aiheuttaa kauhua astumalla laivaan!

Myös Gerontius Tuk on kuullut laivabuffetin kutsun. Siellä istuvat nyt hobittisedät rivissä ja toppaavat liivejään kaikenlaisilla herkuilla.

Gamgi Ei yksin vaan koko sukunsa seuraamana (miettikää sitten siinä kuka oli tämä ensimmäinen The Gamgi, joka kulkee edellä).

Gwaihir liitelee laivan yllä ja laskeutuu laivan kokkaan.

Gil-galad astelee laivaan.

Laivaan astelee iso ja pullea örkki, jolla on piippu suussaan, argylekuvioinen villatakki, pussihousut, niinikään argylekuvioiset sukat ja kaksiväriset nahkakengät. Päässään sillä on tweedkankainen lippalakki ja käsissä hansikkaat, joiden kämmenosat ovat tummanruskeaa vasikannahkaa ja rystyset vaaleammat ja virkatut.

Örkki kantaa selässään oliivinvihreää öljykankaista, nahkareunaista golflaukkua josta pilkistää rautavitosia, puukolmosia ja mitä lie kakkosnelosia. Örkki imaisee käyrää piippuaan, ottaa sen suustaan ja puhaltaa valkoisen pallonmuotoisen savupilven. ”Jolly good morning”, se esittäytyy vastaanotossa. ”Onhan laivalla täysimittainen kenttä, siis kahdeksantoista reikää ja hyvin varusteltu klubi? Jos niin, kirjautuisin sisään, pet. Nimi on Golfimbul. Do I have to spell it? No? Thank you, love.”

Mutta saako Golfimbul pitää päänsä, vai pelaako tänään golfia joku muu?

(Örkinpäistä ja niiden pitämisestä puheen ollen Gandalf näyttää heiluttelevan Glamdringiaan aika vaarallisen näköisesti ahtaalla laivakäytävällä. Toivottavasti turvallisuushenkilöstö tulee pian takavarikoimaan aseen.)

Asiahan on niin, että Golfimbul ei koskaan menettänyt päätään eikä koskaan osallistunut Viherkenttien taisteluun, jota ei myöskään koskaan käyty. Kaikki tarinat golfin synnystä ovat mytomaanisten hobittien sepittämiä ilkeitä valheita, sillä golfin keksi ja sille nimensä antoi tämä nimenomainen örkkivaari, joka oli (kuten ehkä huomasitte) harvinaisen hyväntahtoinen ja rauhanomainen kansansa edustaja. Kateelliset hobitit omivat tarinan, koska mokomat pätikät eivät pärjänneet örkeille amatööri- eivätkä ammattilaisturnauksissa ja niiden tasoitukset olivat pahamaineisen kehnoja.

Niin kuin aina, voittaja sanelee historiankirjoituksen sisällön, fontin ja kansipaperin.

Glorfindel saapuu parahiksi paikalle ylläpitämään järjestystä.

Liekö muuten Golfimbulin piipussa polttoaineena Galenas vai jokin örkkimäisempi kasvi? Hobittien hallusta kyseistä tupakkatuotetta joka tapauksessa löytyy runsain määrin, eikä Gandalfkaan ole risteilylle tupakkamassi tyhjänä lähtenyt.

Grima matelee laivaan pälyillen ympärilleen.

Kunnon maamies Giles tulee etsimään kuritonta koiraansa, toteaa laivan aika kiehtovaksi paikaksi ja saatuaan tietää olevansa pelkän nimensä nojalla oikeutettu risteilylippuun täysihoidolla päättää lähteä matkalle mukaan.

"... Ratsastakaamme siis aamunkoittoon, torvet soittakoot tien Valon voittoon. Mielenne urheat rohkaiskaa. Nyt ratsaille! Gondoriin ratsastakaa! " taas lauluja.. Gondor voitaisiin lastata mukaan.

Gondorin mukana tulevat luonnollisesti Gondorin käskynhaltijat.

Rikos! Murha! Kutsukaa Hautalehto paikalle (olemmehan Porvoon satamassa)! Vastaanottovirkailijasta on jäljellä vain vipajavia suikaleita. Whodunnit?

Eikä siinä kaikki. Kuutoskannen käytävältä löytyy kasa vipajavia suikaleita – siinä kaikki mitä on jäljellä hyttipalvelijasta. Porvoon poliisi eristää välittömästi koko kannen ja alkaa koputella hyttien oviin. Kop kop. Poliisi! Avatkaa! Step away from the door, we are breaking through to the other side.

Hyttejä on jo tarkastettu runsain määrin, niiden asukkaat on pakotettu polvilleen kädet niskan takana, sormet sormien lomassa, monien vastaan hangoittelevien hampahat hajoovat, nenät rouskuen murtuvat, silmäkulmat aukeavat, mutta poliisi on armoton – ovathan jäljet verekset ja gärningsman eller -kvinna on hyvin todnäk jossakin 6-kannen hytissä.

Silloin komisario Koskinen, joka on lainattu tutkintaa varten Tampereelta, huomaa ne. Verekset jäljet, totta tosiaan. Toisen uhrin luota vievät veriset jäljet kohti hyttiä n 666. Poliisi vyöttäikse itsensä pampulla, etä- ja lähilamauttimilla, hilparilla, nahkaruoskalla ja isoisän sodasta tuomalla Nagan-pistoolilla ja keräytyäkse hytin n 666 oven taakse.

Ovi murretaan auki irrottamalla hipihiljaa ruuvit saranoista, ovi auki kammetaan ja sisään rynnätään. Ja kenet sisältä löydetään? Kukapa muu kuin puukko hampaiden välissä irvistelevä Grishnákh. Mutta syyllinen hän ei ole, sillä hänet on murhattu jo aiemmin. Rigor mortis on lähes täydellinen ja örkin selässä törröttää pitkä ratsuväen keihäs.

Murhia on siis tehtailtu roppakaupalla, ainakin kolme, ja syyllinen lienee joku copycat-freelance-sosiopaatti. Plot thickens, indeed.