Leipominen ja ruoanlaitto

Minäkin pidän leipomisesta. Mikä toisaalta on hassua, koska inhoan ruoanlaittoa. Leipoessa odotan aina vesi kielellä mitä lopputuloksesta tulee. Aiemmin en ollut mikään mestarileipuri, sain tehtyä kivikovia pullia ja muuta vastaavaa. Nykyään onnistun onneksi poikkeuksia lukuunottamatta joka kerta. Leipomisessa seuraan aina ohjeita tarkasti, koska kuten Ereine jo sanoi, leipomisessa voi epäonnistua monella tavalla. Itse en ota sitä riskiä että omien sovelluksieni takia koko taikina tms. menisi aivan pipariksi.

En ole koskaan suuremmin uskonut omiin leipurin kykyihini, vaikka olisinkin saanut kaikennäköiset kakut onnistumaan. Nykyään meillä on töissä tapana että jokainen vuorollaan leipoo jotain ja tuo töihin. Kun työkaverit kehuivat tuomaani "keksikakkua" ja pyysivät jopa reseptiä, aloin vihdoin uskoa että kyllä minäkin osaan.

Mokkapalat ovat muuten aivan ihania ja niitä useimmiten leivonkin. Minulla on todella herkullinen mokkapalaohje, jos joku haluaa.

Ei minulla mitään leipomista vastaan ole, mutta ei se niin riemukastakaan ole. Onnistun melkein aina; luen ohjeen tarkasti, ja tarkistan aina, että näin piti tehdä. Mutta on toki muitakin juttuja, miksi olisi mennyt pieleen, mutta ne eivät ole säännöllisiä
Myös omia kokeiluja on tullut tehtyä, ilman kirjoitettua ja tiettyä ohjetta, esim. täytekakun pohja, joka onnistui hyvin.

Harmittavan harvoin sitä tulee leivottua, kun kaupasta saa helvemmalla (tosin, ei ne kyllä itsetekemään korvaa). Onneksi mummolasta saa lähes aina hiivapulla/kampanisu-pussin matkaan. Mummon teelmykset ovat herkkua. Minun ja mummon "perinteenä" onkin leipoa aina yhdessä kampanisuja. Ne on sitten hyviä.


Ruoanlaitossa olen kyllä aika avuton. Viikon saldona on pohjaan palaneet makaroonit, ja tuplasti keitettyä riisiä. Paistaminen on pelottavaa.
Mutta tuo makaronien ja riisin mittamäärät ovat aivan liian suuret. Aina tulee liikaa, että kattila jää melkein puolilleen. Tai sitten olemme hyvin vähäruokaisia otuksia.

Nyt iski himo leipoa jotain. Mitäköhän tekisi?

En ole koskaan ollut mikään mestarikokki, mutta leipominen on ollut sitten enemmän hanskassa. Veljeni on meistä lapsista se ruoanlaittaja, ja hyvä niin. Niin kauan kuin muistan, olen tehnyt huushollin täytekakut, muutaman vuoden ajan myös joulun suklaahalon ja mitä milloinkin. Koskaan en kuitenkaan ole ollut mikään aktiivileipoja, joskus sitä ja toisinaan tätä.

Muutama viikko sitten löysin kirja-alesta nii ihanan leipäkirjan, ettei sitä voinut jättää ostamatta. Pari viikkoa sitten leivoin elämäni ensimmäisen leivän, eikä olisi voinut paremmin onnistua. Näyttikin vielä oikein kauniilta. Seuraavalla kerralla heitin taikinaan mukaan taateleita, ja kas! bravuurini oli syntynyt. Viikonloppuna opetin sitten äitinikin tekemään leipää, hän kun ei kuulemma ole koskaan ollut siinä järin vahvoilla.

Perjantain pitääkin laittaa kello aikaisin soimaan, että ehdin leipomaan Laukaamittiin lupaamani leivät. Osallistujille luvassa myös muokattuja suklaamarenkeja

Olen innokas, mutta huono kokki. Minun ja kaverini suklaamuffinit eivät koskaan onnistu. Yritystä ei meiltä puutu, mutta ne kärähtävät aina tai jäävät sisältä raaoiksi. Olen jo aika vakuuttunut, että ohjeessa on virhe. Ja toinen pähkinäsuklaakakkuni (joo, en tykkää suklaasta... ) taas aina kärähtää mustaksi. En osaa tehdä näköjään mitään suklaista. Mikä voi olla jopa hyvä asia. Mutta osaan minä pirtelöä tehdä. Ja salaattia. Huikeaa. :roll:

Kuulostaa tutulta... :roll:
Mulla epäonnistumiset johtuvat varmaankin siitä, että en koskaan huomaa lukea niitä pikkuisia tekstinpätkiä sieltä jostain välistä, vaan improvisoin, leipoessa teen asiat aina "suunnilleen".... Ja se ei ole hyväksi millekkään taikinalle.

Legendaarisin leipomiskämmi taitaa olla parin vuoden takaa, kun päätettiin ystävän kanssa tehdä omenapiirakka mikrossa...Lopputulos: Palohälytin piipittää, piirakka epämuodostunut möykky....
Mutta ei siitä sen enempää..

Re: Miksi se leipominen EI ONNISTU (koskaan)?

En yleensä leivo muualla kuin kotitaloustunneilla ja siinä minä ja kaverini olemme aika hyviä, jos saan sanoa... Mutta valitettavasti olemme samassa ryhmässä erään tyhmän luuserin kanssa, ketä vihaan enemmän kuin mitään... Se tyyppi on erittäin epähygieeninenkin! Jos hänen pitää vaikka leipoa jotain, hän saattaa kesken kaiken nuolla sormiaan ja jatkaa suoraan pesemättä käsiään! Hyi olkoon! No nyt poikkesin keskustelusta... Mutta leipomisessa pelkään eniten munan rikkomista... (Siis sitä, että munankuori rikotaan) Yritän aina kauhean varovasti rikkoa sen ja alan miltei tuulettamaan, jos saan munan rikottua niin, että kuoria ei mene astiaan/taikinaan... Rikon aina munan astiaan ensin, koska jos taikinaan menee munankuoria, niin... Eipä minulla muuta...

Ja viime köksän tunnilla syttyi leivinpaperi palamaan...

Re: Miksi se leipominen EI ONNISTU (koskaan)?

En yleensä leivo muualla kuin kotitaloustunneilla ja siinä minä ja kaverini olemme aika hyviä, jos saan sanoa... Mutta valitettavasti olemme samassa ryhmässä erään tyhmän luuserin kanssa, ketä vihaan enemmän kuin mitään... Se tyyppi on erittäin epähygieeninenkin! Jos hänen pitää vaikka leipoa jotain, hän saattaa kesken kaiken nuolla sormiaan ja jatkaa suoraan pesemättä käsiään! Hyi olkoon! No nyt poikkesin keskustelusta... Mutta leipomisessa pelkään eniten munan rikkomista... (Siis sitä, että munankuori rikotaan) Yritän aina kauhean varovasti rikkoa sen ja alan miltei tuulettamaan, jos saan munan rikottua niin, että kuoria ei mene astiaan/taikinaan... Rikon aina munan astiaan ensin, koska jos taikinaan menee munankuoria, niin... Eipä minulla muuta...

Ja viime köksän tunnilla syttyi leivinpaperi palamaan...

Pitäisiköhän tässä kertoa nyt minunkin pikku leivonta mokastani... Viime kesänä päätin tehdä pullia ja mustikkapiirakan (taisi olla jopa ensimmäinen kerta moneen vuoteen). Kaikki meni siihen asti oikein hyvin kunnes totesin sokerin loppuvan kesken, no muistelin että olimme olleet edellisellä viikolla mökillä ja mukana oli ollut sokeria semmoisessa pakasterasiassa. No rasia löytyi ja totesin sen näyttävän sokerilta, en siinä kiiressä ajatellut maistella vaan kippasin "sokerit" taikinaan. Sitten odottelin taikinan kohoamista ja jonkin ajan kuluttua rupesin miettimään, että miksi ihmeessä se taikina ei kohoa mihinkään. No päätin kuitenkin leipoa pullat ja piirakan ja paistoin ne hyvällä omallatunnolla. Luulin jopa jo onnistuneeni, mutta veljeni tuli sitten kotiin ja nappasi pullan ja maistoi. Ilme oli näkemisen arvoinen! Olin laittanut suolaa sokerin sijasta! ops:
Siinä sitten manailen ja poljen jalkaa! Koko homma turhan takia! Päätin olla leipomatta pullia vähään aikaan!
Jätimme kokeilun vuoksi piirakan pöydälle kuvun alle ja kokeilimma miten kauan kestää ennen kuin se homehtuu... Olihan se siinä varmaan kolmisen viikkoa eikä mitään tapahtunut. :roll:

Minua yleisesti pidetään melko taitavana kokkina (ja omahyväisenä voin todeta asian näin olevankin), mutta leipominen ei ole mitenkään erityisalaani, ja aina leipoessani olen ihan varma, että lopputulos epäonnistuu kuitenkin. Hassua sinänsä, koska en ole kuitenkaan leipomisessa epäonnistunut melkein koskaan.

Ennen en ollut leipomisesta kovin innostunut, kun piti aina läträtä niiden kananmunien kanssa (joiden tosiaan luulin olevan pakollisia melkein kaikkeen leivontaan.
Nykyään kun en käytä kananmunia (enkä maitotuotteita) niin leipominen on muuttunut paljon mukavammaksi ja helpommaksi kuin ennen - ja sitä ihan ihmettelee miksi kaikkiin leivonnaisiin ängetään sitä kananmunaa, kun kaiken (paitsi marengin) voi tehdä ihan hyvin ilmankin.

Jos haluaa välttää leipomuksien epäonnnistumisen, niin kannattaa noudattaa ohjeen määriä tarkkaan, kun taas paistoajassa kannattaa noudattaa tervettä järkeä, eli jos paistos näyttää palavan vaikka ohjeen mukaan pitäisi olla vielä uunissa, niin pois vaan, ja jos juttu näyttää raa'alta vaikka aika on kulunut, niin paistetaan kunnes se on kypsää. Kun vielä tietää, että pikkuleivät yleensä tosiaan kovettuvat lopullisesti vasta uunista ottamisen jälkeen, ja taas mokkapalat kannattaa jättää hieman kosteiksi, eikä paistaa rutikuiviksi.

Niin, ja ei siihen mokkapalakuorrutukseen kannata mitään ohjetta käyttää, mättää vaan kulhoon reippaasti tomusokeria ja kaakaojauhetta, ja lisäilee sitten kahvia ja sulaa margariinia (tai voita) ja sekoittelee sopivaksi. Itse tykkään sellaisesta paksusta levitettävästä kuorrutteesta enemmän kuin ohuesta päällekaadettavasta.
Ja monet laittavat mokkapalojen päälle nonparelleja tai strösseleitä, mitä en kyllä ymmärrä, kun ne tuntuvat ikäviltä hampaissa, ja sitäpaitsi niissä punaisissa rakeissa on melkein aina hyönteisistä tehtyä väriainetta, mikä on ainakin minusta aika ällöä.

Minultakaan ei tuo taikinan pyörittely (<kivan kuuloista) tunnu ikinä luonnistuvan.
Tästä esimerkkinä:
Päätin leipoa muffinseja pikkuveljilleni vanhempieni ollessa pari päivää poissa kotoa. Noh, kaapista ei löytynyt tietenkään mitään mitä ohjeessa sanottiin, joten päätin soveltaa. Kun muffinsit olivat olleet uunissa reilusti yli sen aijan mitä ohjeessa sanottiin, ja olivat yhä pelkkää velliä päätin lisätä lämpöä. Noh, kävin sitten parin minuutin päästä katsomassa miltä ne näyttää. Avatessani uuninluukun ilmoille pelmahti musta savu, kiikutin äkkiä mustana kärisevät "muffinsit" pihalle, ja keskityin peittämään korvani palohälyttimen soidessa. ops:

Niin siis tuo plohälyttimen soiminen on yleistä meillä, aina kun vähänkin lettuja paistan se käy soimaan. Teenköhän letutkin väärin?

Muutenkin yleistä on, että vaikka ohjeessa selitettäisiin kuinka selvästi leipomisen vaiheet saatan vahingossa olla huomaamatta jotain kohtaa, mikä taas tarkoittaa että pitää soveltaa omia.

Yleistä on myös että kun ohjeessa on 3/4 rkl perunajauhoa, saatan laittaa 3-4 rkl kyseistä ainetta.

Noh, voisin jatkaa aiheesta loputttomiin...

mutta leipominehan ihanaa! voin kyllä itseasiassa ymmärtää niitäkin, jotka eivät siitä piä.. Kuten joku mainitsikin, jälkityöt on se pahin; tiskaa, siivoa, pyyhi..
Leipomisessa on parasta kun saa syyä sielunsa kyllyydestä ihania herkkuja ja ajatella, että minäkö saan jotain näin hyvää aikaan? hmm.
haluu leipoa! viikonloppuna taidan tehdä taas patonkinyyttejä. ihastuin niihin. Köksän kirjasta löysin ohjeen, mitä nyt piti vähän muunnella, kun hiivaleipäjauhoja ei löytynyt. Korvasin ne kaurahiutaleilla ja hyvää tuli

En ole leiponut tai muutenkaan mitään mikro-pitsaa vaikeampaa ruokaa tehnyt sitten yläasteen kotitalouden tuntien vuonna sulkapäähine ja tomahawk, mutta siltä ajalta hupaisuuksia riittää.

Kertomisen arvoinen lienee ainakin se kun piti tehdä kiisseliä mehutiivisteen avulla. Turha sitä oli minua pienestä sotkusta syyttää kun pitivät soijakastiketta mehukattipurnukoissa...

Mieleen juolahtaa myös kun eräs hulluhtava sakemanni pisti johonkin teeleipiin puolikkaan teelusikan sijasta kokonaisen teelusikan suolaa. Eihän tuolla nyt niin paljoa väliä olisi ollut, mutta mokoma päätti "korjata" tilannetta vaniilisokerilla. Niistä tuli aika mielenkiintoisen makuisia mitänytolivatkaan.

Sanon vielä puolustuksekseni että ne olivat ainakin hupaisia tapahtumia tapahtuessaan.

Nyt kun taas luin näitä viestejä niin heti rupesi tekemään mieli leipoa.. Hitsi kun ei ole aikka eikä aineksia. Himputti.. Mutta minkäs teet. Ehkäpä sitä vielä tänään ehtii jonkun suklaa kuivakakun taiteilla.. Tai sitten ei. Mutta leipominen on todella hauskaa, vaikka en kovin usein leivokkaan. Yksi mitä minulle käy melkein aina on kun teen kuivakakkua niin siitä tulee ihan liian pehmeää ja 'kosteaa'.. Ärh.. Mutta se on vain pieni vika verrattuna siihen että koko hoito palaa.. :roll:

Joo leipominen on just mukavaa! Mä satun vaan kans oleen tällanen höyrypää, että unohtelen aina tärkeitä asioita, esim. unohdan aina laittaa piirakkapohjan ja vuoan väliin leivinpaperin. Harvemmin sitä ryhtyy jotain suurempaa (ja vaativampaa) leipomaan, yleensä mä teen jotain tyyliin teeleipiä, voisarvia, tavallisia pullia, marjapiirakkaa.. Joskus jouluna tein sellasen ihanan suklaakääretortun, joka onnistui erinomaisesti, kerrankin Yks mikä ei koskaan onnistu mulla on marengit!! Eipä niitä nyt niin himona voi syödäkään että eipä sen puoleen..

Voooi, tuli heti kauhee tarve leipoa.. Jospa ens viikolla jotain keksis.

Vaikka minä pidänkin improvisaatio ruuan laitosta niin olen sen jo kauan sitten oppinut, että leipomisessa käytetään ohjeita, ei käsimittoja.
Tuo on pitänyt tähän asti aika hyvin paikkansa...

Vaikka ei tuo niin tarkkaa ole... Piirakat minä yleensä leivon "vähän niin kuin käsimitoilla"

No se siitä

Mie kuulun siihen onnettomaan kansankastiin, jolta ei onnistu edes mikropitsan, saatika sitten popkornien tekeminen mikrossa. Kuvitelkaapa sitten meikäläienn leipomassa jotain...no way. En pysty kuvittelemaan itseäni laittamassa ruokaa, ja JOS joskus joudun tähän kammottavaan tilanteeseen, on leikki kaukana.

Minun leipomiseni ovat jääneet tasan seitsemännen luokan kotitalouden tunneille ja yhteen kertaan äidin kanssa tekemiin karjalanpiirakoihin (joita ei tulla toista kertaa tekemään, emme kai halua lisää murtuneita hampaita tai kuolon uhreja).

Mutta äiti on kyllä loppujen lopuksi aika hyvä ruoan laittaja ja leipuri ja isoveikka myös, en siis jää koko ilosta paitsi.

Leipominen on taikuutta.

Kotitalouden tunnit ovat ikuinen painajainen. Parisenkymmentä muuta ihmistä säheltää ympärillä, selittää kamalasti jotain yhteen ääneen ja sitä rataa vaikka kuinka kauan. Yleensä niiltä tunneilta poistun äärettömän stressaantuneena, ärsyyntyneenä ja pää kipeänä.

Mutta todella minäkin olen niitä patalaiskoja suomalaisia, jotka nauttivat ruokansa mieluiten mikrossa lämmitettynä.

Itseasiassa kukaan perheestäni ei ole mikään himokokkaaja. Mielessäni ei ole kuin pari vaivaista muistoa siitä, kun äiti laittoi joskus vuonna -98 pannukakkuja. Ruoanlaitonkin ainoastaan viikonloppuisin hoitaa isä. Muuten syömme jokainen oman purkkimikroruokamme arkisin.

Ja kyllähän minä voisin aina kotona viikonloppuina koittaa muutaman rupuisen pullan väsätä, mutta perheenjäseneni eivät ole vakuuttuneita siitä, että selviytyisin siitä haasteesta aiheuttamatta täystuhoa. :roll:

Minen ainakaan mikään hirveä keittiö-ihminen ole, joskus kylläkin tulee inspis tehdä ruokaa tai leipoa. Ja jos makeannälkä yllättää, niin kotoa usein löytyy ainekset vakkapa murokarkkien tekoon.
Äitini laipoo usein ja jos minä aion leipoa, äippä antaa hyvän ohjeen. Yritän kylläkin aina valita mahdollisimman yksinkertaisen ohjeen, että ei ole kovin montaa keinoa mokata. Vaikka onpa tuota muutaman kerran tullut sähellettyä kotona ja köksän tunnilla.
Itse asiassa leivoin tuossa noin tunti sitten yhden bravuurini, eli vohveleita. Taikina on niin yksinkertainen ja vohveleita on tullut paistettua pienestä lähtien, etten sinä voi epäonnistua.
Leipominen on ihan mukavaa, paitsi jos epäonnistuu :wink:.

Annûn sanoi:

Itse asiassa leivoin tuossa noin tunti sitten yhden bravuurini, eli vohveleita. Taikina on niin yksinkertainen ja vohveleita on tullut paistettua pienestä lähtien, etten sinä voi epäonnistua.

Click to expand...

Olen erimieltä! Vohvelit saavat minut edelleen näkemään harmaita hiuksia! Pari vuotta sitten yritin itse vlmistaa niitä helpoiksi kutsuttuja vohveleita! (oli ensimmäinen ja viimeinen kerta muuten!) Taikina oli vielä helppo mutta kun yritin niitä paistaa vohveliraudalla niin eipä enää ollut hauskaa ja helppoa. Ne nimittäin jäivät kiinni rautaan ja sen puhdistaminen kestikin sitten hieman pidemmän tovin! Laitoin kyllä voita siihen rautaan etteivät olisi voineet jäädä kiinni, mutta silti jäivät kiinni ja osa vielä paloikin pahasti ulkopuolelta, mutta sisältä jäi raa'aksi. Siihen varmaan oli syynä liian kuuma rauta, mutta mistä minä sellaista olisin tajunnut. :roll:
Väitän nykyäänkin että vika on siinä raudassa, koska tein juuri niinkuin minua neuvottin, mutta sillä raudalla on jotain minua vastaan! Kyllä se muilta onnistuu vaan ei minulta! :evil: En enää koske koko hökötykseen.

Leipominen epäonnistuu yleensä kokemuksen puutteesta ja vahinkoja sattuu taitureillekin. Ruuanlaitto on tavallaan taidetta

Pistäkää paremmaksi: idiootti kun olen, tein omenapiirakan pohjan( olin tottunut laittamaan sen peruspohjan joka piirakkaan.)
Sitten laitoin tonnikalapiirakan täytteen ja hela hoito uuniin.

Ei tullut mieleen, että makea pohja+suolainen päällys = aivan hemmetin paha piirakka.