Loistavat kirjojen aloitukset

Alkaako joku kirja oikeasti sanoilla: "Oli synkkä ja myrskyinen yö".

Jaska Jokusen koira Ressuhan tavataan usein kirjoittamassa jotain epätoivoista yritelmää ja olen oikeasti jäänyt pohtimaan sitä että onko tätä aloitusta olemassa jossain vai onko se vitsinä tarkoitus olla erittäin tavallinen ja tyypillinen aloitus, josta ei voi seurata mitään mielenkiintoista. Mielestäni tuosta voisi kyllä saada vaikka mitä.

Tämän lauseen ympärille on itse asiassa kehrätty yhtä ja toista toimintaa. Alkuperäinen aloitus on Edward Bulwer-Lyttonin kirjassa Paul Clifford (1830), ja hänen kunniakseen on jo yli 30 vuoden ajan on kilpailtu huonoimman romaanin aloituksen tittelistä (katso: The Bulwer-Lytton Fiction Contest).

Bulwer-Lyttonin (1803-73) teoksista on suomennettu ainakin Pompejin viimeiset päivät, ehkä muitakin. Hän oli myös yksi science fictionin uranuurtajia, ei siis aivan turha mies.

Yksi rautainen aloitus oli Arto Paasilinnan kirjassa Herranen aika:

Kuolemani tuli minulle täydellisenä yllätyksenä.

Jos aiheena olisi Loistavat kirjojen lopetukset, niin ykkösenä olisi mielessä se miten Anne Holt lopettaa teoksensa Kuollut kulma. Se lopetus jättää nimittäin lukijan sananmukaisesti haukkomaan henkeään epäuskoisena.

Mutta loistavasti alkaa mielestäni Lilian Kallion Puumajakesä (jolla on läheinen yhteys Taruun):
Isä sanoi ostaneensa meille fantastisen mörskän ja sitä tämä totisesti onkin.

Tiedän, että suurin osa ei enää halua kuulla Yksin Marsissa -hypetystä, mutta silti... taas sitä on tiedossa. Koko kirja tiivistyy tietysti siihen alkuun, joka menee näin:
Olen melkoisessa kusessa.
Tämä on harkittu mielipiteeni.
Kusessa.

Anna Kareninan alku on kanssa ihana, sarjassa elämänviisaudet: Kaikki onnelliset perheet ovat onnellisia samalla tavalla, mutta jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.
(Tai jotain sinnepäin, koska en jaksa nousta ylös ja tarkistaa, kuitenkin menee aika lailla noin.)