Oudot mielihalut ja niiden kanssa eläminen

Minä olen taipuvainen kummalliseen pikkutarkkuuteen ja siisteysintoiluun, joka ilmenee esim. siten, että syötyäni leipää tai jotain muuta murustavaa ruokaa saatan noukkia huolellisesti murut suuhuni lautaselta ennen kuin laitan sen pesukoneeseen. Samoin nypin hiukset pois harjasta hiusten harjaamisen jälkeen, enkä koskaan jätä tentin jäljiltä pyyhekumista lähteviä hitusia pöydälle lähtiessäni salista. Siivoan siis kaikenlaisia merkityksettömiä pikkujuttuja kesken päivän, koska ne vaivaavat minua, jos jätän ne levälleen.

Pidän myös useimmiten jotain nk. hypistelykappaletta mukanani laukussa tai taskussa. Se voi olla pyöreä kivi, sileä ketjunpätkä, lasipallo tai taivuteltava metallilankahärveli, ja sen tarkoituksena on olla hypisteltävissä, jos olen hermostunut tai sormeni kaipaavat jotain puuhaa. Saatan ahdistua jokseenkin, jos lähden aamulla kotoa ja huomaan vasta bussipysäkillä, että hypistelykappale on jäänyt kotiin. Mitä minä sitten teen, jos äkkiä tulee mielihalu näpertää jotain?

Äskettäin olen yli-ihastunut syvänpunaiseen väriin, ja haluan itselleni niin vaatteita, kenkiä kuin muitakin tavaroita (lompakkoa, laukkua, huivia), jotka ovat oikeaa sävyä. Ennen en ole kokenut samanlaista fiksaatiota yhteen väriin.

Joku voisi pitää tällaisia tapoja liki neuroottisina, mutta ehkä ne vain kanavoivat neuroottista luonteenlaatuani harmittomaan suuntaan. Tjsp.

Kynsien pureskelu on eräs tapa, jota vastaan olen taistellut koko elämäni. Lapsena pureskelin ne säännöllisesti lyhyiksi, mutta viimeiset kymmenkunta vuotta olen pystynyt pitämään itseni paremmin kurissa. Silti joskus, varsinkin jos kynnet ovat kovin pitkät, että minun vain täytyy saada jyrsiä ne. Sitten pureskelen kynnet yksi kerrallaan lyhyiksi. Jotain outoa mielihyvää se tuottaa edelleen.

En tule usein ajatelleeksi sitä, mutta myös karttoihin minulla on jonkinlainen fiksaatio. Saatan jäädä katselemaan karttaa pitkäksikin aikaa, esim. tarkistettuani kartasta jonkin tarvitsemani tiedon jään katselemaan karttaa muuten vain, enkä oikeastaan tiedä miksi tai mikä niissä kiinnostaa. Fantasiakartat, tiekartat, topografiset kartat, piirroskartat, aina sama juttu. Yksinkertaiset teemakartat pystyn sivuuttamaan. (minkähän takia kirjoitan tätä Maanmittauslaitoksen työhuoneesta... :roll: )

Ah, kartat. Niihin minulla syntyi himo lapsena, kun isäni antoi minulle koordinaatteja ja minun tehtäväni oli hakea maailmankartastosta niiden perusteella paikka. Harrastuksemme jatkui vuosikausia.

Siitä asti olen ollut koukussa karttoihin. Merikartat, tiekartat, vanhat kartat... Jos olen autolla liikkeellä vähänkään pidemmällä reissulla, minun on suorastaan pakko seurata kartasta, missä olemme tarkalleen menossa ja yritän hakea uusia reittejä. Nuorempana rakastin suunnistamista, oli ihana tunne tietää, missä kohdassa olen ja liikkua pelkästään kartan ja kompassin avulla. Vanhat kartat ovat vain uskomattoman kauniita, antiikkikaupoissa näkemäni kartat lumoavat. Sellaiseen kun olisi varaa, täytynee tyytyä Anttilan julistevalikoimien kopioihin. Myös omien karttojen piirtäminen on hillitöntä hupia. Viimeksi piirsin reittikarttaa juhlapaikalle, jotta myös ulkopaikkakuntalaiset osaisivat perille. En edes muista, kuinka monta versiota tein siitä.

Edit. Muutama vuosi sitten yritin selittää muutamalle amerikkalaiselle, missä Suomi sijaitsee. Piirsin paperille nopeasti Pohjois- ja Etelä-Amerikan, Aasian, Afrikan ja Euroopan, jotta sijainti varmasti selviäisi. Muistan vieläkin heidän hämmästelynsä, kuinka joku osaa ulkomuistista piirtää koko maailmankartan. Mutta eikös se kuulu vähän niinkuin peruskoulun opetukseen?

Voi hyvä tavaton, tässähän kun näitä lukee, huomaa koko ajan itsellään lisää omituisia mielihaluja...

Kynsien pureskelua en ole harrastanut, mutta sen korvaa kaksihaaraisten hiusten etsintä, kynsinauhojen nipistely tai mikä muu tahansa "neuroosi", kuten isäni sanoo. Tenttiinluvustakaan ei meinaa tulla mitään, ellei käsillä ole jotain näprättävää. Pitänee varmaan hankkia sellainen Lachesis-hypistelykappale.

Farianin karttahuvi on minullekin tuttu. Jos olen käynyt jossain, kotona on heti päästävä tarkastamaan kartasta, missä olin ja mitä reittiä kuljin. Lapinvaelluksella saan kumppanin tuskastumaan, kun haluan koko ajan tarkastaa missä mennään. Ei niin, että pelkäsin eksymistä, mutta on vain kivaa tuntea olevansa kartalla. Metroa odottaessani seison HKL:n kartan edessä ja tutkin bussilinjoja, kadunnimiä jne.

Yhden hupaisimmista "pakkomielteistä" Elimäen tarkoitus tuntee Ähtärinä - hätä, kun etsii sopivaa vessalukemista. Jollen voi lukea vessassa, tylsistyn ja ärsyynnyn. Hätätilassa kelpaavat myös shampoopullojen ja vessapaperirullapakkausten etiketit. :roll:

Kunhan kommentoin: Thali, et ole ainoa joka osaa piirtää maailmankartan ulkomuistista noin suurinpiirtein

Sitähän minäkin, Merri. Kuten sanoin, eiköhän se kuulu tosiaan peruskoulun perusoppeihin. Sitä suuremmalla syyllä näiden amerikkalaisten hämmästely huvitti.

Uinéniel sanoi:

ellei käsillä ole jotain näprättävää. Pitänee varmaan hankkia sellainen Lachesis-hypistelykappale.

Click to expand...

Mummoni sanoi kynsienpureskeluani ja vastaavia aikoinaan näppityöksi. Sopisi varmaan näihin hypistelyihinkin. Olin juuri kirjoittamassa tähän, etten itse sellaista kaipaa, mutta sitten tajusin, että usein hermostuttavissa tilanteissa odotellessani näprään mm. avaimia, etsiskelen tavaroita taskujen pohjalta, kaivelen kynsiäni, pyöritän sormuksia jne.

Hätätilassa kelpaavat myös shampoopullojen ja vessapaperirullapakkausten etiketit. :roll:

Click to expand...

Tällaisia hätätilanteita tulee varsinkin vieraisilla ollessa, kun ei ilkeä myöntää tarvitsevansa lukemista vessaan. Varsinkin vanhempani ovat aina suhtautuneet nuivasti vessassa lukemiseen, joten siellä on joko tyydyttävä käsivoidepurkin tekstiin tai yritettävä salakuljettaa vessaan jotain luettavaa.*huokaus*

Uinéniel sanoi:

Hätätilassa kelpaavat myös shampoopullojen ja vessapaperirullapakkausten etiketit. :roll:

Click to expand...

Täytyy tunnustaa, että luen pakkaustekstejä innolla ihan muutenkin kuin vessassa. Aamupalaa syödessä silmät etsiytyvät väistämättä maitopurkin kylkeen tai murojen ravintosisältötaulukkoon.

Parhaita ovat kauneudenhoitoon liityvien purkkien tekstit. Niissä luvataan kuu taivaalta, tai ainakin "kiiltoa, elinvoimaa ja terveyttä", tosin vain hiuksille. Tekstien kirjoittajilla ovat laatusanat hallussa. Jos minulla on aikaa, voin isossa kaupassa kuluttaa vartin suikusaippuan valintaan. Johtuu tosin myös siitä, että olen vain huono tekemään päätöksiä.

Myös kaikki esitteet tarttuvat mukaan kaupassa tai kirjastossa. Luen mielelläni lehtisen Oulun teatteritarjonnasta, vaikken kyseiseen kaupunkiin olisi edes menossa. En myöskään kieltäydy ottamasta vastaan asematunnelissa tyrkytettaviä "Jeesus on herra"-lappusia. Niistä löytyy mielenkiintoisia pointteja bussimatkan ajaksi.

Mä tunnustan: olen addiktoitunut amerikkalaisiin kisailusarjoihin. Tyyliin Selviytyjät, Amazing Race, jopa Viettelysten saari... Ne on ihan pakko nähdä! Mulla meinasi olla kriisin paikka, kun lähdettiin viikonlopuksi mökille, enkä nähnyt kahta jaksoa selviytyjistä, eilen ja lauantaina. En voinut laittaa ajastimella nauhalle, kun lähtiessä oli sen verran ukkosta, että otettiin kaikki johdot pois seinästä.

Juu, ja kyllä nolottaa. Mutta kun ne on niin kiinnostavaa hömppää. Yritän perustella esim. Selviytyjien katsomista sen psykologisella ja sosiaalipoliittisella tasolla - kuinka tietystä otoksesta ihmisiä muodostetaan väliaikainen yhteiskunta ja kuinka sen yhteiskunnan muodostuminen tapahtuu. Kuinka nokkimisjärjestys ja organisointi pelaa ym. Sitä kun selittää tarpeeksi tuollaista, jotkut jopa uskovat mun katsovat ko. ohjelmia ihan älyllisessä mielessä... :wink:

Noh,ajattelin kirjoittaa tänne muutaman oudoista mielihaluistani(kaikkien tänne listaamiseen kuluisi ainakin sata vuotta olenpahan tosi outo tyyppi)
Ensiksikin rakastan joulutorttuja!Vaikkei olisi edes joulu niin leivon niitä.Ne ovat vain kertakaikkisen hyviä!(On suukin pari kertaa palanut kun en ole jaksanut odotella torttujen jäähtymistä)Ja toiseksiolen suunnattoman mieltynyt stressileluihin.Ei niin että minulla olisi aina stressi vaan kun niitä on niin kiva hypistellä,nytkin on tässä vieressä semmoinen nypylä pallo.Farian muuten minullakin on semmoinen juttu että aina välillä on ihan pakko nyplätä kynsistä paloja irti :roll: Tässä tulee kolmas.Jostain syystä olen aina tykännyt hiipiä.En tiedä miksi.Tuosta asiasta ei ole nyt enempää puhuttavaa.
Neljäs ja (ainakin tässä viestissä olevista(älkää vielä huokaisko helpotuksesta) )viimeinen on se että joskus on ihan pakko näsäviisastella(Olen siinä tosi taitava.Olen näet opiskellut suuren mestarin johdolla :mrgreen
Tuossa on muutama fikstaatio(on niitä enemmänkin)

Minulla on inhottava tapa hyräillä ja puhua itsekseen. Välillä se menee ohi, mutta nyt on taas sellainen kausi. Todella noloa ja kuivattaa kurkkua.

Blue Beast sanoi:

Minua viehättää pitkät hiukset jätkillä, oikein pitkät, mutta puolipitkätkin ovat upeat.

Click to expand...

Tosiaan sellaset heviletin omaavat jätkät on niin hot ettei mitää rajaa! :wink: Mä en ymmärrä miks mut kyl pää vaan kääntyy ku sellain kulkee ohi...

Muistuihan niitä joitain lisää mieleen, kun oikein ajattelin.

Minulla on kumma suhtautuminen naarmuihin, siis sellaisiin jotka repäisevät vain ihoa ja päälle muodostuu kova rahkako. Siis katselen niitä, kun niitä vain jostain ilmaantuu, ne vain ovat hienoja. Talvisin unohdan toisinaan rasvata kädet ja ne ovat sitten täynnä pikkuisia punaisia haavoja. Vaikka kädet ovatkin ilkeän kuivat, ne ovat hienoja. En tiedä miksi. Parhaiten muistan kun loikin metsässä ja oksa sivalsi minua kovaa poskeen. Tuli kunnon pitkä rantu ja minä kannoin sitä (niin pitkään kuin se pysyi) ylpeänä kuin sota-arpea. Oksa oli osunut, muttei puhkaissut silmääni. Kamala viilto vaikka olikin se tuntui minusta vain hienommalta eikä rumentanut tippaakaan (vaikken sellaista ala-asteella ajatellutkaan).
Siksikö se Aragornkin on niin hot, kun sillä on kädet kamalassa kunnossa kahakoiden jälkeen? Ei vaiskaan.

Toinenkin outo asia muistui mieleen. Joskus ala-aste ikäisenä minulle tuli usein kamala hinku purra jotain. Jotain kovaa johon jäisi hampaanjäljet. Hampaita pakotti niin pitkään kunes pääsin rouskuttamaan jotain. Tästä on kärsinyt sänkyni puinenpääty, josta löytyy monta jälkeä. Nykyään tuollainen tunne tulee vain harvoin, silloin kun hieman ahdistaa. Tosin pienenä oli kova puremaan erästä poikaa käsivarteen kun en saanut tahtoani läpi. Kaiketi se juontuu sieltä.

Naksuttelu on mukavaa. Koulussa etenkin, kun tuntee olevansa tressaantunut ja tympääntynyt. Miramen huulirasva on hyvä, nosta korkki peukalolla, naksauta alas. Naks, naks. Mukava ääni tressatulle mielelle. Toinen on hyvä kynä, jossa on hyvä korkki, joka naksuu kun sitä peukalolla samalla tavalla naksuttelee.

Sitten minulla on huulirasva-addiktio kuten varmasti monilla muillakin.

Pienenä luin innokkaasti sekä vessassa että ruokapöydässä, mistä kummastakaan vanhemmat eivät tietenkään tykänneet. Pöydässä lukeminen on jäänyt tavaksi, ja joskus vieraisilla alkaa vähän hirvittää, kun pöytäkeskustelu on niin tylsää, että tajuaa haluavansa kuumeisesti jotain kivaa luettavaa mieluummin. Yliopistolla ja töissä saatan jättää menemättä kaverien kanssa lounaalle ja menen yksin, koska on joku kiinnostava kirja kesken. Pienessä pöydässä tarjottimen kanssa kirjan lukeminen on todellista keplottelua, ja näytän varmaan koomiselta kun vaihtelen aterimia kädestä toiseen ja yritän olla kaatamatta lasia kirjan päälle. Lounaalle meneminen ei tunnu ollenkaan niin houkuttelevalta, jos ei voi samaan aikaan lukea jotain.

Elanor Kultainen sanoi:

Tässä tulee kolmas.Jostain syystä olen aina tykännyt hiipiä.En tiedä miksi.

Click to expand...

Sama täällä...tai oikeastaan ei se hiipimisakti niinkään säväytä vaan se, etteivät muut ihmiset huomaa minua. Vain ani harvoin sytytän rappuun valot kotiin tullessani vaikka olisi pilkkopimeää. Koitan myös ulkonakävellessäni liikkua mahdollisimman hiljaa ja tarkkailla parhaani mukaan muita: not my song but yours. 8)

Pakkomielteitä minulla on lähinnä ruokaan
Tulee olo,että "onpas minun pakko saada kookospähkinää",
tai arrakkipalloja tai ananasta.
Kerran minun teki mieleni omenapurukumia,
vaikka olen melko varma,ettei sellaista ole,tai ainakaan ole törmännyt...

Sitten on tietysti pakkomielle opetella aseiden käyttöä.
Se on sairaan miehisen mieleni(tai sen,että olin koulupieksetty kersa,mitäs en osannut pitää suutani kiinni...)
tulosta.

Onneksi olen niin laiska,ettei minulla jää aikaa muille kuolemansynneille,eli pakkomielteet hiipuvat laiskuuteni vihmaisen massan alle,kuin karate kid sumopainijan puristuksiin.

Sitten on niitä normaaleja:
Pitää katsoa hellan levyt ja oven lukitus pariin kertaan ennen lähtöä.
Lisäksi tykkään nypeltää kaikkea(ongelmiin asti,oli ongelma,kunnes ostin paljon sormuksia.Pysyvät sormet kurissa,Ihmeellistä ja juonikasta.)

Kuuluisin on tietysti rivinvaihto pisteen jälkeen.
Mutta sen kanssa en itse joudu elämään,se on enemmän muiden ongelma...

Thali sanoi:

kiltit tytöt pääsevät taivaaseen ja punapäät minne vain.

Click to expand...

Ei kun se menee että "Punapäät eivät pääse taivaaseen, mutta blondit eivät löydä sinne". Rakastan tuota sanontaa, mikä on sikäli outoa että oma hiustenvärini (luonnollinen eli sama kuin päässä) on, jos nyt ei ihan pellavablondi, niin ainakin hyvin hyvin vaalea vaaleanruskea. Silti tämä itse sanonta kuuluu mielitekoihini...

En kertakaikkiaan osaa syödä ilman luettavaa. Koulussa tai kaverilla vielä sinnittelen, kun pääosa huomiosta menee jutteluun, mutta kotona yms. On ihan pakko lukea jotakin. Ja vessassa, vaikka sitten vain pesujauhepaketin kylkeä. (Osaan useimmat niistä lisäaineista ulkoa.)

Kaksi, jotka tulivat mainittua tuolla alkupuolella, ainakin toinen niistä useampaan kertaan: Veitset ja kolikot. Minulla on kolikoita kulhossa, ei eurorahoja (ne käytän heti) vaan kymmenpennisiä, yksi vanha kymppi, pari ulkomaalaista... Niitä on kiva hypistellä. Veitset yleensäkin viehättävät minua, enemmän ns. voiveitsimalliset kuin juntturapuukot, vaikka joku tikarikin on aivan i-ha-na.
Kotona on aina ruoalla pakko saada juuri se oikeanmallinen veitsi ja haarukka. Vaikka en veitsellä muuta tekisi kuin voitelen leivän tai paloittelen perunan. En kerta kaikkiaan osaa käyttää muuta. Ja jos on vain vääriä haarukoita, olen mieluummin syömättä siihen asti että "niitä oikeita" on vapaana.
Weirdoa...

Rakastan hyppimistä. Ja, kuten myös sanottu, hiipimistä. Lyhyillä matkoilla on ihana juosta, siis sellaisia pyrähdyksiä vain, ei mitään pitempää matkaa.

Rakastan paljaita käsiä. En juuri koskaan pidä hanskoja/lapasia, ellei ole niin kylmä että sormet putoavat pois. Silloinkin harvemmin. Nyt olen tosin keksinyt ratkaisun, jonka aion vihkiä käyttöön heti kun ilmat kylmenevät: Ihana hopeansävyinen, pörröinen MUHVI! (Sellainen tötterö jonka molempiin päihin tungetaan kädet). Tein siihen kännykkätaskunkin :mrgreen:

Jos en osaa/halua vastata johonkin kysymykseen, tai olen selittänyt sen jo viiteen kertaan huonokuuloiselle/hitaalle luokkakaverilleni, vastaan aina: "Hevonen". Samoin kuin yliuteliaille pikkusisarukselle, joidenka kysymyskiintiö on jo moneen kertaan täyttynyt. Joskus kehitän myös jotakin "luovempaa", kuten tänään: "Hevonen löi hamsteria", "Hevonen söi lehmän". Tällöin on vastauksena usein ällistyneitä ilmeitä ja täh?-tyypin vastakysymyksiä. Ja silloinhan on ihana vastata taas, että hevonen sinullekin.
Ylipäänsä oudot sanat viehättävät minua. Yritän välttää kiroilua, joten joka välissä on sanoja kuten "vikate", mikä ei sinällään tarkoita mitään, vaan sen merkitys riippuu asiayhteydestä. Tänään viimeksi nauroin kaverini kanssa kippurassa, kun kolmikulmiomme viimeinen palanen totesi jostakin kyllästyneenä: "Voi hempantuu". Minulta oppimansa. Sanoi, että se kuvasi parhaiten, mitä hän sillä hetkellä tunsi.
Ja jos joku sanoo jotain typerää/ei huomionarvoista, vastaan aina "vökö vökö". Yleensä suu törröllään niin että yläetuhampaat näkyvät. Ja aina se on sekä minusta että muista yhtä hauskaa... Englanniksi olen muuten tämän kääntänyt johonkin sepustukseeni "voech voech". Tunnetaan myös muodossa "voc voc". Olen monikansallinen weirdo.

Rakastan kynttilänvaloa ja -hajua. Nuotioita inhoan.
Eniten rakastamani ääni maailmassa on se, kuinka veden läiskimisestä syntyvät pikku kuplat poksahtelevat, aiheuttaen kivaa ritinää. Tunnustan kuluvanakin kesänä monet kerrat läiskytelleeni puolenkin tuntia ihan vain tätä kuullakseni...

Viimeinen (huokaiskaa helpotuksesta - on niitä muitakin, en vain jaksa luetella) outo mielihaluni on yö. Siis yö. Ei Yö, vaan yö. Se mikä on päivän ja - öh - päivän välissä. Se pimeä juttu, you know? Ihanaa. Ihanaa.

Olipahan taas pitkä ja suhteellisen turha sepustus... Mutta hei, ei ainakaan mennyt off-topiciksi, vai menikö? Kyllä minä olen hyvä ihminen.

squirrel sanoi:

Pakkomielteitä minulla on lähinnä ruokaan
Kerran minun teki mieleni omenapurukumia,
vaikka olen melko varma,ettei sellaista ole,tai ainakaan ole törmännyt...

Click to expand...

On sitä. Ainakin Ruotsista löysin pari viikkoa sitten pakattuna metrin pätkissä ihaniin pahvitötteröihin. Siitä saattoi sitten puraista sopivan pätkän. :wink:

Omista intohimoistani... Autot ja moottoripyörät tulevat ehkä ensinnäkin mieleen. En todellakan ole mikään kävelevä mekaanikko tai välttämättä edes tunnista merkkejä, mutta rakastan sitä tunnetta kun saa alleen oikein kunnon menopelin ja painella pitkin katuja. Tosin minulla ei ole varaa hankkia edes polkupyörää, mutta jonain päivänä. Siihen asti täytyy hyödyntää autokauppojen tarjoamia koeajomahdollisuuksia (juu; olen niin paha ihminen, että saatan kävellä kauppaan ja pyytää jonkin ihanan auton koeajoon ja nauttia siitä sen aikaa kun voin).

Toinen on sitten urheilu. Ei sille voi mitään, että rakastan hikoilemista ja treenaamista. Kilpaileminen on tietenkin oma lukunsa. Minussa asuu sen verran itsetyytyväisyyttä, että nautin huomiosta sen tullessa hyvistä suorituksista radalla.

Sitten on tietenkin ilma-aseilla ampuminen sekä kokkaus. Haluaisin saada aseenkantoluvan ja hankkia jonkin pienen käsiaseen, mutta sekin kuuluu näihin "tulevaisuudessa" asioihin. Onneksi kokata voi milloin ja missä vain. Viimeaikoina olen harrastanut wokkailua sekä muuta aasialaista ruokaa, mutta perinteinen suosikkini on italialainen keittiö. Miksi kukaan tahtoo ostaa valmisruokia silloinkin kun olisi aikaa hyöriä keittiössä?

Nyt kun tuli mieleen, niin mainitsenpa että kiinalaiset/japanilaiset hieman vinot silmät (vastakkaisella sukupuolella) pistää meikän totaalisesti pussiin. Siis hieman vinot, ei mitään "hirveitä" näin sanoaksemme.

Tykkään myös tehdä erilaisia hulluja ilmeitä. Joskus vietän pitkänkin aikaa peilin edessä matkien erilaisissa elokuvissa olleita ilmeitä tai vääntäen silmiäni, niin että mahd. suuri osa silmämunasta näkyy. :roll:

Hömm... Tuota... Mulla on sellanen juttu lyhyttukkaisiin likkoihin. Ja en kuuntele pelkästään metallia, kuuntelen sitä mikä kuulostaa hyvältä.
Siinä ne taisivat ollakin.