Pieniä, suuria ja kaikenkokoisia ilonaiheita

Äiti ajoi työpaikkani ohi ja pudotti minulle pienen rasiallisen vadelmia naposteltavaksi :)

Vielä enemmän ilahduttaa, että Glitchy pääsi tänään lähtemään poikien tanssileirille terveenä ja reippaana. Pari viime viikkoa itse sairastelleena pelkäsin viimeiseen asti, että lapsikin saa tartunnan, mutta onneksi niin ei käynyt.
 
Tähtimö sai syksyksi paikan kansalaisopiston sirkuskoulusta 😊 ja minulle iski taas pitkästä aikaa inspiraatio kirjoittaa verkkosivulleni lisää sisältöä.

Isompana asiana ilahduttaa se, miten paljon jo tehdään ilmaston ja ympäristön hyväksi. Tiedostan, että ei lähellekään tarpeeksi, mutta vielä on toivoa ja paljon välittäviä ihmisiä sekä paljon osaamista sillä saralla. Kun se osaaminen vaan tavoittaisi mahdollisimman monia, jotka voisivat taas viedä osaamista eteenpäin ja varsinkin ne ratkaisevassa asemassa olevat ihmiset kuulisivat ja reagoisivat (tämä on sitten asia ihan erikseen eikä ehkä mahdu vielä tänä päivänä tämän keskustelun otsikon alle).
 
Teimme puolison kanssa eilen pienen päiväretken Kuopioon. Olihan se istumalihaksille vähän rasittavaa, mutta oli kiva nähdä Glitchyn tanssileiriryhmän loppuesitys (20 minuutin mittainen monimutkainen, nykytanssia ja balettia yhdistelevä koreografia opeteltuna ja omaksuttuna viikossa!) ja tulipa samalla haahuiltua myös torilla ja Brahenpuistossa ja tutustuttua Kuopion museoon.

Ylipäätään retki oli hauskaa vaihtelua arkeen, mutta kotimatka tarjosi myös annoksen draamaa: Suonenjoen jälkeen keskellä metsää junan vauhti alkoi yhtäkkiä hidastua hidastumistaan, ja sitten konduktööri kuulutti, että jos matkustajien joukossa on sairaanhoitajaa tai lääkäriä, häntä pyydetään tulemaan ravintolavaunuun. No puolisohan tunnollisena hoitajana meni ja hänen poissa ollessaan juna hidasti pysähdyksiin asti. Aikaa kului, juna lähti lopulta uudelleen liikkeelle, mutta puolisoa ei näkynyt. Oma veikkaukseni oli, että tilanne oli sen verran vakava, että potilas siirrettäisiin seuraavalla asemalla ambulanssin kyytiin, ja puoliso oli jäänyt huolehtimaan hänestä siihen asti. Niinhän se sitten olikin, Pieksämäen asemalla odotti ambulanssi, ja pian sinne saavuttua ilmestyi puolisokin taas paikalleen. Sinänsä ei ole ilonaihe, että joku sairastui niin pahasti, mutta oli ilahduttavaa, että oma perheenjäsen pystyi auttamaan tilanteessa.
 
Last edited:
Tohtoriohjelman sähköpostilistalle oli tullut 20 viestiä. Ensimmäinen oli yleisluontoinen tiedote yhdistetyltä tohtorikoululta. Siinä oli alku- ja lopputervehdykset kolmella kielellä, mutta itse teksti oli englanniksi. Joku oli vastannut (koko listalle), että jäikö viestiin vahingossa suomen kieltä? Tästä oli alkanut viestiketju asiasta. Siinä oli myös alkuperäisen lähettäjän tiedote, jossa myös teksti oli nyt kolmella kielellä. Opin myös, että tätä aiempien neljän tutkijakoulun yhdistämistä yhdeksi olisivat alunperin vastustaneet kaikki dekaanit.
 
Kunhan saan pyöräni huollosta, pääsen vihdoin taas karauttamaan töihin suorinta reittiä. Vuoden 2021 keväällä aloitettu Kehä III:n ylittävän sillan remontti, joka virallisen aikataulun mukaan valmistuu tämän vuoden marraskuussa, on edennyt niin pitkälle, että kevyen liikenteen kaista on vihdoin avattu. Menin siitä yli jo maanantaina, kun talutin nilkuttavan ajopelini pyöräkorjaamolle, ja olihan se hienoa näin pitkän tauon jälkeen. Huomasi tosin, että reitti on ollut pitkään suljettuna: vanha asfaltti sillan ja lähimpien risteysten välillä on melko huonossa kunnossa, koska tienpätkä on ollut suljettuna aidoilla eikä sitä ole siis huollettu millään tavalla. Lisäksi sillan toisella puolella pensaat ovat paikoin päässeet kasvamaan niin, että ne peittävät jo melkein puolet tien leveydestä, ja niiden alla asfaltti on peittynyt paksuun lehti- ja risukerrokseen. Mutta silti on ihanaa, ettei tarvitse enää jatkossa käyttää epämiellyttävää kiertoreittiä kolmine liikennevalottomine risteyksineen, useine mäkineen, todella huonokuntoisine asfaltteineen (se oli huonossa kunnossa jo keväällä 2021 eikä sille ole tehty mitään sen jälkeenkään) ja useampine työmaineen, jotka ovat jatkuvasti aiheuttaneet hankaluutta matkantekoon.

Lisäksi nautin siitä, ettei tänään ole oppivuorolaista töissä. Eilen ja toissapäivänä täällä opissa ollut ihminen oli mitä mainioin tapaus: kokenut, oma-aloitteinen, hyviä parannusehdotuksia tekevä, rauhallinen ja huumorintajuinen. Mutta silti pakkososiaalisuus syö ihan hirveästi virtaa, samoin se, että pitäisi sekä saada työt hoidettua että myös opetettua ne toiselle ihmiselle yhtä aikaa. Näistä syistä oppivuorojen pitäminen on minulle ehdottomasti raskain ja vastenmielisin osa työtäni. Olin eilen illalla aivan puhki ja teki tiukkaa saada kotona edes välttämättömimmät asiat hoidettua. Mutta tänään saan onneksi taas tehdä työni rauhassa ihan yksin.
 
Isilmírë sanoi:
Lisäksi nautin siitä, ettei tänään ole oppivuorolaista töissä. Eilen ja toissapäivänä täällä opissa ollut ihminen oli mitä mainioin tapaus: kokenut, oma-aloitteinen, hyviä parannusehdotuksia tekevä, rauhallinen ja huumorintajuinen. Mutta silti pakkososiaalisuus syö ihan hirveästi virtaa, samoin se, että pitäisi sekä saada työt hoidettua että myös opetettua ne toiselle ihmiselle yhtä aikaa. Näistä syistä oppivuorojen pitäminen on minulle ehdottomasti raskain ja vastenmielisin osa työtäni. Olin eilen illalla aivan puhki ja teki tiukkaa saada kotona edes välttämättömimmät asiat hoidettua. Mutta tänään saan onneksi taas tehdä työni rauhassa ihan yksin.
Click to expand...
Voin yhtyä ajatukseen. Minulla oli keväällä viimeiseksi ennen sairaslomalle jäämistä opiskelija. Aivan ihana ihminen, joka teki työnsä hyvin ja tunnollisesti, mutta silti se, että joudut selittämään töitäsi ja miettimään mitä tehtäviä delegoit opiskelijalle, jotta tämä saa harjoittelusta mahdollisimman paljon irti, mutta joita hoitaakseen ei joudu tilanteeseen, jossa itse seison tumput suorina tuijottamassa toisen tekemistä kun en voi vastuukysymysten takia häntä jättääkään vievät voimia. Toisaalta meidän alalla aktiivinen ja hyvä opiskelija myös keventää oikeasti työtaakkaa aika paljon. Esim on ihan eri asia pukea 12 lasta kahdestaan tai kolmestaan ja sama myös jos on syötettäviä tai paljon syliä kaipaavia lapsia. Eli sanoisin, että menee aikalailla plussat ja miinukset tasan. Jos opiskelija sattuukin olemaan jonkun muun ryhmän aikuisen ohjattavana niin sittenhän pääsen henkilökohtaisesti plussan puolelle :)
 
Eilinen Kontu-piknik Suomenlinnassa oli erinomaisen ilahduttava. Kuninkaanportin viereinen luola tarjosi tunnelmallisen ja hanhenkakattoman sadesuojan retkikunnan 12 jäsenelle (joista karvaisin toki olisi ilmeisesti viihtynyt ulkopuolella laumaa vartioimassa myös veden valuessa taivaalta), kolme retkivilttiä kattoi hyvin melkein koko muuten sangen pölyävän hiekkalattian ja syötävää oli enemmän kuin hobittijoukkomme sai tuhottua. Juttua riitti, kolme nuorinta osallistujaa viihdyttivät välillä itseään luolia tutkimalla, ja yksi scifistikin kävi vierailulla jostain toisesta lähiympäristön luolasta. Taidan koittaa saada osallistuttua ensi vuonnakin.

Kiitos vilttipaikasta @Ilma , ja olipa hienoa että tulit huonosta säästä huolimatta tutustumaan ihmisiin kasvokkain @Arien !
 
Kuuntelin lopultakin Aristoteleen kantapään jakson Inkerinmaalta Silmarillioniin. Jostain syystä tuntui niin hyvältä kun Juva iloitsi siitä, miten hänellekin on muodostunut oma fanikuntansa. Toisen ilosta sai itselleenkin.

Onnistuin sitomaan (maailman kauneimman) kantoliinan paremmin kuin kertaakaan ennen ja Leimu nukkui siinä sen aikaa kun piirsin kirjepaperin ja kirjoitin kirjeen. Nyt saan sen postiin. On kiva kun on joku, jolle voi kirjoittaa ihan perinteisiä kirjeitä. Voisi oikeastaan etsiä yhden toisenkin kaverin osoitteen ja kirjoittaa hänellekin ihan fyysisen kirjeen.
Mutta ei nyt. Ehkä joskus.

Ulkona jyrisee ukkonen ja satelee hiljalleen. Kohta varmaan saunaan ja siitä pulahdus uima-altaaseen. Tuhlattiin ja ostettiin sellainen iso allas, mihin aikuinenkin mahtuu jotenkin olemaan. Ei siellä uimaan pysty, mutta kastautumaan kuitenkin. Vähän tyhmältä tuntuu iloita tuollaisesta materiasta, mutta ajatus kuumasta saunasta ja sen jälkeisestä pulahduksesta viileään veteen on sen verran houkutteleva, että annan itseni iloita tuosta altaasta.

Pieni ilonaihe on myös hetki kädet vapaana kun lapsi on vessassa. Vauvan vanhempana voi iloita myös sellaisista asioista kuin lapsen kuiva vaippa ja turahdus pönttöön 😁
Avaan kohta Netflixin ja katson sarjaa, jonka olen katsonut jo kolme kertaa ennenkin, mutta siksi se onkin niin helppo ja kevyt katsottava. Mies lupasi tuoda paprikapringlesejä kaupasta. Ja sushia. Sopii hyvin väsyneeseen ja sateiseen iltapäivään.
 
Sateinen sunnuntai, asunto siivottu perusteellisesti aiemmin päivällä, koira lenkitetty ja nyt palkinnon vuoro: Witcherin kolmas kausi Netflixistä. 👌

Lisäksi viime viikko oli töissä yhtä riemukulkuetta; sain ratkottua hyvin vaikeita ja pitkään jatkuneita solmuja monella eri rintamalla sekä tein parin viikon aikana sellaista tulosta, jota ihmeteltiin ihan ylemmälläkin tasolla. Pilotti, jota vedän on ollut niin menestyksekäs, että sitä halutaan laajentaa muuallekin firmaan ja ilmeisesti rahallistakin tunnustusta on tulossa. Viikko vielä ja sitten kuukauden kesäloma, tässä kohden sen tuntee jo ansainneensakin.
 
Eilen pystyin laulamaan kuorotreeneissä ensimmäisen kerran sitten touko-kesäkuun vaihteessa sairastamani hengitystieinfektion. Juuri sopivasti, sillä aloitimme Ropecon-keikan ohjelmiston harjoittelun. Vielä viime viikolla ajattelin, että keikka jää tällä kertaa minulta väliin, koska olin aina vain käheä ja kurja, mutta viikonloppuna ääni alkoi vihdoin kulkea. Nyt kun vain saisin kasaan tarpeeksi treenikertoja, pääsisin sittenkin kipuamaan conissa lavalle muun kuoron mukana.

Lisäksi ilahdutti, että kotimatkalla juna-aseman portaita kavutessani huomasin yhtäkkiä pulun, joka kyyhötti portaiden kannatinpalkin päällä suoraan yhden askelman takana. Se ei ollut paljon moksiskaan, kun kumarruin katsomaan sitä lähietäisyydeltä ja yritin kujertaa sille mahdollisimman pulumaisesti, räpytti vain silmäänsä.

Iloinen olen myös siitä, että tänään on esikoislapsen synttäri. Jo 21 vuotta on hän ollut ilonamme :) Tänään pitää leipoa kakku, jotta se on valmiina, kun vuosia täyttänyt varusmies huomenna tulee viikonlopun vapaalle.
 
Last edited:
Kontulaisten täysin yllättäen alkanut miitti- ja tapaamisinnostus jaksaa huvittaa. The Miitti tuli lähes täyteen (1 paikka jäljellä!) parissa vuorokaudessa ja ennätyksellisen suurella väkijoukolla. Vastaavia lukemia ei ole nähty varmaan 15 vuoteen. Konkarimiitti täyttyi päivässä ja varasijoillakin on väkeä, jopa Finnconin ravintolapöytävaraus lähes täyttyi (2paikkaa jäljellä!) muutamassa tunnissa.

Kivahan se on, että tapahtumat kelpaa ja ei turhaan järjestetä, mutta mistä tämä yllättäen alkanut innostus oikein johtuu? 😅
 
En tiedä onko ilonaihe vai onko enemmän huvittuneisuuden aihe:

Posse tulee kesälomalle Tampereelle.Hämeenkatu on täynnä lapsiperheitä, jotka näyttävät enemmän tai vähemmän eksyksissä. Onhan täällä Särkänniemi ja Stokka, mut kyl meitsi lähtis mieluummin kesälomailee vaikka Lofooteille tai Köpikseen (vaikka se ei olekaan niin kuin ennen).
 
Vohobitti sanoi:
En tiedä onko ilonaihe vai onko enemmän huvittuneisuuden aihe:

Posse tulee kesälomalle Tampereelle.Hämeenkatu on täynnä lapsiperheitä, jotka näyttävät enemmän tai vähemmän eksyksissä. Onhan täällä Särkänniemi ja Stokka, mut kyl meitsi lähtis mieluummin kesälomailee vaikka Lofooteille tai Köpikseen (vaikka se ei olekaan niin kuin ennen).
Click to expand...
Mä olen käynyt lomalla Tampereella joka vuosi vuodesta 2008. Juurisyynä tosin on ollut raskaampi rock, mutta ei me oltais kaverin kanssa sinne tultu kerta toisensa jälkeen ellei kaupunki muutenkin miellyttäisi. Kesäkuussa käytiin viimeksi ja elokuussa uudelleen (silloin tosin vaan päiväksi Saareen, mutta kuitenkin). Tampereen keskusta on tullut vuosien varrella jo niin tutuksi että liikutaan siellä melkein kuin kotonamme.
 
Minua taas enemmän ilahduttaa, että väki harrastaa kotimaanmatkailua. Olen ollut aika ahdistunut kun some on ollut täynnä päivityksiä lentomatkoista sinne ja tänne. Jotenkin omassa kuplassani olen ajatellut, että korona-aika olisi opettanut arvostamaan ilmastoystävällisempiä tapoja lomailla kuin lentäminen ulkomaille, mutta kuplani on todellakin puhkaistu. Porukka tuntuu suorastaan villiintyneen lentämisestä etelään. Minä taas en pysty enää edes ajattelemaan, että tekisin vuosittain lentomatkan. Ehkä joskus jonnekin, mutta mieluummin matkailen kotimaassa.

Rakastuin ahvenanmaansaaristoon viime kesänä. Se olkoon ilonaiheeni, jonka tässä mainitsen. Olen pitänyt itseäni aina järvi-ihmisenä, mutta oli ihana löytää rakkaus mereen. Toki en tiedä yhtään millaista olisi olla siellä kurjalla säällä ja ympäri vuoden, mutta silti.

Ylipäätään minusta on hyvä ajatus tutustua oman kotimaan erilaisiin alueisiin enkä näe Suomen kaupunkeja yhtään vähäpätöisimpinä kaupunkilomakohteina kuin ulkomaisia kaupunkeja. Tai kotimaista luontoa vähäpätöisempänä kuin ulkomaista luontoa. Erilaisia ne ovat, mutta ihan yhtä hyviä.
 
You must log in or register to reply here.
Ylös