Tulin tuossa vajaa viikko sitten leiriltä. Meitä oli kaikkiaan 51 kriparilaista ja 13 isosta. (ja 2 pappia ja kanttori) Ystävittä ei siis päässyt kukaan lähtemään. Viikko meni nopeasti ja ehdin tutustua mielenkiintosiin ja hyvin erilaisiin henkilöihin. Täytyy myöntää, että sain hädintuskin pidätettyä pahimman itkun viimeisenä päivänä, kun asetuimme rinkiin ja teimme jokainen kierroksen ja halasimme muita. Ja kun linja-auto kyytditys lähti Ylöjärveltä kohti Turkua, annoin itselleni hiukan periksi. Eräs isosista itki aivan avoimesti. Ryhmänä olimme kiva, vaikka meitä niinkin paljon oli. Sain muutamia uusia ystäviä, joista varmaan tulee vielä tärkeitä minulle. Lähdin leirille odottamatta ihmeempiä, ja siksi kokemus oli hieno. Uskostani en tiedä, en tiedä uskonko mihinkään, mutta sain paljon uusia näkökohtia elämänasioihin ja ne myös muuttivat maailmankatsomustani. Papit olivat hirmukivoja, eikä mitään jeesustelua ja uskon pakkosyöttämistä ollut. Jotkut saattaisivat luokitella toista papeistamme jopa rienaavaksi, niin hulluja sen jotkut jutut oli! Jäi melkeinpä harmittamaan, etten joihinkin tyyppeihin tutustunut paremmin, mutta kenties saan uuden tilaisuuden jatkokriparilla. Kokemukseni oli siis ehdottoman myönteinen ja menen kovin mieluusti isoseksi ensi vuonna, jos vain pääsen!
! Toisaalta meillä oli kyllä aivan ihania isosia ja kaikki riparilaiset oli mukavia. Ja ohjaajat oli superhyperhauskoja.
!
) ja tietysti HÄÄT....
).