Olin tulossa tänne kirjoittamaan omasta ei-niin-yleisestä-nykypäivänä-toiveammatistani ja saman tienhän se täällä oli viimeisimmällä sivulla
Papiksi siis täälläkin toivottavasti valmistutaan, aloitan nyt toisen vuoteni teologisessa. Papin ammatista haaveilin ensimmäistä kertaa siinä 14-15-vuotiaana, lukiossa alkoivat naispappeuden vastustajat hirvittää ja mietin kuinka pää kestää vastustajien kommentteja ja teologiseen hain sitten opettaja-ajatus mielessäni. Syksyllä kävin b-linjan (eli opettaja-linjan) infoillassa ja tajusin, ettei tämä olekaan mun juttu vaan haluan kirkkoon töihin ja se vanha pappishaave palasi. En kyllä vieläkään tiedä, miten pää kestää naispappeuden vastustajia, miehen läheinen ystäväkin sellainen on ja odotan kauhulla koska käymme keskustelun aiheesta, mutta nyt ainakin haluan papiksi enemmän kuin pelkään vastustajia.
Olen uskossa, (en tiedä mitä Vetehinen tarkoitti himouskovaisella) mutta en sitä Raamatulla päähän -tyyppiä. Kaverit ovat kuvailleet, että uskoni on maanläheistä ja ehkä sellaiseksi myös tunnistan itseni.
Vielä ei kuitenkaan ole kiire töihin, joten en yritä opiskella missään ennätysajassa. Vielä tuntuu kamalan kaukaiselta ajatus siitä, että siunaisi ihmisen haudan lepoon, ja muutenkin tunnen oloni kovin nuoreksi, mutta asian toivottavasti aika korjaa.