Unista

Mulla työ tunkee uniin usein. Liian usein.

Pari yötä sitten näin unta, että eräs kaverini möi kadulla helppoheikkityyliin uima-altaiden siivouksessa käytettäviä pohjaimureita. Imurit oli valmistettu antiikin Spartassa.

Eli kun persialaisten lähettiläs putoaa kaivoon, kuuluu pohjalta metallinen klonk.

Toissayönä näin unta, jonka innoittajana oli lauantaina sairaalasängyssä maatessani noussut huoleni siitä, voinko enää jatkaa budoharrastustani, jos minulla onkin epilepsia tai jos kouristusten syytä ei yksinkertaisesti saada selville. Unessa meillä oli jonkinlaiset erityistreenit, joiden takia olin tullut paikalle epäselvästä terveystilanteestani huolimatta, ja shihan antoi minulle luvan jäädä, kun sitä pyysin. Ilokseni totesin, että treeniporukka oli kasvanut valtavasti oman koronasta johtuneen treenitaukoni aikana, ja normaalin vajaan kymmenen ihmisen rivin sijaan meitä oli varmaan ainakin neljäkymmentä istumassa vieri vieressä suuressa piirissä tatamin reunoja pitkin. Ilahduttavaa oli myös havaita, että tosi moni uusista oli naisia. He eivät kaikki olleet mustapukuisia, vaan unessa dojomme oli yhdistänyt voimansa pelkästään naisista koostuvan wicca-dojon kanssa, jonka treeniasuna oli tulipunainen gi. Wicca-kunoicheilla oli kullakin jonkin kelttiläisen jumalolennon kuva kirjottuna ginsä rintaan, ja tiesin, että nämä olivat kunkin omia henkilökohtaisia suojelijajumalia ja palvonnan kohteita.

Olen täällä aikaisemminkin kirjoittanut, kuinka uniini tunkee lukio ja se, että minulla on siitä suorittamattomia kursseja. Viime yönä uneni nytkähti aikaisempaa eteenpäin. Olen usein ihmetellyt mistä ihmeestä tuo kaikki kumpuaa. Lukio on suoritettu, osin surkein arvosanoin, mutta suoritettu on. Uniin tunkee jopa maantiedot kurssit, joista sain loistavat arvosanat mutta unessa nekin on suorittamatta. Nyt viime yönä sanoin lukiokavereilleni että me olemme jo kerran lukion käyneet ja yhdet yo-kirjoitukset suorittaneet. Minä keskeytän nyt! Syynä oli se, että olin unessa lukenut vain Harry Pottereita enkä historian kokeeseen kuin 20-30 sivua kirjan alusta. Käsitin että siitä tulisi taas uusi kurssi, jonka koe pitäisi suorittaa joskus myöhemmin. Nyt historiakin tähän päälle.

Olin jotenkin työstänyt sitä ajatusta, että nyt saa riittää ja koulunkäyminen loppuu tähän. Ajallisesti olin unessa kolmannen lukiovuoden aika alussa. Suorittamattomia kursseja kun oli kerääntynyt jo englannista, ruotsista ja tuo maantieto. Taisi siellä joku uskonnon kurssikin roikkua. Nyt odotan mielenkiinnolla loppuvatko nuo unet nyt vuosien jälkeen viimein tuohon vai nousevatko ne vielä joskus kummittelemaan.

Toistuvat ja vuosia jatkuneet hampaitten irtoamisunet nimittäin loppuivat viimein, kun unet kehittyivät jatkuvasti överimpään suuntaan.

Fairy tale sanoi:

Olen täällä aikaisemminkin kirjoittanut, kuinka uniini tunkee lukio ja se, että minulla on siitä suorittamattomia kursseja.

Click to expand...

Täällä kohtalotoveri. Tosin en ole varma onko kyse nimenomaan lukiosta, mutta opinahjo ja suorittamattomat kurssit kuitenkin! Olen ilmoittautunut kurssille, jättänyt käymättä ja yhtäkkiä tajuan niitä olevan niin paljon, etten pysty millään niitä suorittamaan!

Näin jokunen yö sitten unta, että olin jossain vaaleissa VKK:n ehdokkaana ja se hävetti aivan hitokseen ja yritin estää nimeäni joutumasta vaalimainoksiin. Sitten jouduin pelaamaan lätkää johonkin junnuturnaukseen. Yritin selittää etten juurikaan osaa luistella mutta sinne mut jäälle tuupattiin.

Minäkin näen säännöllisesti unia kesken jääneistä lukiokursseista, joita pitää palata suorittamaan – ja samaa ovat kertoneet todella monet kaveritkin. Tämä taitaa olla jokin ylioppilaiden yleismaailmallinen univaiva.

Minua vaivaa toisinaan eräänlainen variaatio tuosta unityypistä. Siinä mikään ei ole sinänsä jäänyt kesken vaan pitää sen sijaan suorittaa uudelleen. Armeijan aloittaminen alusta uudelleen oli yksi versio tästä, mutta ahdistavinta oli päätyä unessa takaisin ala-asteelle ja tajuta, että kaikki yhdeksän pitkää peruskoulun vuotta ovat edessä toistamiseen.

Minä näen melkein aina ennen tenttiä/koetta unta, että herään liian myöhään, tai yritän mennä tenttipaikalle mutta en ehdi tai löydä sinne ajoissa. Lisäksi Joey Jordison on vieraillut unissani viime aikoina usein, yhden kerran hän oli naapurini jolla oli koko ajan jotain ihme vieraita kylässä (mm. Ctulhu ja Sanna Marin) ja yritin päästä kuokkimaan näihin bileisiin mutta en koskaan päässyt ovea pidemmälle. Mutta näin kyllä että siellä ne istuivat ringissä lattialla ja pelasivat jotain korttipeliä johon liittyi "Heyhey get OUT from my Area!!!" -huutaminen toistuvasti.

Yösyöttöjen katkomat unet ovat välillä sisältäneet myös imetystä tai vauvan hyssyttelyä. Ilmiö on tuttu lapsuudesta - sitä luulee jo heränneensä ja pukeutuneensa, kunnes havahtuu uudelleen ja tajuaa aanutoimien olleen unen tapahtumia. Nyt näen unta että vauva on sylissä syömässä, mutta herään uudestaan vauvan ääntelyyn tyynyä halaten.

Näin toissa yönä niin kummaa unta, että koko eilinen päivä meni kuin jossain unihuurussa.

Minulla on eräs ystävä, jota kohtaan minulla on tunteita. Ikävä tilanne, mutta ikävämpi koska tiedän, ettei hän voisi erittäin todennäköisesti koskaan kiinnostua minusta. Olemme hyviä ystäviä ja olen hyväksynyt tilanteen. Tunteilleen ei mitään voi. Kuitenkin viime yönä näin hyvin kummallista ja todentuntuista unta, jossa suutelimme robottiauton takapenkillä. (Toivon, että se oli robottiauto, sillä kukaan ei ajanut sitä, mutta liikuimme kovaa vauhtia moottoritiellä.) Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun olen nähnyt ihastuksensuutelu-unia, mutta jokin tunnelma tässä unessa oli niin todentuntuinen, että omituinen fiilis seurasi minua koko päivän. Lisäksi ärsyttää, että asia tunkeutuu uniini, kun ärsyttää, että pitää olla tunteita hyvää ystävää kohtaan, joka ei ole minusta kiinnostunut eikä tule olemaan. Ärsyttää, etten voi vain unohtaa koko asiaa ja ärsyttää, ettei tunteisiinsa voi vaikuttaa . Otan mieluummin sen unen, missä meitä jahtasi kirvesmies.

Taas takana kaksi vauhdikasta uniyötä. Eellisyönä olin keskellä dystooppista Suomea teidän kontulaisten kanssa. Omaisuus oli pakattava suurinpiirtein rinkkaan, koska koti oli pakko jättää. Oli pakko liittyä noin tuhatpäiseen joukkoon, jotta kulkeminen olisi turvallisempaa. Voihan sitä vastaan tulla muita ihmisryhmiä ja ruoasta ei tietoa mistä seuraavaksi sitä voisi saada. Yhden huhun mukaan valtio ei ollut kiinnostunut omistaan, vaan laivat veivät tavaraa muualle niin kuin ennenkin, koska onhan firmojen taottava rahaa. Okei, pakolaisjoukko lähti talviselle taipaleelle ja mikä siellä ilmassa lentääkään? Se oli jääkiekkokaukalo, joka lensi ja törmätä rytisi päin kerrostaloa. Muistan todenneeni unessa, että me saimme Suomessa nyt "oman lentävän jääkiekkokaukalon", joten lentävä esine ei ollut ensimmäinen laatuaan, eikä sitä kukaan edes kummastellut. (Joo, tuo on unissa aina kaikkein pöhköintä, näkee jotain tosi outoa, mikä onkin ihan tavallinen juttu). Ja seuaavaksi mietin, että siinä tuli kerrostalollinen kuolonuhreja tai ihmisiä jotka jäivät ilman kotia.

Viime yönä olin taas kerran palannut entiseen työpaikkaani töihin.
Unessa selitin jotain että olen tästä paluusta tänne nähnyt usein unta, mutta nyt se tapahtuikin oikeasti. Mutta untahan tuo taas oli.

Arwen Undomiel Iltatähti sanoi:

Lisäksi ärsyttää, että asia tunkeutuu uniini, kun ärsyttää, että pitää olla tunteita hyvää ystävää kohtaan, joka ei ole minusta kiinnostunut eikä tule olemaan. Ärsyttää, etten voi vain unohtaa koko asiaa ja ärsyttää, ettei tunteisiinsa voi vaikuttaa . Otan mieluummin sen unen, missä meitä jahtasi kirvesmies.

Click to expand...

Minä olen aina ratkaissut nämä asiat sillä, että uni- ja mielikuvitusmaailmassa saa elää näitä tunteita ihan rauhassa täysillä ja siellä saa vastakaikua. Eihän se tietenkään ole läheskään sama, mutta elpottaa kun ei tarvitse suotta yrittää tukahduttaa ajatuksiaan vaan saa antaa niiden elää ja olla ja ilman todellista vastakaikua pikkuhiljaa hiipua pois. Paremmin niistä pääsee kun elää ne läpi eikä taistele vastaan. Sama minkä olen huomannut myös masennusjaksojen kanssa. Tunteet pitää vaan elää läpi tai ne eivät ainakaan helposti kunnolla häviä vaan niistä jää kuin palanut reunus perunasoselaatikkovuokaan.
Toki pitää muistaa (ainakin tällaisen jolla on hyvä mielikuvitus), että toden tuntuisetkaan unet eivät ole totta ja vetää raja todellisuuden ja unimaailman välille. Mikä on joskus ollut vaikeaa jos on oikein tosissaan sukeltanut johonkin haavemaailmaan.
Esimerkiksi on paikka josta minulla on todella eläviä muistoja ja joku tunnemuisto liikahtaa aina kyseisen paikan nähdessä, mutta oikeasti en ole koskaan ollut siellä kokemassa niitä asioita joihin tunnemuisto liittyy.
(Hmm... Työpöydän yli juoksi juuri sellainen pieni punainen punkki(?) mitä näkee usein kesällä kivien päällä.)

Näin viime yönä unta, missä olin jossain Saw-tyylisessä labyrintissa, joka oli talossa keskellä suota ja metsää. Kaikenlaisia ansoja löytyi, mutta suurin osa niistä ei ollut käytössä. Paikka vaikutti jokseenkin hylätyltä. Minä ja joku ihme porukka päätimme murtautua taloon ja vähän kurkkia paikkoja. Taloon sisälle pääsi sukeltamalla seinän alta noin viiden metrin matkan, ja meinasin hukkua siinä. Vedin henkeä ja mietin että nyt varmaan hukun, mutta sainkin ilmaa ja jatkoin matkaa. Tässä kohtaa olisi tietysti pitänyt tajuta homman olevan unta, mutta siitä huolimatta omituinen painostava tunne ja hylätystä huoneesta toiseen vaeltaminen oli sen verran häiritsevää, että heräsin melko hämmentyneenä.

Näin viime yönä tämmöistä painajaista. Tämä on sitten aika rankkaa materiaalia, joten pieni varoitus tähän.

Olin Helsingin Pasilan asemalla, mutta jossain siinä kohtaa missä ne junat ovat puoleksi asemarakennuksen alla ja puoliksi näkyvillä. Yhdellä raiteella oli tyhjä puutavarajuna, jossa oli niitä puiden kuljetukseen tarkoitettuja vaunuja varmaan satoja peräkkäin. (Tässä kohtaan ihan normaalia vielä). Lähdin kulkemaan vaunusta toiseen siten, että hyppäsin aina vaunujen välillä. Tämä juna oli siis pysähdyksissä. Ohi meni tavallisia junia muilla raiteilla ja viereisellä kävelytiellä ihmisiä. Sitten alkaa tapahtua.
Tulin vaunulle, jonka toisessa päässä oli jotain. Lähemmäksi tultuani tajusin, että siinä on pieni ruskea varsa selin minuun, makuullaan. Mietin että mistähän tuo hevonen tähän ilmestyi, mutta kun pääsin lähemmäs, huomasin että varsa oli leikattu auki, sisäelimet poistettu keuhkoja ja sydäntä lukuun ottamatta viereiseen läpinäkyvään laatikkoon. Varsan kaula oli nyljetty. Otusparka siinä katsoi minua valtaisilla ruskeilla silmillään, valkoinen piirto otsasta nenään ja hengitti vaikeasti. Paniikki alkoi tulla mukaan peliin. Katsoin heppaa, katsoin elinpurkkia. Varsa ei missään nimessä selviäisi enää pitkään, mutta se pitäisi tappaa, jotta se ei enää kärsisi. Tajusin tämän ja aloin itkeä. Vieressä meni edelleen ohi väkeä, jota ei yhtään kiinnostanut. Lähdin pois junasta ja juoksemaan tielle ja yritin selittää ihmisille, mitä oli tapahtunut. Kukaan ei kuunnellut tai vain kohautti olkapäitään, että aha.
Heräsin jossain kohtaa siihen, että minulla oli ihan oikea paniikkikohtaus. Varsan ilme ja se yleinen turhautumus ja ahdistus siitä, että ketään ei kiinnosta, on edelleen vallitseva olotila, vaikka olen ollut monta tuntia hereillä.
Yleensä en järkyty enää mistään painajaista, mutta tämä oli kyllä harvinaisen liikaa.

En muista viime yön unesta paljoa, mutta jossain kohtaa olin tanssikilpailussa puhuvien koirien kanssa (kävelivät myös kahdella jalalla). Herätyskello soi, mutta en millään herännyt, vaan painoin torkkua. Jossain kohtaa jatkuva herätyskellon piipitys alkoi häiritä ihan kunnolla (koko ajan piti keskeyttää tanssit) ja nousin ylös sulkemaan sen kunnolla. Joku koirista huolestui ja varoitti, että nukahdan "uudelleen", mutta minä oikein vakuutin sille olevani jo kunnolla hereillä. Nukuin pommiin

Näin viime yönä unta, että @Sidhiel järjesti jossain tilaisuudessa tietokilpailun. Tietokilpailun palkintona oli iso kasa kuninkaalle kuuluneita käsi- ja kasvopyyhkeitä. Koska luonnollisesti kuningas käyttää jokaista pyyhettä vain yhden kerran ja sen jälkeen ne joko heitetään roskiin tai lahjoitetaan rahvaalle (tietenkin pesemättöminä, koska kuninkaan kosketusta ei saa pestä pois tai arvo laskee). Sildiel oli saanut pyyhkeet kun työskenteli jossain tehtävissä kuninkaan läheisyydessä. Niitä oli aika iso nippu. Ihan tavallisen näköisiä, siististi viikattuja erivärisiä pyyhkeitä. Tarina/uni ei kertonut minkä maan kuninkaasta oli kyse.

Joka tapauksessa tietokilpailuun vastattiin kirjoittamalla vastaukset lapulle, missä myös kysymykset lukivat, mutta vastaaminen tapahtui kun Sidhiel luki kysymyksen ääneen. Minä en niinkään välittänyt kuninkaan pyyhkeistä, mutta jotenkin kilpailuvietti nousi pintaan ja varsinkin kun Sidhiel esitti ensimmäisen kysymyksen ja tiesin tietäväni vastauksen. Kirjoitin sen luonnollisesti ensimmäiseen kohtaan paperissani (kuulakärkikynällä) ja vasta sen jälkeen tajusin, että paperissa kysymykset eivät olekaan järjestyksessä ja olin vastannut ihan eri kysymykseen ja nyt vastaus oli peruuttamattomasti väärin. Tunteet vaihtelivat, pettymyksestä turhautumiseen, kiukkuun ja paniikinomaiseen ahdistukseen. Miksi kysymykset oli pitänyt paperissa laittaa väärään järjestykseen? Ajattelin keskeyttää visan, kertoa mitä tapahtui ja pyytää aikaa korjata virheeni tai huomioimaan sen vastauksia tarkistaessa, mutta ennen kuin sain päätettyä mitä teen Sidhiel jatkoi jo seuraavaan kysymykseen ja kun en tunnemyrskyssäni kuullut edes kysymystä kunnolla päätin luovuttaa. Laskin paperin ja heräsin.

Taas kontulaisunia, joihin sekoittui myös vähän koronaa.
@Satekai ja Hans olivat mukana järjestämässä jonkinlaista luontoleiriä ja syystä, jota tiedä en olin paikalla kun siellä jaettiin telttapaikkoja ja majoituttiin. Satekai ja Hans olivat valinneet saman teltan melkein aina. Katselin ison männyn kylkeen pystytettyä telttaa siinä itsekseni ja totesin, että teltan takaosassa oli ihan hurjasti jäätynyttä vettä ja taisi teltan ulkopuolella edessäkin olla. Kun teltan asukkaat tulivat kysyin miksi he valitsevat tämän teltan kun joka vuosi Satekai leirin jälkeen harmittelee miten telttaan tuli vettä. Että valitkaa joku toinen teltta. Syyksi teltan valintaan Satekai sanoi, että kai he ovat ajatelleet, että kun he ovat sen verran kokeneempia ja pärjäävät karummissa oloissa niin he ovat jotenkin tottuneet ottamaan tämän teltan, joka ei kelpaa kenellekään muulle. Lähdettiin kuitenkin katselemaan jos löytyisi joku toinen vapaa teltta, mutta kaikissa oli jo asukkaita. Ehdin ajatella vielä, että miksi telttaa ei voisi siirtää pois kuopasta tai pystyttää ihan omaa telttaa johonkin toiseen kohtaan kun uni vaihtui vähän toisenlaiseksi.

Seuraavaksi oltiin Konnun miitissä, joka pidettiin koronan takia telttamiittinä. Majoittumiseen kaikilla oli omat pienet telttansa ja oleskeluun iso juhlateltta. @Hathaldir oli tullut pitkästä aikaa mukaan järjestämään miittiä (minä en ollut järjestäjä). Hänellä oli jonkun metallibändin iso, musta huppari päällä ja hän istui oleskeluteltassa, pirkinpöydän ääressä vähän selin minuun, joten en missään vaiheessa nähnyt hänen kasvojaan, mutta mietin kyllä, että jopas nyt jotakin kun Hatha on saatu takaisin riveihin.
Keskustelin jonkun kanssa (ehkä Pagba, mutta en ole ihan varma. Jotain oli vähän eri tavalla vaikka ulkomuoto olisi voinut täsmätä), joka totesi, että saisi jo loppua tämä koirien vapaana pito. Koronan takia siis koiria oli juoksutettu paljon vapaana, että ihmisten ei olisi tarvinnut niin paljon liikkua tai jotain. Olin kyllä samaa mieltä ja mielessä kävi myös törkeästi rikotut kiinnipitoajat yms. mutta jostain syystä rupesin silti selvittämään hänelle mitä kaikkea hyvää vapaana pitämisessä on, etenkin koirille itselleen.

Näin tällä kertaa vähän positiivisempaa unta, olin jonkun kivan tytön kanssa treffeillä (oispa tämä enneuni!!) ja sokkomaistelimme energiajuomia (miksi ihmeessä??) jossain uudehkossa talossa, joka ei ollut kummankaan. Se oli semmoinen kokonaan musta ulkoa ja kokonaan valkoinen sisältä, ei yhtään pyöreää kulmaa missään ja valtavia ikkunoita ja teräskodinkoneita, kummallisia geometrisia abstrakteja maalauksia seinillä, tiedättehän, sellainen 2010-luvun miljoonahuvila.

Heräsin äsken. Näin unta missä miut ympäripuhuttiin suunnistuslottoon, jossa mitä enemmän rasteja löytää, niin sitä isommat voittomahdollisuudet on lotossa. Kävimme siis hakemassa kaupasta lottokartat ja lähdimme etsimään rasteja. Joka rastilla piti ratkoa numeroarvoitus. Rupesin epäilemään siinä kohtaa kun kartan taitteen jälkeen värit olivat hiukan erilaiset kartassa ja edessä olisi muka pitänyt olla polku vaikka oli ihan selvästi suo. Joku ryökäle oli tehnyt kiusaa ja muuttanut osan kartasta ihan pöhköksi, niin että siellä oli kaikkee kuvitteellisia nimiä (esim. Hölynpölytysniitty ja Koikkelehtivan kurjen tie) ja maastokohteita.