Usvajaisten kylä II: Miccohin paluu: pelitopikki

"Delvin, Delvin! Ota minut mukaasi!" kuuluu nuoren neidon ääni huoneen toiselta puolelta. Se oli Miccoliina, joka oli pyyhkimässä yhtä tuvan pöydistä. Hän heitti rättinsä baaritiskille draakin viereen ja pujotteli huoneen poikki ulko-ovelle. "Minäkin osaan metsästää, ja paljon muutakin kuin pelkkiä jäniksenkäpäliä. Saatpa nähdä!"

Majatalon nurkassa istuva harmaaviittainen mies kohottaa katseensa, mutta kukaan ei kiinnitä häneen erityisesti huomiota. Jos joku sattuu vilkaisemaan nurkkaan hetkeä myöhemmin, ei mies enää olekaan siellä.

Rievun korvissa kaikuvat Lulun napakat käskyt. Siirrä tuo tänne, eikun tämä tuonne, vaihda tämä tuohon, vie tuolle miehelle - vai onko tuo nyt mies ollenkaan? - olutta. Hänen päänsä tuntuu ampiaispesältä. Se ei ole mukava tunne. Riepu hyörii ja pyörii parhaansa mukaan tiskin takana ja keittiössä puuroa sekoittaen, mutta saattaa olla, ettei yrttitee, joka asiakkaiden kuppeihin päätyy, olekaan tarkkaan ottaen yrttiteetä. Höyryävän kuumaa se on, harmahtavaa ja siinä on sattumia. Uusi, likaisten tiskivesien tilalle vaihdettu pesuvesi taas tuoksuu poikkeuksellisen raikkaalle tänään.

"Hyi, mitä tuo on?" Riepu kysäisee Lululta nähdessään pahalta haisevan, kumaran hahmon käsissä olevat veriset lihanpalat. Tyttö kuivaa hajamielisesti kädessään olevaa tuoppia lainkaan huomaamatta, että astiapyyhe jäi keittiön ovenkahvaan roikkumaan. Kaapuhemmossa on jotain, mikä vangitsee Rievun katseen, kuin käärmeen tuijotus kaniinin. Hän värähtää ja havahtuu takaisin samaan aikaan ja paikkaan kuin muut salissa olijat vasta, kun yksi teetä hörppivistä miehistä yllättäen alkaa yskiä.

Saladin yritti työnsä lomassa urheasti hymyillä Theodoren sutkautukseen MacKenziestä, mutta sai sen näyttämään vain siltä, että hänellä olisi ollut vietävä hammassärky.

"Juu onhan minulla yksi hyvin tehokaskin lääke sellaiseen" Saladin vastaa puunhakkaajan pyyntöön ja keskeyttää hetkeksi työnsä, mihin kuuluu hyvin epämiellyttävän näköisen aineen murskaamista jauhoksi.
Palattuaan hetken kuluttua varastostaan tiskin takaa, Saladin antaa Theodorelle vähintäänkin yhtä epäilyttävää ainetta sisältävän purnukan sanoen: "hiero tätä kipeisiin paikkoihin niin kyllä kipu lähtee".

Mike tuijottaa edelleen tyhjää edessään.

- Delvin, Delvin, hän toistaa Miccoliinan perässä mekaanisesti. Maitolasi törröttää pöydällä, kolmen senttimetrin päässä tumman puun reunasta.
Poika nostaa lasin huulilleen ja jatkaa tuijotustaan monen pienen ryypyn kera.
- Monta sormea, monta sormea. Viisi, viisitoista, viisikymmentä, viisisataa. Hassu juttu. Hassu. Hassun hassu.

Cirindë vilkaisee Mikeä. Sitten hän irvistää hieman kulauttaessaan teensä loppuun. Mikä tässä teessä oikein on tänään vikana? Hänen vatsaansa kouraisee ja pahan olon aalto hyökyy Cirindën lävitse.
Jalat hieman täristen hän hoipertelee ulos Lulun tuvasta ainoana suunnitelmanaan käydä Saladinin luona hakemassa jotain huonoon oloonsa. Minä en oksenna. Minähän en oksenna.

Delvin katselee ensin häntä kohti juoksevaa tyttöä. Sen jälkeen hän kiinnittää huomionsa lähellä seisovaan poikaan joka toistaa hänen nimeään. Ihmetyksen täytteinen ilme lähtee kuitenkin, kun hän huomaa edessään seisovan Miccoliinan. Mies hymyilee hieman.

"Vai että metsästämään?" Hän naurahtaa. "Jos tahdot olla avuksi ja ansaita vaivanpalkaksi muutaman kolikon, voisit säästää paljon aikaani käydessäsi teettämässä minulle Pagban pajassa uusia nuolenkärkiä. Kymmenisen kappaletta riittänee."

Delvin kaivaa vyöltään roikkuvasta pussiistaan kolikoita laskeskellen niitä ensin muutaman sekunnin. Hän ojentaa Miccoliinalle kourallisen kolikoita.

"Tuossa, luulisin kolikoiden riittävän. Muista sitten sanoa kenen nimissä asioit. Loput rahoista saat hakupalkkioksi."

Delvinin astuessa jo puoliksi ulkopuolelle, hän huudahtaa vielä tytölle:
"Niin, ja muistathan sitten ilmoittaa minulle koska saan hakea ne hänen pajaltaan."

Saladin joutuu keskeyttämään toisen kerran kuivatun kuoriaisen murskaamisen, kun yhtäkkiä Cirindë niminen tyttö ryntää apteekin ovesta sisään ja juuri kun Saladin katsoo kysyvästi tiskin taakse ehtinyttä epätavallisen vihreää Cirindëä, tämä oksentaa suoraan tiskillä olleeseen murskausastiaan.
Saladin tuijottaa jonkin aikaa sitä mitä hänen kuoriaisjauhostaan on jäljellä murskausastiassa ja sanoo sitten:"Älä välitä, ei se ainakaan voinut pahentantaa astian hajua.... Niin tuleeko muuta vatsalääkkeen lisäksi?"

"E-ei muuta. Ja anteeksi tuosta! Voinko jotenkin korvata sen??" Cirindë sanoo pahoillaan ja muuttuu vihreästä tulipunaiseksi.

Hans ei ole enää muutamaan tuntiin voinut tilata lisää juomaa, sillä hänen rahansa ovat kadonneet jonnekin. Tilanne harmittaa Hansia, mutta ennen kaikkea hänen aiempi tonttuilunsa alkaa laskuhumalassa hävettää. Igor taitaa, piruvie, olla sittenkin aito!

"Älä ota pahalla... meinaan että en oo ennen nähny tonttua. Ei ollu tarkotus loukata mitenkään, en uskonu että teikäläisiä oikeesti on. Tarjoaisin tuopin, mutta joku hyväkäs on kähveltänyt mun rahat. Mutta jos se lohduttaa yhtään, niin saat kyllä katon pään päälle. Saunaa mulla ei ole, mutta jos tahdot alkaa tallitontuksi..."

Hansin katse kiertää ihmisten joukossa. Kuka hiivatti hänen rahansa oli vienyt? Vai olivatko ne sittenkin vain kadonneet? Ei kai sentään Miccoliina...? Tai ehkä joku noista oudoista kasvoista, parasta pitää silmällä niitä.

Kaapuun verhoutunut olento hivuttautuu istumaan nurkkapöytään. Hänen edessään on pöytään unohdettu iso tinakannu ja pitkävartinen, merkillisesti koristeltu piippu. Kukahan lie nekin jättänyt? Piippu livahtaa kohta kaavun kätköihin. Olento oikaisee jalkansa ja nostaa pehmeästä nahasta tehdyt pitkät saappaat vastapäiselle tuolille. Niistäkin putoilee mutapaakkuja samoin kuin hänen nuhrautuneesta, paksusta kankaasta tehdystä kaavustaan. Vaikka on jo täysi päivä, hänellä on päässään huppu joka varjostaa hänen kasvonsa.

Olento tarkkailee ympäristöään ja miettii, kuka oikein on päästänyt tämän roskasakin sisään. Tuolla joku näyttää polttavan hyvin epämääräisen näköistä piippua, tuolla on toinen, jolla on pisamia! Jos hän saisi päättää, kaikki voisi hirttää.

Mutta salin ilmapiirissä on jotakin aivan erityistä. Jokin särö, jokin synkkä tuulahdus, kuin auringonpaisteen mukana huoneeseen kantautuisi pimeitä säteitä kuun kääntöpuolelta. Olento sulkee silmänsä ja vetää syvään henkeä. Myrkkyä! No nyt päästiin asiaan. Myrkkyä! Voi ei! Virtaamassa syvällä suonissani. Polttamassa syvällä suonissani. Se on myrkkyä!

Olento nousee paikaltaan ja kipittää lyhyillä säärillään pöydästä toiseen nuuskien ja lipoen kieltään. Myrkkyä

Pian apteekista poistuttuaan Theodore kävelee kohti mökkiään, joka sijaitsee ylhäällä mäen päällä. Lulun tuvasta kuuluu vieläkin iloista puheensorinaa, kun taas muu kaupunki on kuolemanhiljainen. Asuinsijaltaan hän näkee auringon valaisemat rakennukset, ja hajattelee suruissaan sitä mikä oli tulossa.

Sysisydämmet. Pitääkö niiden tulla juuri nyt kun kaikki on hyvin? Varmasti joku rehellinen ja hyvä ihminen tuomitaa kuolemaan.

Syvään huokaisten hän palaa halkohommien kimppuun, eikä huomaa Lulun tuvasta poistuvaa omituista, varjoissa kulkevaa hahmoa.

Muukalainen on päättänyt kiertää kylän rajat. Hän kävelee rauhassa, katselee ympäristöä ja poimii matkalta sieniä ja marjoja sekä joitain yrttejä pussiinsa. Ne voi ripustaa kuivumaan kun palaa kylään. Yrtit ainakin ehtivät kuivua, sienet tuskin, mutta eipä tuo haitanne mitään.
Silloin hänen katseensa osuu maassa makaavaan ja aika tavalla kettua muodoltaan muistuttavaan oksanpalaan. Muukalainen sujauttaa sen enempiä ajattelematta taskuunsa.

Melcairiel istuu ränsistyneen vanhan mökintapaisensa kuistilla. Naisella on jonkinsortin kantele käsissään, tämä näppäilee aina välillä muutamia sointuja siitä ja mutisee itsekseen jotain.

putosin ...sin
ja kuljin kylmän kylän läpi
suljettujen ovien
ja peitettyjen ikkunoiden
...sta harmaata tietä
ohi kaik..elävän
siihen ohueen sumuun
joka kiertää ympär'
laidunmaiden

[Kirj. Huom. Linklink, CMX:n Vainajala '04]

Keittiössä on päässyt hirmumyrsky irti. Lulu on päättänyt maistaa teetä josta monet asiakkaat ovat saaneet omituisia vatsavaivoja. Havaittuaan että tee ei ole aivan sitä mitä pitäisi ovat keittiön palvelusväkeen kuuluvat saaneet tuta emäntänsä raivon. Riepu lienee saanut jo useammankin korvapuustin eivätkä niiltä ole säästyneet muutkaan.

"Isilmírë ja Henane, jos jompikumpi teistä on vastuussa tästä katastrofista niin parempi vaan tunnustaa samantien. Muuten olette molemmat Rievun kanssa keittiön komeroiden siivousvuorossa seuraavan viikon! Ja mihin se penteleen tallipoika Mic taas hävisi? Hevoset täytyy juottaa ja ne tarvitsevat iltaheinät. On se nyt kumma kun kunnollista palvelusväkeä ei löydä nykyisin enää mistään." Lulu jatkaa raivoamistaan vielä hetken ennenkuin siirtyy pahoittelemaan asiakkailleen tapahtunutta erehdystä. Ilmainen olut tai muu vapaavalintainen juoma kaikille!

Miccoliina yrittää tarjota Delvinille tämän antamia rahoja takaisin, mutta Delvin on kuitenkin ehtinyt jo lähteä paikalta.

"Ei, en minä tee pahaa kärpäsillekään", hän sanoo heti kuullessaan Hansin epäilykset rahavarkaasta. Häntä alkaa säälittää köyhäksi rosvottu mies ja hän heittää tälle Delviniltä saamansa rahat. "Tässä, ota nämä. Minä en tarvitse. Minulla on kotona paljon enemmän." Sitten hän kääntyy poispäin ja juoksee ulos. "Delvin, Delvin, odota! Minulla on kyllä hyviä nuolenkärkiä jo ennestään. Ei meidän tarvitse ostaa lisää."

Pagba tulee kalpeana ulos pajastaan ja kastaa päänsä sadevesitynnyrissä seisovaan kylmään veteen. Sitten hän menee takaisin pajaan mutisten jotain valveunista. Hän ottaa puolivalmiin hevosenkengän ahjosta ja alkaa työstää sitä. Vasara nousee, laskeutuu – ja osuu alasimella lepäävän miekanterän päälle. Terä hehkuu oranssisena kuin hornan kuilu. Palkeita polkemasta pakenee pelosta puputtaen rääsyinen poika ja syöksyy ovesta ulos. Ulkoa sisään katsoo kauhistuneen näköisenä nuori tyttö, mutta hänen katseensa ei kohdistu seppään tai miekkaan. Ennen kuin Pagba seuraa tytön katsetta, hän huomaa tytön piirteissä outoa hämärtymistä. Ymmyrkäiset silmätkin kuultavat lävitse, aivan kuin tyttö olisi usvasta tehty. Pagba kääntää katseensa pajan perukoille ja huomaa kolmen naisen seisovan seinän vierellä. Ikivanha eukko ja keski-ikäinen nainen puhuvat vakavasti keskenään ja nuori nainen katsoo armottomin silmin ulkona seisovaan tyttöön. Ovi paiskautuu kiinni ja nainen kääntää katseensa Pagbaan. Hän näyttää sepälle kieltään – ja vasara viimeistelee hevosenkengän muodon.

Pagba hätkähtää ja katselee ihmeissään valmiita hevosenkenkiä laatikossa. Aamupäivän työt on näemmä tehty jo. Kipeästi oluen tarpeessa hän lähtee majataloon juomaan lounastaan, mutta hetken epäröityään ottaa seinällä roikkuneen mustateräisen miekan mukaansa.

Majatalossa ainaisesti hyväntuulinen Hans huikkaa Pagballe jo tämän sisääntullessa: "Hei, tarjoa tuoppi!" Hansin hämmästykseksi seppä tilaa pullikoimatta kaksi tuoppia emännältä. "Päätit sitten ottaa tuon hammastikun mukaasi", Hans huomioi nähdessään Pagban asettavan miekan baaritiskiä vasten nojalleen. "Anna kun kokeilen sen tasapainoa", Hans pyytää, mutta seppä kieltäytyy antamasta miekkaa. "Olet aika tuiterissa ja jos vahingossa koskettaisitkin sillä jotakuta, niin te molemmat kuolisitte", hän perustelee. "Se on tappavan vaarallinen." Olutta ryystävän parin ympärille ilmestyy tilaa kuin taikaiskusta. Ennen kuin emäntä ehtii protestoida tappoaseen tuomista hänen majataloonsa, miekasta kaikuu kylmä ääni: "Se ei enää pidä paikkaansa tämän aseen kohdalla." Sanojen tahdissa sykkii tummanpunainen valo mustasta terästä. Majatalossa tulee hiirenhiljaista ja kaikki, seppä mukaanlukien, tuijottavat miekkaa suu ammollaan. Pagba löytää kielensä ensimmäisenä. "Osaat siis puhua! Mikset ole aiemmin sanonut mitään?" "Tämän aseen läsnäollessa ei aiemmin ole keskusteltu sen ominaisuuksista."

MacKenzie on ilmeisesti saanut leviteltyä linjamenttinsa, kun hän palaa huushollistaan. Ainakin hän kulkee vähemmän kyyryssä ja ympärillä leijuu tietty ei-niin-vihjailevakaan tuoksu, joka viittaa erinäisiin pitkään muhineisiin lapsiltakiellettyihin yrtteihin, edesmenneisiin elukoihin ja pontikkaan, johon kaikki tämä on sekoitettu.

Muuten MacKenzie ei näytä erityisen pirteältä. Aamuisesta rähinöinnistä saatu energia näyttää liuenneen työhuoneen pölyiseen hämärään, jota maustavat lukuisista tee- ja kahvikupeista nouseva pitkälle menneen homehtumisprosessin annit, ruokalautaset joista kukaan ei todellakaan halua kuulla mitään, puoliksisyödyt pergamenttirullat (ne kirotut kirjaskorpionit!!) ja tietenkin MacKenzien oma henkilökohtaisen hygienian puute.

MacKenzie suuntaa kulkunsa kohti Lulun tupaa ja jupisee jotain siitä, miten nykyajan nuoret ja toki vanhatkin tuntuvat viettävän kaiken päivänsä kapakassa. Aamusta iltaan. "Ainoa joka näinä päivinä saa hankittua elantonsa on se määräilevä matroona!" kähisee hän ohikulkevalle kissalle.

Hän pamauttaa oven auki niin dramaattisesti kuin vain jaksaa, katselee ympärilleen etsien erästä henkilöä mutta joutuu pettymään ja toteaa (lähinnä itselleen), että toki tuvan emännän lisäksi toinen tuohta käärivä on se myrkkyjään sekoitteleva puutiainen. Sitten hän kävelee suoraan tiskille, missä hän ärähtää säikähtäneennäköiselle tytölle: "Oletko tosiaan noin nauta ettet edes kysy mitä asiakas haluaa? Skumpulia! Minä haluan skumpulia ja katsokkin ettei se koske metalliin! Kai sinä tiedät mitä tapahtuu jos se edes hipaisee metallia? Ja laita luotolla."

Saladinin apteekissa on vallinnut koko aamupäivän hiljaisuus kahden asiakkaan tuloa lukuunottamatta. Se on epätavallista, sillä yleensä nimenomaan aamupäivällä on vilkkainta ja näin hiljaista vasta iltapäivemmällä. Apteekkari ei kuitenkaan hämmästy tätä, koska hänen mielestään se puhui omaa kieltään siitä epävarmuudesta mikä kylässä oli vallinnut Sysisydänuutisten jälkeen. Saladin oli harkinnut väliaikaissulkemista ja liittymistä uudelleen kapakkaseurueeseen ja sen hyörinään siinä toivossa, että jollain olisi kerrottavana uutta tietoa tästä oudosta uhasta. Saladin päätti kuitenkin jättää sen sillä kertaa väliin, sillä hänen mielestään hän oli jo edellisellä käynnillä saanut kaiken tiedon, mitä kylällä oli toistaiseksi antaa.
Apteekkari ei ollut tietenkään täysin tietämätön Sysisydämmistä, mutta hänelle oli jäänyt epäselväksi keitä he loppujen lopuksi olivat, sillä kukaan ei tuntunut olevan halukas kertomaan niistä selvästi.
Sitä suuremmalla syyllä koko asia hermostutti häntä aika lailla, koska apteekkarin ja lääkärin työssä kaikki mitä ei tiennyt johti kaikkein varmimmin kuolemaan.

Saladin kävelee pois tiskinsä takaa huoneen keskelle ja katselee apteekkinsa sisäpuolta. Huoneessa on kolme ovea joista yksi on ulko-ovi ja kaksi muuta huoneen perällä tiskin takana, joista toinen johtaa kellariin ja toinen Saladinin asuintiloihin yläkertaan. Apteekkihuoneessa on vain yksi pieni ikkuna, joten huoneessa on keskipäivälläkin hämärä valaistus. seinät ovat täynnä hyllyjä täynnä sen sorttisia purkkeja joiden sisällöistä useimmat näyttävät siltä, että niiden luulisi kaikkein vähiten olevan lääkintäkäyttöön.
Tiskillä on vain kaksi esinettä: kullanvärinen vaaka ja murskausastia välineistöineen (tai oli, sillä Saladin päätti toistaiseksi siirtää astian tiskiensä joukkoon).

Jonkin aikaa seisoskeltuaan Saladin huokaa ajatuksilleen ja päättää sittenkin sulkea vähäksi aikaa apteekkinsa ja lähteä kävelemään ulos.

Lulun on sopivasti siivoamassa pöytiä kuullakseen MacKenzien ärinän tiskillä. Rivakasti salin läpi harppoen hän töytäisee palvelustytön pois tieltä ja katsoo MacKenziestä tuimasti. "Hyvä herra, teillä ovat vanhatkin velat maksamatta ja luotollanne, kuten kaikkien muidenkin asiakkaiden luotolla, on yläraja. Se raja tuli teidän kohdallanne täyteen jo pari kuukautta sitten kuten hyvin tiedätte. Täällä ei teille tarjoilla mitään ennenkuin vanhat rästit on suoritettu ja niitähän teillä riittää. Turha siis tulla tänne palvelustyttöjä pelottelemaan, jos ei sitä rahaa ala löytyä niin ovi on takananne, siitä voi vapaasti kävellä ulos." Kuin sanojensa tehosteeksi Lulu paukauttaa vielä tiskin alla olevan laatikon kiinni josta palvelustyttö oli jo kaivamassa asiakkaiden luottokirjaa esille.

MacKenzie mutisee jotain, mutta kaivaa taskunpohjiltaan mustuneen kolikon. "Josko tällä saisi jotain, kun ei nyt oikein olisi.."