Minäkin voisin vähän kirjoituspanikoida.
Historia minullakin edessä, ja ahdistan sitä enemmän kuin uskontoa. Mitä me olemme käyneet yo-kysymyksiä aina läpi, niin uskonto on aina ollut se menisi-läpi-vaikka-tältä-istumalta -tyylinen, kun taas historia on sins nostattanut niskavillat pystyyn, että nuokin asiat pitäisi oikeasti muistaa. Ilmeisesti uskonto on ollut helpompi kuin historia, johtuisiko kirjoittajien määrästä? Esim. psykologia on niin suosittu, että siinä on jo tosi tarkkaa, mitä asioita pitää tietää. Onneksi en kirjoita sitä, en jaksaisi lukea niin paljon niin kummallisia asioita.
Minulla on todella hyvä muisti, mitä tulee juuri reaalien kokeisiin, lukemalla kerran alueen läpi olen saanut ysejä ihan kevyesti, mutta jotenkin ahdistaa, että nyt en ole lukenut riittävästi, ja että tämän kerran minun onneni ei todellakaan riitä, ja että osaisin kyllä, jos olisin lukenut. Joidenkin on ehkä vaikea ymmärtää, miksi minä valitan, jos saan ysin lukematta kunnolla, mutta kyse on siitä, etten edes kunnolla yrittänyt, ja sain hyvän arvosanan silti. Jos olisin yrittänyt, olisin saanut paremman. Aivan sama kai, mistä arvosanasta lähtee, kun pointti on se, että ei tehnyt parastaan. En halua, että kirjoituksissa sitten näkyy se, etten jaksanut yrittää täysillä. Lukioajan kokeet eivät säästy jälkipolville taivasteltaviksi, mutta ylioppilastutkinto on vähän säilyvämpi ja sitä enemmän pällistellään (vaikka tuskin sillä mitään tekee yliopistoon hakemisen jälkeen). Tähän yhdistetään halu olla paras (tai ainakin parempi, kuin se yksi tyttö, josta opettaja piti ala-asteella enemmän, ja joka aina loisti), niin ihmekkös jos ahdistaa.
Shackleboltin ohje oli muuten todella hyvä, yritän muistaa sen. Sekin vielä ahdistaa, että mitä jos ei vain ehdi kirjoittaa kaikkea. Vaikka en minä mikään haaveksija ole, kyllä minä kokeissa olen pystynyt keskittymään. Toisaalta taas tuntuu, että ne kirjoitukset ovat jollain tavalla aivan eri universumista, kuin tavalliset kokeet. Siellä tarvitaan jotain yliluonnollista tietämystä ja uskomattomia kykyjä, joita on pitänyt kerätä niska limassa koko lukuloma.
Onneksi voin tietenkin uusia keväällä, mutta se maksaa. Lisäksi itsetuntoni kärsii, jos nyt ei menekään niin loistavasti, mihin olen tottunut. Opettajatkin ovat uskaltaneet melkein lupailla M:ää ja E:tä, mutta silti. Varmaan kohtuutonta tämä ressaaminen. Vain kirjoitukset, yhdet päättökokeet opiskelu-uran aikana. Nyt ne vain tuntuvat kamalan isoilta ja tärkeiltä.
Vetehinen, auttoiko se öinen itkukohtaus?
Voisin kokeilla. Tai menen metsään riehumaan ja mölisemään, että saan paineet purettua. Ja mietin samalla, minkälaista elinkeinoa niillä alueilla milloinkin harjoitettiin ja miksi, ja että olikohan tämä paikka Venäjän vai Ruotsin puolella Pähkinäsaaren rauhan aikaan (muistaakseni meidän talo sattuu juuri Ruotsin puolelle [Vampire taidat olla juuri toisella puolella!]). Vuosi oli 1323.
Vaikeinta minulle on ollut kirjoittaa niitä aineita, joista oikeasti pidän ja joissa haluan olla hyvä. Kielten kokeet sen sijaan menivät jännittämättä, koska tiesin realistisesti oman tasoni eikä niillä ollut henkilökohtaista merkitystä. Eniten jännitetyistä ja tärkeimmistä kokeista tuli kuitenkin myös ne parhaat arvosanat, joten ei se etukäteen jähmettävä kauhu ole niin pahasta.
Tai sitten opetella sitä kultaista tiivistämisen ja olennaisen kertomisen taitoa.
ops: 
