Kypärä päässä, järki jäässä?

Niin, onhan se kai vähän niin, että on "turvallisemman" tuntuista ajaa autolla jossa on airbägit ja sivuiskusuojat ja apsit ja epsit ja pepsit ja iso nokka. Sellaisella varmaan ottaa helpommin riskejä kuin hentokuorisella ladalla. En tiedä, kun vältän autoja joka tapauksessa niin paljon kuin mahdollista.

Loppupeleissähän tämä pyöräilykypäräjuttu on riskien minimoimista. Voisin provota sen verran, että totean että olen pienentänyt monia sellaisia riskejä joita jotkut pyöräilykypärää käyttävät harrastavat - vaikkapa että en tupakoi, juo alkoholia juuri ollenkaan, harrasta moottoriurheilua tai syö päivittäin valmisruokaa. Käytän pimeällä heijastimia ja ratsastaessa kypärää - mutta en turvaliivejä. Sammutan tv:stä ja muista laitteista päävirrat (paitsi energiansäästön, myös turvallisuuden vuoksi.) Irrotan kahvimatit jne seinistä ennen talosta lähtemistä - koululla esitelmää pitänyt palomies kertoi että ne aiheuttavat oikosulkuun jouduttuaan usein tulipaloja. Vältän autolla ajamista ja syksyisessä metsässä pukeudun värikkäästi ettei minua ammuttaisi hirvenä. Luulen, että jokainen meistä tekee näitä ratkaisuja siitä, missä tilanteissa haluaa yrittää riskien minimoimista. Tietysti sitä voisi asua sähköttä ja tuletta aukiolla niityllä kumisaappaat jalassa ja jääkiekkomaalivahdin varusteet päällä suojattuna moskiittoverkoin käyttämättä kännyköitä ja mikroaaltouuneja. Kuinka vaarallista onkaan loppujen lopuksi istua tässä tietokoneen ääressä? Se rasittaa silmiä, selkää, ranteita, hartioita jne vaikka kuinka olisi ergonomiset tarvikkeet. Viimeksi kuulin että vanhoista putkinäytöistä irtoaa jotain vaarallisia pienhiukkasia (tietysti varsin pienissä määrin). Kuinka pitkälle meitä voidaan holhota? En nyt tarkoita että pyöräilykypärän käyttö olisi liioittelua, mutta kuten Merri tuolla aiemmin totesi, keskustelu aiheesta saa helposti fanaattisia piirteitä, kun käyttäjät ihmettelevät kuinka joku voikin olla niin tyhmä, ettei kypärää käytä. Minäkin ihmettelen monia vastaavia asioita, kuten miksi tietentahtoen uhrata keuhkonsa, aistinsa ja ihonsa (tupakka), aivosolunsa ja maksansa (alkoholi), mielenterveytensä (mikkisoftan ohjelmien käyttäminen ) tai henkensä/rahansa (päivittäinen henkilöautoilu kaupungissa jossa on kattava bussiverkosto).

Niin, ihmisten kuolleisuushan on 100 prosenttia riskien minimoimisesta huolimatta. Loppuelämän laatuun yritetään tässä vaikuttaa. Kypäräpäisillä on pienempi riski saada vakava aivovamma kuin kypärättömillä törmäilijöillä. Ja ei, Merri, tämä tieto ei perustu tieteellisiin tutkimuksiin, joissa olisi läimitty päähän kypärällisiä ja kypärättömiä koehenkilöitä, vaan silkkaan terveeseen järkeen.

Ajatuksessa kilpavarustelussa on kyllä perää, mutta se ei ole mikään peruste olla käyttämättä turvavarusteita. Autoilijoilla kuitenkin on se rauhoittava metallikori ympärillään ja vaikka aivoja on mukavampaa pyyhkiä pois tuulilasista kuin vaihtaa kypärän ikävästi säröyttämä lasi toiseen, niin silti ajattelen itsekkäästi omaa etuani. Jokin raja muiden huomioonottamisessakin.

Aamulla hämmästyin kuinka monella vastaantulevalla pyöräilijällä oli lain vaatima valo. Luulin olevani kutakuinkin ainoa. Sitten kun pyöräilykausi päättyy, alan talsia töihin ja heijastimien lisäksi käytän punaista vilkkuvaa takavaloa. Ihan vain valottomien pyöräilijöiden varalta.

Pyöräilykausi ei pääty. Nimimerkillä "ajoin pyörällä kouluun kunnon lumimyräkän jälkeen, 5 - 20 cm lunta tiellä".


Tuommoinen kehittää kovasti talviajotaitoja.

Yläasteen ihanissa teinifiiliksissä jätin kypärän kotiin, mutta joskus lukion alussa kun rypäsin pyörällä, päätin, että nyt loppuu trendipelleily. Kaatuminen ei ollut paha, pää ei osunut maahan ja selvisin lievällä asfaltti-ihottumalla, mutta sitä tajusi, kuinka helposti se saattaa tapahtua. Jos pari pikku yksityiskohtaa olisi mennyt toisin, olisin saattanut herätä teholla. Tai Helvetissä. Eikä minulla ole kiire kumpaankaan. Niinpä käytän kypärää. Minulla on vielä oikein hyvä kypärä, jonka kokoa on helppo säätää yhdellä ranneliikkeellä sen mukaan, onko sen alla pipo vai ei. Nyt pipoa täytyy kyllä käyttää lähes koko ajan, etenkin Kuokkalan sillalla tuulee niin turkasesti, että korvat jäätyvät ilman sitä.

Kuokkalan sillalla tuulee niin turkasesti, että jalankulkijoidenkin olisi syytä käyttää turvavaijereita. Hämeensilta on paljon turvallisempi ylittää, vaikka kaiteet ovatkin matalammat.

Kuokkalan silta pitäisi kattaa.

Voin ilokseni sanoa, että Bramblerose on viisastunut sitten lokakuun 2005. Viime kesänä totesin tulleeni niin vanhaksi että minun ei enää tarvitse välittää muiden kommenteista, ja kaivoin kypärän esiin komeron perältä. En kylläkään tiedä onko se enää kovin turvallinen; En ole koskaan lentänyt sillä päälleni, mutta se on melko vanha ja minulla on paha tapa laittaa se tarakalle pyörän lukitsemisen ajaksi niin että se putoaa lähes päivittäin päälaelleen asvaltille.

Toistaiseksi potta on pysynyt tallessakin, kun olen lukinnut sen kiinni pyörään. Kastuuhan se sateella, mutta kaikkea ei voi saada. Vielä kun jaksaisin käydä ostamassa patterit pyörän valoon, niin olisin tosi turvallinen.

Okei, myönnetään, jos olen lähdössä baariin (mitä ei tapahdu kovin usein) ja laitan tukkani hienosti, saatan lähteä liikkeelle ilman kypärää. Mutta nyt olen jo niin tottunut siihen että pääni on turvassa, että ilman kypärää lähteminen laskee automaattisesti tilannenopeutta.

Bramblerose Goldworthy sanoi:

se on melko vanha ja minulla on paha tapa laittaa se tarakalle pyörän lukitsemisen ajaksi niin että se putoaa lähes päivittäin päälaelleen asvaltille.

Click to expand...

Olisi valitettavasti syytä vaihtaa kypärä tuossa vaiheessa ja varoa jatkossa pahemmin tiputtelemasta sitä, mikäli mielii, että se tosiaan suojaa kunnolla törmäystilanteessa. Onhan se tietysti tyhjää parempi noinkin, mutta styrox tosiaan saa pieniä ja huomaamattomia halkeamia herkästi putoamisesta, jolloin sen suoja huononee oleellisesti törmäyksessä.

(Äh, en olisi halunnut kuulostaa syyttävältä ja moralisoivalta, sori!)

Olen tyhmä, myönnän!

Minulla ei ole pyöräilykypärää... Ei vaikka viime kesänä kaaduin niin pahasti pyörällä, että kesätöiden viimeiset kolmisen viikkoa muuttuivat tuskalliseksi sairaslomaksi. Lääkärikin totesi että tosi huonosti olisi voinut käydä, siis tosi... uch:

Huvitti silti, koska pää oli ainut ruumiinosa, joka ei vahingoittunut mitenkään. Se ei edes osunut asfalttiin. Minulla taitaa olla suojelusenkeli ... (jos se olisi silloin osunut, niin henkihän siinä olisi menny)

Tosissaan tästä viisastuneena ostin uuden pyörän, mutten kypärää... Ei kovin toimivaa logiikkaa... Ei minulla ole edes antaa perusteluja miksi se potta ei päässä ole... Olen tyhmä, myönnän!

Olen käyttänyt aina kypärää pyöräillessäni. Enkä ilman kypärää ajaisikaan; kallo halki tienposkessa ei ole kovinkaan houkutteleva ajatus. Ja jos vanhempani yllättäisivät minut ajelemassa ilman kypärää, niin sen jälkeen en saisi pyörää enää käyttööni. En kyllä ole kaatunut pahemmin, vaikka ajotavat tahtovat kiireessä olla sitä mitä ovat. Onhan sitä tullut oltua pilkan kohteena, mutta kun en luopunut kypärän käytöstä, niin kyllä sanominen loppui. On kuitenkin kaikenlaista herjaa ollut, esim. kerrankin oli kypärä viskattu puuhun, mutta ei se ole homma eikä mikää hakea sieltä alas.

Itseäni hämmästyttää monien paikkakuntalaisten asenne kypärän käyttöäni kohtaan. Ei vain nuorten, vaan myös aivan aikuistenkin asenteet, sillä isältäni on käyty oikein kysymässä, miksi minä käytän kypärää. Kaiken huippuna pidän kyllä opettajien suhtautumista ilman kypärää kouluun tulevevien oppilaiden suhteen. Koulumme säännöt velvoittavat (ymmärtäekseni), että pyöräillen ei ole asiaa kouluun, mikäli ei käytä kypärää. Tästä pitäisi sitten huomauttaa oppilaalle sanallisesti tahi antaa huomutuslappu kotiin allekirjoitettavaksi. Mutta opettajat tuntuvat olevan välinpitämättömiä kypärän käytöstä, sillä siitä ei ole huomautettu kenellekkään.

Nazg sanoi:

isältäni on käyty oikein kysymässä, miksi minä käytän kypärää.

Click to expand...

Tuo kuulostaa kyllä varsin kummalliselta. Aikuisia ihmisiä eivätkä sitten ilmeisesti tiedä kypärän käyttötarkoitusta...

Ihailtavaa suoraselkäisyyttä, Nazg, etteivät ympäristön kummalliset asenteet vaikuta kypärän käyttöösi.

Itse aloin käyttää kypärää reilu kolme vuotta sitten, sopivasti pari kuukautta ennen kuin jouduin onnettomuuteen. Sen jälkeen en ole ilman kypärää lähtenyt minnekään. Murphyn lakiin nojaava logiikkani sanoo, että jos jätän kypärää käyttämättä kerrankaan, juuri silloin sitten sattuu jotain.

Minäkin olen käyttänyt kypärää lähes säännöllisesti siitä saakka, kun opin pyöräilemään. Nykyistä kypärääni olen käyttänyt jostain ala-asteen puolivälistä asti, kun veljelleni ostettiin uusi ja silloiseni oli jäänyt minulle pieneksi. Tämä nykyinen on siis veljeni vanha, ikää viitisentoista vuotta varmaan, ja ollut minulla jotain kymmenen vuotta. Sininen, perinteinen pottamalli pienellä, tosi rokilla lipantyngällä.

Ala-asteella oli ihan ok käyttää kypärää, mutta yläasteelle mennessä, kun olin jo pari vuotta pyöräillyt ympäri vuoden ilman mitään ongelmia, aloin jo harkita kypärän hyllyttämistä, etenkin kun se oli niin vanha eikä enää suojannut tosiasiassa miltään tapaturmalta. Sitten jengi kuitenkin huomasi, että käytin kypärää ja aloin saamaan asiasta perin epäasiallista huomauttelua ja lukuisia turvavälineestä johdettuja lempinimiä. Silloin kiskoin kypärästä toppaukset irti, jotta sen alle mahtuisi talvella karvalakki ja voisin täten pyöräillä kypärä päässäni kouluun 30 asteen pakkasillakin.

Motiivini kypärän käyttöön ei siis ole enää vuosiin ollut suojautuminen yhtään miltään, vaan se, että pitämällä sitä (ihan oikeasti typerän ja rähjäisen näköistä aikajättöistä, mutta niin rakasta vehjettä) päässäni saan murrosikäiset pölvästinpenikat epävarmoiksi seksuaalisuudestaan. On vain jotenkin hienoa, kun muodinluojien zombinuket aukovat suitaan kadulla ja itse voi nauraa räkäisesti päälle. Niille tyypeille viritetyt mopot ovat niin sanotusti peeniksenjatke, mutta minulle pyöräilykypärä on keskisormenjatke.

Itse kypärähän taas on lähinnä koristearvoinen. Kaikkia tuuletusaukkoja yhdistää toisiinsa vähintään puolen millin halkeama ja pari muutakin railoa kulkee sisäpuolen styroksipinnassa. Sininen muovikuori on parista kohdasta haljennut tai lohjennut ja painunut parista kohtaa sisään. Siitä kypärästä ei enää hengenpelastajaksi ole. Mutta ala-asteella tienasin sillä hyvin, kun lyötiin jätkien kanssa vetoa, kenellä on eniten elämää nähnyt kypärä.

Viime kesänä kypärä kuitenkin jäi kevään jäjliltä autotalliin, kun rupesin sulien tultua pitämään pyörää katoksessa. Sitten joskus lähdin minuutin varoajalla polkemaan jonnekin ja kypärää ei oikeasti (?) ollut aikaa hakea. Tämän jälkeen sitä ei vain enää jaksanut hakea, joten niin kauan kuin maa oli sula, olen tänä vuonna pyöräillyt kypärättä. Mikäs siinä. Juopottelureissuilla ja liukkaalla säällä olen kuitenkin kypärää pitänyt, että tulee turvallisempi olo. Järki kyllä sanoo, ettei se ratkaise enää mitään, mutta mitäs yhdestä järjestä.

Ja vaikka kortteja on kuorma-autolle ja moottoripyörälle asti, en ikinä hurjastele moottoriajoneuvolla, ja mopolla ja motskarilla pidän aina kypärää. Joskus mopolla voi kotikylillä lyhyillä matkoilla joustaa, mutta silloin ei olekaan riskiä törmätä muuhun tieliikenteeseen. (Niillä kevyen liikenteen väylillä siellä kun ei oikeasti saisi ajaa mopollakaan. Mutta paikalliskulttuuri kunniaan - niin vain on ajettu siitä asti kun alue kaavoitettiin. Suurin riski on mummojen pahastus). Polkupyörä on minulle se vehje, jota ajan kuin mielipuoli. Etenkin, kun pyörässäni ei toimi valo ja heijastimet ovat vuosien mittaan putoilleet peräjälkeen, mieltymykseni kovaan vauhtiin ja pikkutarkkoihin ohjausliikkeisiin ovat kai aiheuttaneet monina iltoina nitronkulutuspiikkejä vanhainkoteihin asukkaiden palatessa sauvakävelyltään.

Mutta polkupyörä on eri juttu kuin moottoriajoneuvo. Nopeudet ovat korkeintaan mopon luokkaa, polkupyörällä ei kuljeta tieliikenteessä (myönnän, pyöräilen jalkakäytävillä keskustassakin - ja kovaa), se on paljon kevyempi hallita ja ketterämpi ja huomaamattomampi kuin mikään muu ajokki. En kuitenkaan odota, että jokainen vastaantuleva pyöräilijä soveltaisi moottori- ja maastopyörien ajotekniikkaa katuajossa (monelta liikenneturmalta olen välttynyt äkillisellä vaihdolla nurmikon tai ojan puolelle), joten pidän yleensä itse huolen koko liikennetilanteesta omalta osaltani. Mutta sitä mieltä kuitenkin olen, että jokaisen pyöräilijän kannattaisi opetella työntöohjausliike. Äärettömän käytännöllinen äkillisissä tilanteissa, kuten jos lapsia tai muita piennisäkkäitä pölähtelee alle pimennosta.



Kypäristä tulikin sitten mieleeni myös se, että Suomessa vaaditaan traikkia (kolmipyöräistä moottoripyörää) ajaessa kypärä. Uskoakseni se johtuu siitä, että koska se on rakenteeltaan enemmän moottoripyörää kuin autoa muistuttava, sitä pitää koskeman moottipyörien säännöt. Idioottimaista minusta - monet avoautot ovat turvattomampia vehkeitä kuin traikit! Ja jos jotain vihoviimeistä mopoautoa, Suomen tieliikenteen takuuvarminta kamikazevehjettä, saa ajaa kypärättä, niin miksei traikkia? Traikilla ei ole samanlaista kaatumariskiä kuin motskarilla, siinä on turvavöinä valjaat, jotka on sovellettu pienlentokoneista ja usein myös turvakaaret. Jos sellaisen ajaminen vaatii kypärän, niin vaadittakoon myös avoautoilta ja etenkin mopoautoilta.

Ja itsehän en tosiaan ole traikkia ryhtymässä ajamaan. Kaksipyöräiset ovat paitsi halvempia, myös näppärämpiä.

Lemmonleikko sanoi:

Mutta sitä mieltä kuitenkin olen, että jokaisen pyöräilijän kannattaisi opetella työntöohjausliike.

Click to expand...

Työntöohjausliike?

Työntöohjaus tarkoittaa käsittääkseni samaa kuin vastaohjaus. Ymmärtääkseni homma menee näin: ohjataan vastakkaiseen suuntaan kuin ajetaan, samalla pitää kallistua menosuuntaan. Tällöin ajopeli kallistuu voimakkaasti suuntaan johon halutaan mennä ja kääntyminen käy näppärämmin. Tätä systeemiä käytetään hyväksi erityisesti moottoripyörällä kovempaa ajaessa.
Itse olen muutaman kerran pyörällä kokeillut ja on se auttanut jyrkissä mutkissa.

Linkki antaa ehkä enemmän selvyyttä epäselvään selitykseeni: http://www.bajahill.net/mpohjaus.html paljon asiaa moottoripyörän ohjauksesta, vastaohjauksesta on sivun puolivälissä.

Hmm... kuulostaa itsarilta [15]

Yksinkertainen esimerkki työntöohjauksesta. Haluttakoon nyt kääntyä salamannopeasti oikealle. Vasemmalle työntöohjaus toimii muuttamalla kaikki oikea- sanat vasemmaksi seuraavasta tekstistä.

Työntöohjaus toimii, ja on tarpeenkin, vain suurissa nopeuksissa. Oikealle kääntyessä idea on se, että survaistaan terävästi oikeaa sarvea, jolloin etupyörä kääntyy asentoon, jossa sen oikea kylki ottaa maahan enemmän tarttumapintaa kuin vasen. Kun samalla kallistetaan pyörää reilusti oikealle, saadaan käytännössä koko ajajan massa renkaan oikean puolen pinnalle, jolloin pyörä luonnollisesti kääntyy oikealle - ja sutjakasti. Kun se on kääntynyt, nostetaan paino takaisin keskelle. Rengas kyllä oikaisee itsensä. Ei sen vaikeampi juttu, mutta äärettömän tehokas. Vaikeinta on uskaltaa kallistaa suuressa nopeudessa. Sen takia kannattaa joskus ihan huvikseen vain tyhjällä tiellä isolla vauhdilla survaista jompaa kumpaa sarvea terävästi ja totutella kääntöliikkeen tehoon.

Kun työntöohjauksen oppii hyvin, on mahdollista niin polkupyörällä kuin pärrälläkin tehdä 90 tai useammankin asteen kulma. Polkupyörällä on aika nastaa joskus isojen mäkien jälkeen kääntyä tyhjään mutkaan viime tingassa ysikymppikulmalla, mutta se vaatii harjoittelua (ja ehdottomasti hyvät rengaspaineet!), ja mielellään loppukesästä kun hiekoitussoraa ei enää paljoa ole. Tosin jos teräviä kulmia lähtee työntöohjaamalla kääntymään, täytyy muistaa pitää kääntymäpuolen poljin ylhäällä - vaikka muuten syntyvä kipinäsuihku onkin taiteellinen, sydänalasta sieppaa kun ajokki alkaakin kääntyä polkimen ympäri.

Tekniikasta tosiaan on hyötyä vaikkei taitoajajaksi alkaisikaan. Itse sain motivaation sen opetteluun yläasteella, kun koulureittini (kuten koko kaupunki itse asiassa) oli täynnä sauvakäveleviä mummoja, jotka kävelevät keskellä tietä. Kun he näkevät pyöräilijän tulevan edestä vastaan heistä katsoen vasemman käden puolella tietä, he eivät osaa päättää, mihin suuntaan väistäisivät, steppaavat pari kertaa edes takaisin sivuttain ja lopulta yleensä loikkaavat suoraan alle. Tämä on ainakin täällä Hämeenlinnassa yleisin työntöohjauksen tarvetilanne. Olen polkenut ympäri kaupunkia sitten seiskaluokan (sitä ennen kulutin kaiken aikani kotikylässäni), ja näiden seitsemän vuoden kokemus on osoittanut, että sauvakävelevät mummot menettelevät juuri kuvatulla tavalla 80 % vastaantulevista tapauksista.

Hassua on se, että ilman sauvoja kulkevat ovat useimmiten paljon selväjärkisempiä liikennetilanteissa. Kertoneeko enemmän sauvakävelystä vai sauvakävelijöistä?

Äskettäin olen alkanut käyttää pyöräilykypärää kun äiti vihdoin hankki sen minulle. Tuossa lyhyellä (kesä)työmatkallani kuljen muutama satametriä vilkasliikenteistä valtatietä ja kai se siinä jotenkin on hyödyksi, mutta kuitenkin pieni ääni pään sisässä sanoo "mitä se pieni kypärä auttaa kun monta tonnia painava rekka jyrää mut?". Ei se kypärä ole tehnyt minua mitenkään rämäpääksi ja en ole myöskään kuullut mitään huuteluja kypärästäni. Tunnen kypärä päässä tuvallisemmaksi kuin ilman kypärää, piste!

No, rekankin kanssa tuttavuutta tehdessä on asteita olemassa. Oikea etukulma saattaa hipaista pyörän takarengasta tarpeeksi jotta lennät tienposkeen loivassa kaaressa. Silloin kypärästä on iloa.

Koulumatkalaisia katsellessa eniten kummastusta herättävät he, joilla kypärä keikkuu repussa kiinni. Meinaavatko he uhkaavassa tilanteessa saada kypärän päähänsä selkänsä takaa tarpeeksi nopeasti? Vai onko kypärä mukana vain siksi, että äiti käskee?

Pagba sanoi:

Koulumatkalaisia katsellessa eniten kummastusta herättävät he, joilla kypärä keikkuu repussa kiinni. Meinaavatko he uhkaavassa tilanteessa saada kypärän päähänsä selkänsä takaa tarpeeksi nopeasti? Vai onko kypärä mukana vain siksi, että äiti käskee?

Click to expand...

Tähän ilmiöön olen törmännyt minäkin, ja syy on tietääkseni se, että se kypärä laitetaan päähän kotona äidin vahtivien silmien alla, ja kun päästään heti kotipihan näköpiiristä, niin kypärä heivataan pois, koska "siis niinq hiukset menee sekasin", ja muutenkin olisi noloa pitää kypärää.
Eiväthän muutkaan pidä .

Mielestäni tällainen on jokseenkin typerää, mutta voinen olettaa, että ko. ihmisillä tuskin on sitten päänsä sisällä mitään suojattavaa.
Sillä muutenhan sitä älyäisi pitää kypärää päässään.

(Ai niin, ja itse pidän kypärää, jos on tarve pyöräillä kauempana kuin vain niitä n. 1 km lenkkejä kotona)

Pakko vain hieman asiaankuulumattomasti ihkuttaa: Näin Prismassa aivan ihanan vaaleanpunaisen kukallisen pyöräilykypärän ja se maksoi vain 30e!

Onko kellään aavistusta mitä pidetään hyvänä kypäränvaihtovälinä? Tai siis se kypärä mitä tällä hetkellä käytän on kohta 10 vuotta vanha ja se on kokenut paljon kolhuja (siitä puuttuu palakin) enkä koe sitä kovin turvalliseksi. Kypärä ei ole minun vaan siskoni, jolle ajattelin lahjoittaa vanhan kypäräni mikäli hankin uuden, tosin vanhakin kypärä on useita vuosia vanha, mutta huomattavasti paremmassa kunnossa.

Ratsastuskypäristä sanotaan, että ne pitäisi uusia heti kun putoaa vaikkei kypärässä näkyisi mitään jälkiä. Itse asiassa kypärä pitäisi kuulemma uusia myös jos se putoaa yksinään (siis esim. naulakosta lattialle). Ratsikypärät ovat kyllä rakenteeltaan tyystin erilaisia kuin pyöräilykypärät, että en sitten tiedä miten hyvin/huonosti tämä sääntö pätee.

Pitäisi kai vielä lisätä kommenttina tuohon muinoin kirjoittamaani avautumiseen, että pidän kyllä pyöräilykypärän käyttämistä fiksuna. (Vaikken itse käytäkään - mutta minä en olekaan fiksu! Älkää ottako mallia!) Kirjoituksen pointti oli vaan totaalinen hermostuminen aikuisten ihmisten yliholhoamiseen. Kärjistäen ja tiivistäen: lapsille kypärä päähän ja kaljapullo pois kädestä, aikuiset päättäkööt riskeistään itse. (Toooosin sillä kaljapullolla voi viedä jonkun muun hengen, kypärättömyydellä vain omansa.) No nyt suljen suuni aiheesta. Klops.