Martin: Tulen ja jään laulu

Tämä onkin oikein hyvä ja hartaasti odotettu uutinen . Toivottavasti kirja saataisiin myös suomennettua mahdollisimman pian, mutta todennäköisesti suomennosta pitää odotella jonkin aikaa.

Ja nyt se taitaa olla myös valmis...

http://grrm.livejournal.com/212603.html

Aloitin A Game of Thronesin tuossa viime viikolla uudestaan (eikä puhettakaan siitä, että kuuden päivän päästä pitäisi olla tehtynä kognitiivisen lingvistiikan kandi), koska haluan muistaa kaiken tuoreeltani viidennen osan julkaisun alla. Yhtä nautinnollinen lukukokemus kuin muistelinkin, mutta samalla niin sanoinkuvaamattoman raivostuttava, kun tietää mitä tulee vielä tapahtumaan. Odotan myös, että sarja tulee DVD-boksina, niin voin katsoa kaiken putkeen.

Lempihahmojani ovat Tywin, Jaime, Dany, Tyrion, Varys ja Littlefinger. Myös Barristan Selmy on osoittanut merkkejä siitä, että se voi olla todella pidettävä hahmo.

Olen juuri saanut luettua Valtaistuinpelin ensimmäistä kertaa. Kirjan tapahtumat saivat minut välillä niin raivoihini, että minun täytyi muistuttaa itseäni olevani tekemisissä fiktiivisen teoksen kanssa. Mitään niistä asioista ei ole oikeasti tapahtunut missään. No, ei ainakaan samoille henkilöille. Pitää ahmia loputkin osat. Telkkarisarjaa en ole päässyt seuraamaan.

Sain Valtaistuinpelin luettua juuri viime yönä ja hyllyssä odottelee jo seuraava opus =)
Ihan loistava sarja ollut ekan kirjan perusteella ja voisin melkein sanoa että parasta fantasiaa sitten Tolkienin! Kovia sanoja, mutta niin kovaa tuo on iskenyt itseeni.

Game of Thrones tv-sarja on kanssa ollut todella hyvä ja roolivalinnat etenkin olleet täydellisiä. Nyt voi ekan kauden vikan jaksonkin katsoa kun on kirja luettu loppuun =)
Omia suosikkihahmoja kirjassa on ollut Tyrion, Ned, Jon, Arya, Dany ja Bran. Tänään olisikin tarkoitus aloittaa "Kuninkaiden koitos" ja sitten kohta laitettava tilaukseen jo seuraavaa opusta =)

Varoituksen sanana, että ihan kohtapuoliin ilmestyvä A Dance with Dragons on päässyt vuotamaan ennakkoon ihan virallisia reittejä maailmalle ja sitä myötä netissä voi törmätä varsin isoihinkin spoilereihin jos ei ole varovainen. Voyagerilla lisää infoa asiasta.

Itse odottelen aDwD:tä vähän sekalaisissa tunnelmissa. Todella hienoa, että sarja lopultakin etenee, mutta oikeastaan sen ensimmäisen osan jälkeen en ole ollut sen lukemisesta kuitenkaan kauhean innoissani enkä varsinaisesti odota uuden kirjan tuovan tähän muutosta. Kun sarjan (sen enempää kirjan kuin tv-versionkaan) fandomkaan ei tunnu ollenkaan omalta jutulta niin tätä ilmiötä seuraa vähän oudosti sivusta vaikka siihen tavallaan osallistuukin.

Kiitoksia Nerwende varoituksesta. Ainakin omien tuttavien joukossa Tulen ja jään laulu on saanut paljon suosiota ihmisiltä jotka eivät ole muuten aktiivisesti fantasiaa lukeneet. Televisiosarja ei ole ainakaan vähentänyt tätä ihmisten virtausta. Jos toisinaan spefi-fandom vahvistuu, tuntuu se tapahtuvan uusien (tai uudenkaltaisten) fanituksen kohteiden ja muotojen kautta. Onko se "väärin sammutettu", on sitten toinen asia. Jokin kirjasarjassa selkeästi vetoaa suureen joukkoon lukijoita ainakin tässä ajassa.

Vuoden 2010 Ropeconissa näin Edward Cullen-imitaattorin, ja vaikka päällimmäinen tunteeni olikin närästys, oli hän selkeästi oikeassa paikassa. Toistaiseksi en ole tunnistanut tilaisuudessa Starkkeja tai Lannistereita, mutta ehkä asiaan on tulossa muutos?

Hmm. Taisin kirjoittaa vähän sekavasti tuosta fandom-asiasta. En siis tarkoittanut, että minua häiritsisi uusien ihmisten tulo kuvioihin. ASOIAF-faneissa vaan tuntuu olevan (ja oli jo "pelkkinä" kirjafanituksen vuosina) mukana paljon (tai ainakin kovaäänisiä) keskenkasvuisia (enkä tarkoita tällä välttämättä fyysistä ikää) joiden keskusteluja on aika lannistavaa lukea kun ne koostuvat pitkälti eriasteisista kommenteista välillä "jee, verta ja suolenpätkiä" ja "vähänks siistiä, lisää tappoja ja raiskauksia". Nyt tv-sarjan myötä kuvioon on tullut mukaan lisäksi "leiriytyminen" tiettyjen hahmojen puolelle, ja näiden vihollishahmojen + niitä kannattavien fanien jatkuva parjaus.

Joo no mutta, minä olenkin vähän sellainen sooloileva lukija joka varsin varovasti keskustelee mistään pitämästään kirjasta tarkkaan valittujen ihmisten kanssa. Joten ehkä olen vähemmistössä tässä asiassa.

Kirjoittelen taas turhan kärkevästi.

Toisaalta on hyvin helppo ymmärtää jos Martinin inhorealismia (?) ei tunne omakseen. On lukuisia aspekteja joista en itsekään kyseisessä fiktiossa pidä. Se että fanit käyttäytyvät tyhmästi ja eivät ole viileän analyyttisiä 24 tuntia vuorokaudessa, on aivan käsitettävää. Se oletko asian suhteen vähemmistössä, riippuu tietysti siitä kuinka ison prosentin kakkupala spefi-fandomia otetaan tarkasteluun, eikä kenelläkään taida olla tällaista tietoa. Tietysti on aina miellyttävää lukea keskustelua joka on henkevää ja tarkastelee asiaa jostakin itselle uudesta näkökulmasta, mutta huono maku voi olla myös seurausta väsymyksestä jatkuviin älyllisiin koukeroihin tai yksinkertaisesti hauskasta eskapismista - viihteestä. Sellaiseen sortuvat myös pariskunnat jotka maksavat asuntolainaa ja ovat jo vähemmän keskenkasvuisia, ja vilpitöntä innostusta on mukava katsella, vaikka onhan se vähän puolijauhoista. Myönnetään.

Kyllähän ihmiset rajaavat myös kenet valitsevat ystävikseen (oikeassa maailmassa, ei Facebookissa), totta kai. Minulla vain on sellainen harhainen toive, että se mukava fandomin yhteishenki jonka aistin esimerkiksi Finnconissa tai Ropeconissa (enkä nyt puhu perspiraatiosta) olisi läsnä useamminkin.

A Storm of Swords on takana. Kirjaston kovakantinen kirja hajosi liitoksistaan sitä mukaa kuin sain luettua sitä. Tarvitsee ehkä lahjoittaa sarjan kaksi edellistä osaa kirjastolle. Korppien kestit voisin toki lukea suomeksikin, joskin voisi olla totutteleminen käännettyihin termeihin. Ei ehkä yhtä rajua kuin Feistin suomennoksissa, joissa half-elf on käännetty sujuvasti puolikeijuksi ja artefact on muistaakseni "käsityötaidon tuote".

Kirja löi ällikällä muutamaan otteeseen, vaikkakin jotkut juonikuviot olivat ennalta arvattavissa. Paria henkilöä jäin suremaan, yhtä siksi, että hän kuoli ja toista siksi, että hänestä viimein tuli sellainen kuin millaisena häntä oli aina pidetty. Yhtä kaikki, loistavaa luettavaa tähän mennessä.

A Feast for Crows on loppusuoralla. Tähän mennessä olen lukenut sarjaa vain englanniksi ja ajattelin jatkavani samalla linjalla. A Dance with Dragons-pokkari odottaa myös hyllyssä.

Aivan loistava kirjasarja. Jäin koukkuun samantien ja vielä ei ole tarvinnut pettyä mielenkiinnon puutteen takia. Välillä ärsyttää kun on jännä kohta menossa ja luku loppuu siihen ja seuraavassa luvussa on siirrytty aivan jonnekin muualle, vaikka tekisi mieli tietää, mitä siellä toisessa paikassa tapahtuu. Kun sitten pääsee luvun loppuun, niin sama juttu. Tapahtumat ovat ehtineet niin mielenkiintoisiksi, ettei kyseisiin ympyröihin siirtyminen harmita enää lainkaan.

Hieman Martin kerrontatavasta (saattaa sisältää materiaalia, jota ei halua tietää jos ei ole vielä sarjaa lukenut, mutta aikoo sen tehdä):
Myös se, että

Nyt olen sitten siinä onnellisessa (ei voi spoilautua) ja äärimmäisen surullisessa (montakohan vuotta pitää odottaa?) tilanteessa, että A Dance with Dragons on luettu loppuun ja Martinin nettisivuiltakin imaistu seuraavan kirjan näyteluku. Miten ihmeessä sitä malttaa odottaa seuraavaa (ja sitä seuraavaa!) osaa, kun on niin pahasti koukkuuntunut? No, eiköhän jo tänä vuonna ole luvassa kokoelma Tales of Dunk and Egg -pienoisromaaneja (tai novelleja, miten noita nyt nimittäisikään...) joten ei tarvitse pelkästään istua pimeässä kammarissa mutisemassa synkkiä mietelauseita (winter is coming... words are wind... valar morghulis... you know nothing, Jon Snow... The Bear! The Bear!... corn, corn, corn...) suremassa poismenneitä (se mokoma partaäijä taitaa tosissaan vihata erästä nimeltä mainitsematonta sukua, ja erästä toistakin, mutta sen vielä ymmärtää, kun nämä ovat niin kamalia toisin kuin ne toiset) ja pelkäämässä täpärään tilanteeseen jääneiden puolesta.

Olen nyt Dance with dragonsin kanssa kohta puolessavälissä, kunhan saan luettua niin ei tarvitse enää pelätä googlailua spoilereiden pelossa.

Mutta siis, oikein hyvää fantasiaa. Tässä on kaikki mitä vaadin fiktioltani, eli uskottava maailma (fantasian kohdalla tämä tarkoittaa sitä että maailma seuraa omia lainalaisuuksiaan eikä jatkuvasti muuttele niitä) ja hahmoja jotka toimivat uskottavien motiivien pohjalta, eivätkä siksi että kaulassa on kyltti jossa lukee "hyvis" tai "pahis".

Olen näköjään avautunut tässä keskustelussa traumoistani Martinin suhteen enkä ole kuudenkaan vuoden jälkeen päässyt niistä eroon kokonaan, lopetin sarjan lukemisen siis sen takia kun minusta se kävi naurettavaksi. Toisaalta en ole myöskään hyvää yleisöä sille, inhoan politiikkaa ja mieluiten luen kirjoja, joissa kukaan suosikeistani ei kuole (tai ainakin sellaisia, joissa siitä ei ole varmuutta). Se kyllä vähän harmittaa etten kykene tuosta nauttimaan, tv-sarja olisi kiinnostanut. Maailmanrakennuksesta pidin kyllä ja kirjojen tunnelmasta.

(Perinteisesti mainostan lisää aikuisten fantasiaa, ilman hyviä ja pahoja. Stephen Eriksonin Malazan Book of the Fallen on minusta 2000-luvun parasta fantasiaa, mutta siinä on enemmän toimintaa, henkilöitä, maailmaa, historiaa ja huumoria kuin Martinilla. Ian Esslemont kirjoittaa samasta maailmasta, melkein yhtä hyvin. Ja Guy Gavriel Kay on myös aika hyvä tuossa, ainakin joissain kirjoissa ja historiallisena fantasiana ne vetoavat ehkä Martinin lukijoihin)

Koetin joskus reilu pari vuotta sitten lukea Valtaistuinpeliä, pääsin parissa kuukaudessa ehkä jonnekin telkkarisarjan toisen jakson puolivälin tapahtumiin. Lukeminen tuntui työläältä, inhotti ajatuskin politiikkakoukeroista, ja kun ei napannut niin ei napannut. Ajattelin kuitenkin että annan jossain vaiheessa opukselle uuden tilaisuuden, kun kirjasarjaa on niin paljon ylistetty, ja toisaalta tiesin etten siinä vaiheessa muutenkaan ollut mitenkään parhaimmillani lukijana. Keskittymiskyky oli nolla ja lukemisesta ylipäänsä oli jo siinä vaiheessa ollut pitkä tauko. Katsoin jossain välissä myös telkkariversion ekan jakson, ei inspiroinut sen enempää.

Viime kuussa kokeilin sitten että josko nyt olisi parempi hetki ottaa selvää mikä tämä juttu oikeasti on. Tv-sarjan parissa minulla ei kauaa nokka tuhissut ja eilen sain ekan osan kirjanakin päätökseen ja pääsin aloittelemaan toista (nykyään onnettomana kirjastonkäyttäjänä olen käyttänyt lukulaitteena puhelinta, mikä on ollut yllättävän tuskatonta). Mitään maailmaamullistavaa elämystä en ole odottanutkaan, mutta varsin kelvolliselta kirjallisuudelta tämä sarja vaikuttaa. Hahmot ovat mainion moniulotteisia ja uskottavia, ja tapahtumat ovat jaksaneet kiinnostaa. Kauheasti kyllä häiritsee se ettei mitään mihinkään liittyvää voi googlata kun heti spoilaantuu jostakin

Minusta kerronta on loistavan realistinen ja hahmot moniuloitteisia. vaikka se on joskus liisterissä luistelemista. (ei pahalla)

Luin kaksi ensimmäistä osaa enkä jaksanut enempää. Martinin kerronta on makuuni turhan hidasta ja toisaalta poukkoilevaa, kun eri henkilöistä kerrotaan vuorotellen, eivätkä hänen hahmonsa ole minulle kyllin uskottavia ja inhimillisiä, jotta pystyisin oikein samaistumaan kehenkään heistä. Lisäksi itse juoni menee vähän väliä ihan absurdiksi siinä, miten päähenkilöt eivät voi tehdä suunnilleen mitään ilman, että joku käy kimppuun tai tapahtuu muita kamaluuksia ja kaikki menee pieleen ja taas kuolee hirveä läjä ihmisiä. Joku sanoi, että Martin harrastaa inhorealismia, mutta minusta nämä tarinat harhautuvat turhan usein turhan kauas minkäänlaisesta realismista ja luisuvat tarkoitushakuisen ylidramaattisuuden puolelle.

Lisäksi sarja saa minun korvieni välissä aikaan heikon kaiun Deverry-sarjasta, joka on tavallaan hyvin samanlainen (sukupolvia kestävää valtataistelua pseudokelttiläisessä suurkuninkaan hallitsemassa valtakunnassa, mahtavaa magiaa, eksoottisia maita meren takana, murhia, raiskauksia, petturuutta, lapsiaan uhraavia vanhempia, synkeitä kirouksia, verisiä sotia jotka saattavat jatkua kokonaisen sukupolven elinajan, päähenkilöiden kuolemia jne.), mutta sittenkin niin erilainen (elävät, uskottavat, inhimilliset hahmot, monella aikatasolla liikkuva mutta toimiva juoni, tilaa elämän kaikille ulottuvuuksille eikä vain kauheuksille), että vertailussa Martinin saaga jää joka suhteessa toiseksi ja aiheuttaa lähinnä ärtymystä siitä, että oikea helmi, Deverry, on niin vähän tunnettu ja markkinoitu, kun paljon rujompi ja kömpelömpi versio samasta teemasta on noussut kulttimaineeseen.

Kaiken tämän jälkeen totean, että televisiosarja on alkanut vähän kiinnostaa. Kun itse kirjat ovat kuin käsikirjoitus tv-sarjaan, joka on pakattava täyteen tapahtumia ja dramatiikkaa katsojien mielenkiinnon ylläpitämiseksi, niin ehkä tarina toimiikin paremmin ruudulla. Kun vielä nörttikuorossa on työn alla sarjan kauniinkuuloinen tunnari ja sitä youtuben avustuksella harjoitellessani olen tullut katsoneeksi alkutekstien ohessa olevan hienon pienoismallianimaation moneen kertaan, on kiinnostus sarjaa kohtaan vain kasvanut. Ehkä joskus pääsen niin pitkälle, että katson ensmmäisen jakson

Itse aloin juuri sunnuntaina lukea Valtaistuinpeliä, joka lähti ihan vetävästi alkuun, mutta alun jälkeen innostus lopahti hetkeksi. Koska lähdin kolmeksi päiväksi opiskelemaan Joensuuhun ja unohdin tietokoneen virtajohdon kotiin, kirja eteni kuitenkin jo puoleen väliin. Sitä paitsi tarina muuttui jossain vaiheessa uudelleen kiinnostavaksi. Hahmon vaihtaminen joka luvussa on toisaalta mukavaa, mutta toisaalta osa hahmoista on vain niin paljon tylsempiä, että odottaa aina seuraavan luvun kertovan jostain hyvästä hahmosta. Kirjan tyyliin eivät kuulu myöskään nopeasti tarinaa eteenpäin kuljettavat kappaleet ("Seuraavalla viikolla ei tapahtunut mitään, mutta..."), vaan luvut alkavat aina suoraan kohtauksesta. Siksi kiinnostavien hahmojen toiminnasta tuntuu jäävän tärkeitäkin tapahtumia käsittelemättä. Vaikka kohtauksista toisiin hypitään reippaasti, ei tarina ole aina niin nopealukuista. Sinällään se ei tee kirjasta huonoa, sillä Taru on monin paikoin erittäin hidaslukuista, mutta silti pidin siitä niin paljon, että Tolkien-foorumillekin aikanani eksyin.

Kun Isilmírë sanoit hahmojen olevan epäuskottavia, mitä tarkoitit? En itsekään pidä kirjan hahmoja erityisen uskottavina, mutta en ole koskaan tajunnut, mikä tekee hahmoista uskottavia tai epäuskottavia. Fantasiakirjojen hahmoja moititaan kai aika usein epäuskottaviksi, kuten myös dekkarien. Koska itse en juurikaan lue varsinaisia korkeakirjallisia romaaneja, en tiedä miksi niiden hahmot ovat uskottavampia. Pitäisi kai joskus lukea kirja, jonka henkilöt olisivat uskottavia.

Olórini, minulle hahmot ovat epäuskottavia siksi, että ne ovat jokseenkin yksiulotteisia ja aika epäinhimillisiä - lukuunottamatta yhtä poikkeusta nimeltä Tyrion Lannister, jota epäilen kirjailijan alter egoksi

Pääasiassa hahmot tuntuvat minusta kuitenkin huumorintajuttomilta pahviolennoilta, joilla kullakin on oma elämää ohjaava pakkomielteensä eikä sitten paljon muuta. He ovat ikään kuin tiettyjen asenteiden ja ominaisuuksien ruumiillistumia antiikin jumalten tapaan eivätkä inhimillisiä, moniulotteisia, sisäisesti ristiriitaisia, tuntevia, ajattelevia olentoja.

Imo Tarukin olisi huomattavasti köyhempi esitys ilman vahvaa hobittipanosta, hobitit kun tuovat sitä elävää inhimillisyyttä runsain mitoin kaikkien vakavien sankarien ja konnien joukkoon. Martinin tarinasta puuttuu hobittinäkökulma kokonaan.

Kontulaisiakin saattaa kiinnostaa ensi vuoden Archipelaconin kolmas kunniavieras (kaksi muuta ovat Johanna Sinisalo ja Karin Tidbeck, eli hyvin mielenkiintoisia hekin!:

http://www.archipelacon.org/george-r-r-martin-third-goh/

Kyseessä on siis Ahvenanmaalla oleva yhteispohjoismainen con (kielenä pääasiassa englanti). Itse olen ainakin menossa, ehkä saisi muitankin kontulaisia mukaan houkuteltua...?