Pahimmillani minä olisin varmaankin Denethor, kuninkaallinen ja voimakastahtoinen, ja silti sortuisin toivottomuuteen, ja minulla napsahtaisi, ja minusta tulisi traaginen Shakespearen kuningas Lear, mutta toivotaan ettei minusta koskaan tule oman elämäni Denethoria (paitsi ehkä ruhtinaallisuudessa.) ja toivotaan että en tule ikinä mässäilemään samalla tapaa kuin John Noble. *mums, kirskikkatomaatteja. ^o^ *
Toisaalta Klonkkukin voisi tulla mieleen, pahassa tapauksessa siis. Tosin meistä jokaisesta voi tulla oikeissa olosuhteissa Klonkku. Saruman saattaa tulla joskus mieleen, sillä en kiistä ettenkö olisi joskus ylpeä, olkoon kyseessä tietämys tai jokin muu. Mutta pitää muistaa että ylpeys joka ei lankea, on hyve ja seppele ihmisen sielulle, mutta ylpeys johon lankeaa, ylimielisyys ja ylenkatse, on mielestäni eräs hirvittävimpiä asioita maailmassa. Itse ehkä samaistun, niin pöljältä kuin se kuulostaakin, Frodoon ja Aragorniin "matkan" kokijoina. Kumpikin kulkee omakohtaisen matkan, ja kasvaa sen varrella. Uskon kyllä, että moni muukin samaistuu tähän, mutta se ei ole mitenkään yllättävää. Sillä elämä on lahja ja matka, vaikka välillä se olisikin enemmän kirouksenkaltainen.
Turin Turambar tulee joskus kun oikein huonosti menee mieleeni. Sillä voiko huonommin asiat mennä kuin Hurinin lasten tarinassa? Minulla on monta samaistumiskohdetta Tolkienista, ja ne muuttuvat niinkuin muuttuu ihmisluontokin. Aikanaan koin suurta, hyvin suurta samaistumista Faramiriin, ja hänen asemaansa isänsä silmissä. Koin voimakasta samaistumista Faramirin lempeyteen, ja erilaiseen mieskuvaan, myötätuntoon ja herkkyyteen joka on mielestäni tosiasiassa vahvuutta. Niin hyvään sydämeen, että sen myötätunnon tuntemisesta suli myös Eowynin sydän. Nyt on sinänsä hassua, että pikkuveljeni on samaistunut samallalailla Faramiriin kuin minä aikanani. Voidaan siis sanoa, että ympyrä on sulkeutunut. *hymy.*
Ihmiset sanovat minussa olevan jotakin Theodenmaista, ja ripaus Gandalfia. En tosin tiedä mitä piirteitä tällä tarkoitetaan, ja olen kieltämättä imarrelltu kunnianosoituksista, jotka minut moninverroin ylittävät. Gandalfiin tietenkin kokee ja haluaa kokea samaistumista, siihen viisauteen ja lempeyteen, Gandalf on kuin sauva johon nojata.
Joskus on hyvä kun eteen asettuu moraalisesti tai eettisesti arvelluttava tilanne, mitä "sankarini" tekisi tässä tilanteessa? Mitä Gandalf tekisi, sanoisi? Miten Aragorn nyt toimisi? Entä Frodo? Kuulostaahan ehkä "What would Jesus do"-logiikka jostakusta käytetyltä, mutta uskomatonta kyllä se toimii.