Mitä kuuluu?

Armeijaa käyvä esikoislapsi on viime aikoina maininnut usein, että uudet mosat (eli alokkaat) astuvat palvelukseen tänään ja vanhojen varusmiesten odotetaan osallistuvan heidän sopeuttamiseensa kasarmioloihin. Minulle tämä aiheuttaa joka kerta vähän nostalgisen tunteen, koska astuessani itse palvelukseen 23 vuotta sitten oli myös heinäkuun kolmas päivä.

Lisänostalgiaa aiheutti se, kun tajusin näin kuukauden verran jälkijunassa, että kesäkuun ensimmäinen päivä minulle tuli täyteen 20 vuotta täällä Vihreässä Lohikäärmeessä. Ne ovat olleet hyvät 20 vuotta, toivottavasti saavat seuraajikseen vielä vähintään 20 vuotta lisää.

Graduni on julkaistu uteliaiden tutkittavaksi:
tässä näin

Se oli hyvin mielenkiintoinen luettava @Sidhiel . Sekä yleissivistystä roimasti kasvattava että mielikuvitusta kutkuttava. Haluan totisesti lukea myös väitöskirjasi aikanaan.

Pääsin aloittamaan oikean elämän oppikurssin aiheesta "ahneella on paskainen loppu".

Nyt seuraan suurella mielenkiinnolla valitseeko oppilas ahneuden ja siitä aiheutuvat hänelle epämieluisat seuraukset joita ei kykene ennalta arvaamaan, vai valitseeko maltin ja selviää kurssista puhtain arvosanoin.

No nyt kyllä kuulostaa arvoitukselliselta ja uteliaisuutta herättävältä @Merri . Mutta ilmeisesti kyseessä on tilanne, josta ei näin julkisesti voi tarkemmin kertoa, joten annan vain mielikuvitukseni lentää

Tämä viikko on ollut toipilasviikko.

Kaksi viikkoa sitten perjantaina mulla oli päivällä pientä köhää ja kurkkukipua, ja illalla nousi kohtuullisen kova kuume. En pitänyt sitä syysflunssaa kummempana, nyt on kaikenlaista pöpöä liikenteessä, ja viikonlopun lepäilin ja odottelin että olo helpottuisi. Niinpäs ei käynytkään, vaan sunnuntaina kuume lähti aivan väärään suuntaan. Maanantain siinä vielä kärvistelin kiskoen buranaa kuumeeseen yskän pahentuessa koko ajan, ja tiistaina lähdin työterveyslääkärille. Tämä passitti mut verikokeiden jälkeen suoraan Haartmannin päivystykseen, tulehdusarvot olivat niin kovat. Haartmannissa tutkittiin lisää, annettiin antibiootit (hevoskuuri) ja lähetettiin kotiin saatesanoilla "jos olo yhtään pahenee tuut heti takaisin". Epäilen että harkitsivat ottavansa mut yöksi sisään, mutta petipaikoista tuntui olevan huutava pula ja siellä oli huonokuntoisempaakin porukkaa. Ekan lääkkeen antoivat jo ennen kuin laskivat ovesta ulos. Seuraavana aamuna oli jo lähes inhimillinen olo, kuume oli laskenut kokonaisella asteella. Mutta koko loppuviikko meni kyllä käytännössä aivan taju kankaalla. Paitsi yskiessä. En ole elämässäni kokenut tuollaista yskää. Yskiminen teki luultavasti hulluiksi itseni lisäksi myös naapurini, sillä yskänpuuskat olivat pitkiä, äänekkäitä ja, sanoisinko, suorastaan väkivaltaisia. Tuntui että keuhkot lentävät pihalle, silmät irtoavat, pää halkeaa ja pallealihas repeää. Öisin sain sentään nukuttua rauhoittavan yskänlääkkeen voimin. Lääkärin mukaan on ihan mahdollista että mulla on ollut alkava keuhkokuume vaikkei se keuhkokuvissa näkynytkään.

Kuume laski lopullisesti viikko sitten perjantaina ja maanantaina palasin töihin. Työviikko on ollut melko epäproduktiivinen, koska en varsinaisesti ole jaksanut oikein mitään. Mut laitettiin koko viikoksi tekemään toimistohommia, mikä sopi oikein hyvin, koska hiki pukkasi etenkin alkuviikosta pintaan ihan pienestäkin ponnistelusta (maanantaina tuli kylmä hiki kun kurotin yhtä mappia ylähyllyltä). Keskittymiskyky on myös ollut täysin olematon ja hermot menee normaalia helpommin jos joku asia on hankala - ja kaikkihan on hankalaa jos ei jaksa keskittyä. Lisäksi en kuule kunnolla (keuhkoputkentulehduksen lisäksi mulla oli myös korvatulehdus, ja kuulon normalisoituminen voi kestää 3-4 viikkoa, jipii). Onneksi loppuviikkoa kohti ollaan menty koko ajan parempaan suuntaan. Jaksan näköjään jo valvoakin ainakin kymmeneen.

Terveenä ei koskaan ihan tarkkaan muista, miten hirveetä on olla sairas. Sairaana taas tuntuu joskus siltä ettei enää ikinä tule terveeksi. Onneksi muisti toimii nimen omaan noin päin. Jo nyt on vaikeaa tajuta miten kauhea olo oli reilu viikko sitten. Ja toisaalta sitten arvostaa sitä ettei koko ajan väsytä, yskitä tai päätä särje. Nyt on lähinnä vaan vähän vetämätön, mutta muuten ihan hyvä olo.

Älkää ihmiset vähätelkö oireitanne. Monesti tulee ajateltua että ei tää mitään oo, mitä lie kausiflunssaa, vaikka kuumetta olisi reippaasti ja olo muutenkin huono. Itse olen vielä semmonen puupää että lääkäriin mennään vasta kun pää on irti. Josko tästä nyt taas jotain oppisi. Lisäksi olen päässyt työstämään piikkikammoani, kun verikokeita on otettu reilun viikon aikana kolmesti.

Minullakin kuluva viikko on mennyt Huskyn tapaan toipilaana.

Heti edellisen taudin lähdettyä sain jostakin uuden, tai sitten jonkin jälkitaudin ja kehittyi hirveä raju yskä. Tänään on ensimmäinen parempi päivä, sain eilen lääkäristä astmalääkkeitä ja limaa irrottavia nappeja, tuntuvat tepsivän. Raju yskä on hirveän raskasta ja väsyttävää, nimenomaan väkivaltaista. Istuin ensimmäisen pääharjoituksen katsomossa, osittain itkien, oli jotenkin hirveää olla pois. En ole ollut pois läpimenosta tai esityksestä kolmeentoista vuoteen, mutta pelkäsin saavani keuhkokuumeen jos jatkan riehumista. Olin salaa iloinen siitä, että poissaoloni kuuli kuoropaikoissa ja näki muodostelmissa, tuli sellainen olo, että minua tarvitaan.

Näillä näkymin viimeinen ensi-iltaviikkoni täällä on alkamassa. Harjoituskausi on jälleen kerran ollut arvaamaton ja täynnä turhautumista, mutta kuitenkin hauska ja rakas. Tuntuu, että olisi hirveästi sanottavaa kaikille näistä kahdesta ja puolesta vuodesta tässä talossa. Pitää varmaan kirjoittaa tuhat ensi-iltakirjettä. Jotain hirveän tärkeää ja valtavaa loppuu. Se tuntuu pahalta ja pelottaa, mitä seuraavaksi. Huhtikuussa esityskauden loputtua olen aivan tyhjän päällä. Ensimmäistä kertaa aikuisena minulla ei ole koulupaikkaa eikä työpaikkaa, eikä mitään paikkaa mihin kuulun. Olen kriiseillyt tätä asiaa pitkään ja tulen kriiseilemään. Pitäisi varmaan hakea taas kouluun, mutta alan kouluihin pääsy on sillä tasolla että voisi melkein yhtä hyvin yrittää lottovoittoa. Ja... en halua kouluun. Kouluilla on ollut elämänmittainen taipumus saada minut vihaamaan asioita, joista olen aina ollut innostunut. Koulut ovat aiheuttaneet minulle vain ahdistusta, turhautumista, masennusta, mielenkiinnon lopahtamista ja huonommuuden tunnetta, ja olen unohtanut, kuinka utelias ja oppimista rakastava ihminen oikeasti olen. Olen melko varma, että ongelma on minussa, mutta en ole enää valmis myymään mielenterveyttäni saadakseni paperin. Paperit on kivoja, mutta opin paremmin muilla tavoin ja haluan ja ansaitsen voida hyvin. En vaan tiedä, mitä tehdä tällä oivalluksella. Minulle kuulostaisi hyvältä jonkinlainen oppisopimus tai työn kautta oppimissysteemi, tai ehkä joku assarina toimiminen. En tiedä harrastetaanko teatteri/musiikkialalla moisia. Jos on ideoita, otan kaikki ilomielin vastaan.

Toivottavasti olen huomenna työkunnossa ja keuhkoni lakkaavat irtisanoutumasta. Haluan ottaa kaiken irti tästä viikosta. Haluan olla miettimättä tulevaisuutta koko ajan. Ihana saada yleisöä, ihana päästä tekemään.

Nyt on selviytyjäolo. Selvisin nimittäin juuri lapselle synttärilahjaksi USA:sta tilatun Pikmin-puseron aiheuttamasta melkoisesta tullaussirkuksesta.

DHL Expressiltä tuli maanantai-iltana ilmoitus, että lähetys on saapunut ja sen voi tullata, sekä kaikki koodit ja muut tiedot tullauksen suorittamiseen (olin etukäteen ilmoittanut, että tullaan itse). Menin saman tien tullin sivuille hoitaakseni asian, mutta siellä sain seurantatunnuksella vain ilmoituksen, että lähetys on edelleen matkalla eikä sitä voi vielä tullata. Ajattelin, että saapumistieto ehkä päivittyy Tullille vasta seuraavana arkipäivänä, mutta kun aamulla yritin uudelleen, tulos oli sama. Kun vielä aamupäivälläkin kävi samoin, laitoin DHL:lle sähköpostia saapumisilmoituksessa mainittuun osoitteeseen selvittääkseni, eikö tieto lähetyksen saapumisesta jostain syystä siirry Tullille.

Sähköpostiin tuli automaattivastaus, että DHL:n huolinnassa on ruuhkaa mutta viestiin pyritään vastaamaan mahdollisimman pian, ja kehotus soittaa tiettyyn numeroon, jos asialla on kiire. Ajattelin, ettei tässä nyt vielä hengenhätä ole, mutta kun tänä aamunakaan ei vielä vastausta kuulunut eikä tullaus edelleenkään onnistunut, annoin periksi ja soitin. DHL:n huolinnassa tarkistettiin, että kaiken pitäisi kyllä olla kunnossa, ehdotettiin, että Tullin sivut eivät ehkä toimi kunnolla, ja annettiin Tullin puhelinnumero.

No minä jonotin Tullin puhelinpalveluun. Kun vihdoin pääsin läpi, minulle kerrottiin, että vika on todennäköisesti siinä, että olen koittanut tullata lähetystä kännykällä. Sivut kun eivät toimi kunnolla mobiililaitteilla, pitäisi käyttää pöytäkonetta. Kehotettiin kuitenkin soittamaan uudelleen, jos ongelma jatkuu. Kiitin, lopetin puhelun ja heti ehtiessäni yritin tullata lähetyksen pöytäkoneella. Sama tulos: "Lähetyksesi on matkalla, mutta sitä ei voi vielä tullata. Ole hyvä ja odota tietoa lähetyksen saapumisesta kuljetusyritykseltä." Soitin siis uudestaan Tulliin, mutta nyt jono oli jo niin pitkä, että sain kehotuksen jättää soittopyynnön.

Iltapäivällä Tullista soitettiin takaisin. Selitin tilanteen, annoin kaikki pyydetyt koodit, ja asia luvattiin selvittää ja soittaa sitten minulle uudelleen. Tällä kertaa en joutunut odottamaan kuin puolisen tuntia ennen kuin puhelin soi ja Tullista kerrotiin ongelman johtuvan siitä, että lähetys on DHL:llä väärässä tilassa. Minua kehotettiin soittamaan sinne.

Soitin siis uudelleen DHL:llään ja selitin koko siihenastisen kuvion. Asiakaspalvelija varmisti, olenko valinnut Tullin verkkosivulla kuljettajaksi DHL Express, ja myöntävän vastauksen saatuaan totesi, että se saattaa olla syynä ongelmaan. Tullaus kun jostain syystä ei aina onnistu, jos kuljettajana on DHL. Pitäisi vaihtaa tilalle Muu kuljettaja ja kokeilla sitten. No minähän kokeilin ja katso! Tullin järjestelmä tunnisti lähetyksen saapuneeksi ja sain sen vihdoin tullattua.

Husky sanoi:

(keuhkoputkentulehduksen lisäksi mulla oli myös korvatulehdus, ja kuulon normalisoituminen voi kestää 3-4 viikkoa, jipii).

Click to expand...

Ihan kuin edellisessä ei olisi ollut tarpeeksi sietämistä, niin viikko takaperin tulin uudelleen kipeäksi! Kuumeen noustessa ajattelin että eihän tää oo jukolauta enää tottakaan ja menin suoraan lääkäriin käymättä työterveyshoitajaruudun kautta. Tällä kertaa sentään vain normiflunssa ja olen ollut toimintakykyinen jo monta päivää. Mutta vastikään lukosta avautuneet korvat menivät uudelleen lukkoon (tutkittu, korvatulehdus ei ole uusinut) ja oikea korva on vielä lukossa. Aivan kuin kaikki kuuluisi kuplan läpi. Lisäksi mua vaivaa raivostuttava jälkiyskä, johon sain parin viikon kuurin astmalääkettä (!). Väittävät että ei kahta kolmannetta, mutta itse tulisin kyllä jo varsin hyvin toimeen ilman kolmatta perättäistä tautia.

Minä sain kanssa kolmannen peräkkäisen taudin. Jotenkin hirmu lohduttavaa lukea että jollain sama tilanne @Husky vaikka ei tietenkään kellekään toivoisi. Tällä kertaa nousi kunnon kuume ja niin hirveä hengenahdistus, että meinasin lähteä yöllä päivystykseen. Ajattelin että nyt on varmaan se keuhkokuume. Ei, verikokeet otettiin ja joku virustauti. Taas. En jaksa enää tätä yskää. Nyt jo kuume onneksi ohi, mutta huoli on suuri, pelkään että toistuvien infektioiden taustalla on jotain muuta. Ensi-illassa oli jo vaikeuksia päästä läpi raskaimpia numeroita, ja olo outo, tauti oli tulossa eikä aamuun asti juhliminen varmaan asiaa parantanut. Tämä ei kuitenkaan ole enää normaalia. Ahdistaa koko ajan, enkä meinaa päästä tästä psyykkisestä tilastani mihinkään. Olisin toivonut vaikka bakteeritulehdusta niin olisi ainakin selvä hoito. Välillä edelleen tulee järkyttäviä yskänpuuskia, pakko vetää ventolinea eikä meinaa saada henkeä ollenkaan. Alkaa olla mitta aika täynnä.

Olin eilen auttamassa muutossa ja olihan homma, vaikka muutettavaa tavaraa ei mun mielestäni ollut edes erityisen paljon. Muuttomatka oli lyhyt, pari kilsaa, mutta tavarathan pitää kantaa yhtä kaikki, muutti sitten naapuritaloon tai Rovaniemelle. Vetäisin 12 h unet urakan päälle. Nyt aamulla olen lähinnä kauhistellut että mitä jos mun pitäisi muuttaa nykyisen tavaramäärän kanssa. Mä aloitan kyllä "kuolinsiivouksen"... täällä on paljonkin karsittavaa.

Oma lukunsa oli kaverikoirani, joka ei liiemmin arvostanut muutto-operaatiota. Kyseinen eläin inhoaa kaikkea meteliä ja melskaamista ja eestaasjuoksentelua, ja juuri sitähän muutto nimenomaan on. Viimeinen niitti oli uuden kämpän päässä, kun asunnon ovea oli tavaroiden kantamisen takia pidettävä auki ja piski piti kytkeä kiinni keittiön patteriin jottei se tulisi sekoilemaan rappukäytävään. Koira ei tästä kahlehtimisesta tykännyt yhtään ja protestoinnin kuuli varmasti koko talo. Olosuhteiden muuttuminen on koirille monesti muutenkin stressaavaa, mutta oli tuo kuulemma illalla sitten jo pikkuhiljaa rauhoittunut.

Mainitsin eilen kuoron meseryhmässä suunnitelmastani alkaa säästää rahaa nyt niin että pääsisin vuoden 2026 Oxonmootiin. Kehkeytyi mielenkiintoinen keskustelu siitä, miten itse kukin on tottunut rahaa käyttämään, mitä on helppo ostaa ja mitä taas vaikea ja mistä ehkä pystyisi säästämään. Omalla kohdallani pohdinta lähti siitä, että jos minun on tarkoitus saada joka kuukausi noin 40 euroa sivuun Oxonmootia varten, se tarkoittaa, että vastaava summa on pois kaikenlaisen pienen kivan kuten kirjojen, musiikin, taide-, askartelu- ja käsityötarvikkeiden, erikoisten teelaatujen yms. ostelusta. Ei sillä, että nykyiselläänkään niihin hirveästi rahaa upottaisin, palkkani kun on kuitenkin pienemmästä päästä, mutta nimenomaan siksi tuollainen muutaman kympin muutos tuleekin tuntumaan. Toisaalta se ei ehkä ole kokonaan huonokaan asia. Olen viitisen vuotta sitten vihdoin osa-aikatyöstä kuukausipalkalle päästyäni ehkä tottunut liikaakin siihen, että kyllä nyt aina jonkun kympin voi pienistäkin tuloista heittää tuuleen, jos vastineeksi saa vähän hauskuutta. Aion siis ainakin kokeilla säästämistä ja katsoa, mitä siitä seuraa. Jos pidemmän päälle alkaa tuntua, ettei enää ole varaa mihinkään kivaan ja elämä on ankeaa, niin ainahan voin heittää vesilintua matkasuunnitelmallani.

Toinen asia, josta keskustelussa oli yllättävän suuri yksimielisyys, oli se, miten paljon helpompaa on käyttää rahaa ilahduttaviin kuin järkeviin asioihin. Itse vitsailin tällä tilattuani toisenkin kappaleen Sormusten herran juhlapainosta ihan vain aarteena säilytettäväksi samalla, kun olin jo viikkotolkulla tuskaillut sitä, että muutama kymppi uusista, ehdottoman tarpeellisista housuista tuntuu ihan liian suurelta summalta (tilasin kyllä lopulta nekin, mutta vasta eilen ja painittuani itseni kanssa hyvän tovin). Eräs fiksu kuoron jäsen summasi tämän toteamalla, että arjen välttämättömyydet pitäisi vain saada jostain ja rahat voisi sitten käyttää niihin asioihin, joita oikeasti haluaa. Tai kuten toinen totesi, arvokas raharesurssi tuntuu menevän hukkaan, kun sitä joutuu käyttämään välttämättömyyksiin. Meitä on ilmeisesti tästä syystä kuorossa useampiakin, jotka mieluiten käytämme kaikki arkielämän tavarat ihan loppuun ja ostamme uusia vain pakon edessä.

Minä olen miettinyt viime aikoina sitä miten ihmeessä pystyin työttömänä/osa-aikaisena ja myöhemmin tosi pienellä palkalla maksamaan kymppitonnin opintolainaa pois kun nykyään vakitöissä ja ihan kohtuullisella palkalla ei jää kauheasti säästöön. Mutta vastaus on kyllä aika selvä, olen viime vuosina tottunut siihen että voin syödä kaikenlaista mitä haluan enkä joudu kituuttamaan tomaattimurska-soijarouhemössöllä tai vastaavalla. Tai voin ostaa noita arkeen hauskuutta tuovia juttuja tai käydä kaikenlaisilla hauskoilla kursseilla. Olen kyllä jonkun verran onnistunut vähentämään kotiin tulevien tavaroiden määrää, lähinnä harrastustarvikkeiden. Olen harrastanut koko vuoden tavaroista eroon hankkiutumista ja jokaiseen uuteen tavaraan tuntuu nyt liittyvän myös siitä eroon pääsemisen hinta.

Ihan hyvää kuuluu. Etsin töitä, luen Tarua uudelleen n:nnettä kertaa ja yritän käydä joka päivä kävelyllä ihmettelemässä syksyä. Lähden ehkä tällä viikolla kaverin kanssa sienimetsälle, hän on oikea sienimestari joten omatkin (tällä hetkellä aika olemattomat) siententunnistustaidot kohentuvat.