Kontu Se on hyvä paikka elää ja olla!

NaNoWriMo tulee - oletko valmis?

Keskustelu huoneessa 'Nuotio', aloittanut Vehka, 26.10.2006.

  1. Tik

    Tik Konnavahti Vastuuhenkilö Konnavahti

    Puoliltaöin se alkaa. Ja tällä kertaa Tik_rotta on päättänyt saada romaaninsa valmiiksi, se on vissi! Vielä ehtii ilmoittautua mukaan, joten sormet sauhuamaan ja näppäimistö laulamaan!! Alastalon salissa kohtaa pian voittajansa, Odysseus kalpenee ja Finneganin valvojaiset jäävät auttamatta toiseksi. Eikö niin? Marraskuun lopussa se nähdään.
     
    Constantine tykkää tästä.
  2. Micco

    Micco Jäsensihteeri, rahastonhoitaja Suomen Tolkien-seura

    Kuinkas on homma lähtenyt käyntiin?

    Itse en ehdi osallistua tänäkään vuonna, koska opiskeluissa tuli jälleen hieman kiire, mutta tällä hetkellä olen aikeissa yrittää ensi vuonna pitkästä aikaa uudestaan. Muistuttakaa jos meinaan unohtaa.
     
  3. Kointähti

    Kointähti Parannuksen tehnyt trolli

    En osallistu kun en kuitenkaan onnistuisi. Jo lokakuussa epäonnistuin goottinovellin kirjoittamisessa, lähti ihan hyvin käyntiin, mutta sitten stoppasi.

    Mites muut?
     
    Constantine tykkää tästä.
  4. Mehtis

    Mehtis Kissatäti

    En osallistu.. Kirjoitan kyllä muutenkin – kaksi vuotta olen nyt kirjoittanut viikoittain. Mutta tuo vaadittu 50.000 sanaa kuukaudessa tekee itselleni tiukkaa. Tai voinhan sen toki kirjoittaa, mutta silloin tekstistä ei tule hyvää. En ehtisi uppoutua aiheeseen ja teksti olisi täynnä virheitä – enkä jaksaisi ikinä oikolukea moista hätäisesti kirjoitettua tarinaa. Joten eipä tuosta olisi mitään iloa. :D
    Btw, tällä hetkellä on työn alla aivan mielettömän mehukas tarina!!! Ihan itseänikin jännittää mitä siinä vielä tuleekaan tapahtumaan.. :p
     
  5. Dracaena

    Dracaena Raseena

    Joka ainoa vuosi kutkuttaisi, mutta joka ainoa vuosi totean, että marraskuu on vuoden huonoin kuukausi tehdä yhtään mitään ylimääräistä. Niin myös tänä vuonna, minulla ei ole kunnolla aikaa edes pakollisille jutuille, saati sitten tavallisille kivoille jutuille, saati sitten erikoisemmille haasteille. Parina vuonna on pitänyt tehdä itsenäisesti vastaavanlainen kirjoitushaaste jossain kevyemmässä kuussa, mutta en ole onnistunut. No, kyllä minä tässä lähivuosina vielä työttömäksi valmistun, sitten on vaikka koko elämä nanottamista. :D

    Minusta tämä kuulostaa vähän hassulta, koska NaNon ideana ei olekaan kirjoittaa siinä kuukaudessa 50 000 sanaa hyvää tekstiä. Tarkoitus ei ole, että ne, jotka osaavat yhdeltä istumalta kirjoittaa laatua, saavat loistaa ja muille jää epäonnistunut olo. Siinä pakottaudutaan kirjoittamisen rutiiniin ja yritetään hellittää itsekritiikin otetta, ylipäänsä pitää sanataiteellista hauskaa ilman, että kukaan tulee kritisoimaan NaNon aikana tai jälkeen. Jos siitä haluaa hyvän tekstin, editoimiseen on loppuelämä aikaa.
    Minä olen intohimoinen pilkunviilaaja, mutta sanon silti, että teksti voi olla hyvä, vaikka siinä olisikin kirjoitusvirheitä, koska niiden korjaaminen on varsin yksinkertaista ja vähän aivosoluja vaivaavaa. Osan siitä voi ulkoistaa tietokoneelle. se muu tarinan muokkaaminen vasta työlästä on.
    Jos ei jaksa palata kirjoituksensa pariin, niin sitten ei tarvitse, pääasia että silloin marraskuussa oli hauskaa uppoutua päivittäin ryöppyämään tarinaa ja sanoja. Tietääkseni sekään ei ole (ainakaan vakavaa) epäonnistumista, jos kuukauden lopussa ei ole 50 000 sanaa saavutettuna.
     
    Steelsheen tykkää tästä.
  6. Steelsheen

    Steelsheen teräskiiltovotjake

    Joo, mä en ole myöskään millään ehtinyt viimeiseen viiteen-kuuteen vuoteen, marraskuussa on aina älyttömästi kaikkea. Viimeisin hyvässä vauhdissa ollut yrityskin katkesi kun jouduin sairaalaan marraskuun lopulla. Ja nyt kun olen valmistunut ja teknisesti ottaen työtön, olen sitten kuitenkin ainakin vielä viikon töissä, ja harrastusten takia paljon pois kotoa. Voisihan sitä silti yrittää, mutta tarvitsisin jotain ideatuuppausta, enkä ole ehtinyt selailemaan haasteketjuja sun muita.
     
  7. Micco

    Micco Jäsensihteeri, rahastonhoitaja Suomen Tolkien-seura

    Tänä vuonna minulla ei oikeastaan ole tekosyytä olla osallistumatta, joten aloin eilen työstää taas uutta kirjoitusprojektia. Tällä kertaa kirjoitan sör Aldwinin urotöistä. Se on yksi osa Codex Ritariuksesta, jossa kuvaillaan seikkaperäisesti Kultaisilla Ajoilla eläneiden ritareiden urotyöt. Jos henkilöt alkavat kyllästyttää, niin voin siis näppärästi vaihtaa uusiin hahmoihin ja uusiin maisemiin pysytellen silti samassa projektissa. Harmi kyllä en varmaan ehdi kirjoittaa vaadittuja 50 tuhatta sanaa marraskuun aikana, koska yritän säilyttää tekstissäni edes jonkinlaiset laatustandardit, mutta toivottavasti saan jotain aikaan. Tarvitsen Codex Ritariusta joka tapauksessa lähteeksi Kruununmaan kansalliseepokseen.
     
    douv, Kointähti, Círdan ja 3 muuta tykkäävät tästä.
  8. Dracaena

    Dracaena Raseena

    Oho, en valmistunutkaan työttömäksi, mutta työllistymisestäni huolimatta näyttää siltä, että tämä marraskuu saattaa kuin saattaakin olla tänä vuonna rennompi kuin ehkä vuosikymmeneen. Siksi olen suunnitellut osallistuvani oikeasti ensimmäistä kertaa NaNoWriMoon.

    Liityin foorumille ja Suomen Discord-kanavallekin. Juonta olen jo ideoinut, mutta aion suunnitella sitä vielä tarkemmin, mielellään ihan lukutasolla. Minulle nimittäin ei sovi sellainen, että pitää väkisin kirjoittaa paljon tekstiä, vaikkei olisi mielessä lainkaan kuvaa siitä, minne on menossa.

    Mietin, alkaako minua ahdistaa se sanatavoite. Viime talvena tein erään kirjoittajaryhmän* romaanileirin yhteydessä hieman kevennetyn version NaNosta ja silloin jo totesin, ettei se oikein hyvältä tunnu, vaikka tekstiä syntyisikin ja sitä voisi jälkikäteen editoida... Mutta jostain syystä tuntuu, että NaNo on kokemus, joka minun tulisi hankkia. Siispä yritän suunnitella hyvin etukäteen ja päästä myönteisen odotuksen tilaan, ettei kirjoittaminen tuntuisi siltä, että kirjoitan väkipakolla jotain, mikä ei lainkaan sytytä minua.

    Olen miettinyt, että kirjoittaisin aina aamuisin ennen töihin lähtöä ja tarvittaessa vähän iltaisin. Usein töiden jälkeen en jaksa olla tietokoneella enkä muutenkaan tehdä mitään kovin kognitiivista, ja työaikani onneksi joustaa sen verran, että voin aivan hyvin alkaa mennä töihin hieman myöhemmin nanoilun aikana.

    * Tyhjän arkin retkikunta on kiva. Tehtiin myös hiljan kiva zine.
     
    douv tykkää tästä.

Jaa somessa