Se ilonaiheryöpytys.
Tämä päivä ei ole ollut ihana, vaan todella hauska!
Aamulla tullessamme päämme ahdettiin täyteen tietoa, ja kävimme hakemassa avaimet ja kasan erilaisia lappuja jotka oikeuttavat opiskelijaetuihin. Sen jälkeen opettajat, aineryhmäjohtajat ja muut pamput esittelivät itsensä, varasimme monta aikaa eri keskusteluihin ja olo oli vähän uuvahtanut ja teki mieli eristäytyä. Saimmekin eristäytyä tekemään teoriakoetta, jossa oli jotain hyvin outoa. Älyttömän vaikeita 16-osasynkooppeja soitettiin vain kerran, yksi melodiadiktaatti soitettiin kahdesti. Siihen tosin ei annettu sävellajia ja tahtiosoitusta. Sitten kysyttiin uppo-oudoista säveltäjistä, pyydettiin kertomaan heidän tuotannostaan ja vaikutuksestaan taidemusiikkiin, ja sitten oli sointuanalyysi.
Diktaatit menivät luonnollisesti pyllylleen, en tiennyt mitään säveltäjistä, ja aloin tehdä innolla sointuanalyysia. Olin ehtinyt soinnuttaa noin neljä tahtia, kun yhtäkkiä (tai siltä se tuntui) koko paikka räjähti. Kaikkialta juoksi tutoreita, jotka repivät koepaperimme palasiksi ja huusivat, että meitä on testattu jo ihan riittävästi, ja nyt on aika juhlia.
Se oli niin loppuun asti hiottu källi, ettei sille voinut muuta kuin nauraa! Sen kokeen oli oikeasti aloittamassa jazzin aineryhmän johtaja! Olimme kirjaimellisesti hetken aivan hukassa. Voi jösses. Sen jälkeen menimme laulamaan Finlandian kolmeen paikkaan. Oodissa oli kenraaliharjoitus ja matkalla sinne piti päättää kuoronjohtaja. Toisessa esityksessä Rautatieasemalla niiden suurten aikataulujen alla sain johtaa luokkakavereitani, ja he lauloivat niin kauniisti, että unohdin oman hermostuneisuuteni, joka syntyi tilanteen spontaaniudesta. Kannatti. Voi jumpe.
Tästä tulee hyvin mielenkiintoinen ajanjakso elämässäni.