Sarjakuvat

Fairy tale

Lapinorava
Isäni jakoi alkuvuodesta kaikki nurkkiin kerääntyneet Aku Ankat, niin irtolehdet kuin taskukirjatkin minun ja veljieni kesken. Uskomatonta, mutta minä muistan yllättävän monen sarjan juonen, kun olen tarinaa pari sivua lukenut. Onneksi joukossa pon paljon sarjoja, joita en muista. Myös anoppi päätti antaa vanhoja Ankkoja pois. Yllättäen takakannessa olikin mieheni nimi, joten hän sai lehtensä monen vuoden jälkeen takaisin.

Irtolehtiä on nyt niin paljon, että päätin tilata Aku Ankoille omat kansionsa. En voi sietää nurkissa lojuvia irtolehtiä, joten ne on kauniisti talletettava. Taskukirjoista ei varmaan montaa numeroa puutu. Odotan mielenkiinnolla Aku Ankan taskukirjaa numeroa 333. Se on nimittäin ilmestynyt jo (Tanskassa tai Itävallassa). Jään odottamaan josko suomen oma versio sisältää samat tai osittain samat sarjakuvat ja onko kansikuva kenties sama. Olen lentomatkojen iloksi ostanut sarjakuvia muualtakin, vaikken kieliä kovin hyvin osaakaan. Tanskankielisissä auttaa ruotsin kielen osaaminen ja saksaa olen sen verran lukenut, että vähän ymmärtää.
 

WhiteWolf

Hobitti
Sarjisten maailma

Aku Ankka on toki aina legenda, mutta en sentään ole sitä mennyt tilaamaan kotia. Koko lapsuusvuosieni ajan meille tuli moinen joka keskiviikko. Joskus siitä olikin tappelua, että kuka saa ekana lueskella eikä vain ainoastaan lapsien kesken vaan myös aikuiset halusivat olla välillä ensimmäisiä. Itse ostettuja sarjoja en ole oikeastaan muuta lueskellut kuin Star Warsin muutamat (elokuvasarjikset 4-6 sekä lisäosat Sithin kosto (tjs) 1-6) ja Spiderman. On muuten kamalaa kahtoa kuinka elokuvateollisuus vääristää Venomin tarinan.. :/

Sosiaalisesti rajoittuneet ja Sinfest ovat ehdottomia suosikkejani, mutta luen myös muita sarjiksia mitä sattuu olemaan tässä mahtavassa kokoelmassa.

Nettisarjiksia: http://unimaa.net/sarjis.php
Linkkisivusto: http://unimaa.net/index.php?cat=5
 

eowynofmay

Kontulainen
puputar sanoi:
En muuten ole huomannut kenenkään maininneen Benoit Sokalia ja Tarkastaja Ankardo-sarjisalbumeja näillä sivuilla. Aivan loistavaa piirrosjälkeä ja nokkelaa, karua tarinankerrontaa. Itse en omista kuin Usvahäät, mutta kirjastosta niitä on tullut ahkeraan lainattua. Löytyykö muita Ankardo-diggareita? Entä kolahtaako pelkistetty ja jotenkin goottilainen Didier Comes? Erityisesti Lumikko on albumi, josta pidän.
Kyllä, kyllä! Sokal vetoaa ihan kaikin puolin (tarina ja piirros, kirjallisuuspuolelta jotenkin rinnastan tämän Simenon/Maigretiin) ja Comesin piirrosjälki kolahtaa ihan kympillä.

May
 

Valokki

Hobitti
Ray Abelin, syystäkin unohdetuksi jäänyt kuvittaja 1900-luvun alusta, totesi sarjakuvista:

"Ne ovat mielikuvituksettomia - luova kyky ja mielikuvitus, jotka tekevät taidemuodon mielenkiintoiseksi, on täydellisesti suljettu pois."

Sarjakuvat ovat minulle sitä ihanaa turhuutta joka saa nauramaan itsensä kipeäksi yksin ollessa tai auttaa käsittelemään myös muita tunteita ja ajatuksia. Sarjakuvia olen lukenut aina mahdollisuuksien mukaisesti pienen ikäni. Tässä muutamia herkkuja:

Joakim Pirinen: Sokeri-Sakari.
Absurdia huumoria ja toisinaan vielä absurdimpaa piirrosjälkeä Ruotsista.

Charlie Christensen: Aarne Ankka.
Kyyninen runoilija-alkoholisti Ruotsista. Mustan huumorin ystäville. Joutui vaikeuksiin muistutettuaan ulkoisesti liian paljon Aku Ankkaa.

Frank Miller ja Dave Gibbons: Antakaa minulle vapaus.
Oudolla tavalla nykymaailmaa etäisesti muistuttava (kyberpunk?) tarina vuodelta 1990. Hard Boiled sijoittuu käsittääkseni saman aikajatkumon myöhempään ajankohtaan.

Max Cannon: Raakaa Lihaa.
Kolmen ruudun mustavalkoista, lähes liikkumatonta, ja dialogiin perustuvaa. Täysin kieroon kasvanutta huumoria.

Art Spiegelman: Maus.
Usein mainittu, graafinen ja tarinallisesti vaikuttava.

Hiroaki Samura: Blade of the Immortal.
Väkivaltainen ja visuaalisesti loistava, ei mitään bulkkimangaa.

Tiitu Takalo: Kehä.
Takalo on kuvalliselta ilmaisultaan parhaimpia suomalaisia sarjakuvapiirtäjiä, eikä elämänmakuisissa tarinoissakaan ole varsinaisesti mitään vikaa.

Grönroos & Rantio: Pieniä julmia tarinoita.
Arkitodellisuuden kuvaus, jonka nimi kertoo kaiken olennaisen.

J.P. Ahonen: Villimpi Pohjola.
Riittävän hauska ja vahvasti manga-vaikutteinen piirrosjälki teki sarjakuvasta omalla tavallaan edelläkävijän suomalaiselle japani-buumille. Nautittava myös ilman lisukkeita.

Petri Hiltunen: Koko tuotanto.

Yhteistä kaikille näille sarjakuville on hillitty värien käyttö tai mustavalkoisuus.

P.S.

Inhokki.

Hugo Pratt: Corto Maltese.
Kaiken järjen mukaan minun pitäisi pitää romanttisesta kulkurista maailmassa jota ei enää ole. Corto Maltese on kuitenkin kamalaa petunsyöntiä. Rumalta näyttää ja tarinat ovat tylsiä, yök yök. Makuasiana itselleni täysin selittämätön.
 

Roark

Hobitti
Valokki: Tuo listasi sai minut uskomaan että voisit pitää myös Hugleikur Dagssonin "Saako tälle edes nauraaa" sarjakuvista.
 

Ksu

Hobitti
Myös Matt Groeningin Life in Hell -sarjakuva voisi olla toimiva lisä listaan! Ei-strippi-puolelta mv-sarjakuvan ehdottomia helmiä on tietenkin myös Jeff Smithin Luupäät. (Joo, Life in Hell pitää lukea englanniksi mutta Luupäät suomeksi... :roll: )
 

Hilgaria

Hobitti
Roark sanoi:
Valokki: Tuo listasi sai minut uskomaan että voisit pitää myös Hugleikur Dagssonin "Saako tälle edes nauraaa" sarjakuvista.
Saakohan tästä edes puhua, mutta en ole koskaan ymmärtänyt, mikä siinä sarjakuvassa on niin ihmeellistä. Monesti olen sitä kuitenkin nähnyt. Siitä tuntuu puuttuvan kaikenlainen punch lineen verrattava eikä ne jutut edes ole niin epäsovinnaisia. Sarjakuvan nimi tuntuu viittaavan lähinnä sen aneemiseen ilmaisutapaan, joka vääntäisi kaiken kosketuspinnan irti Calvin & Hobbesistakin, naurattamisesta puhumattakaan. :p

Kaveri lainasi toissapäivänä minulle Bonen (http://en.wikipedia.org/wiki/Bone_(comics)) yksissä kansissa, se on sellainen jotain 1300-sivuinen tiiliskivi. Olen edennyt jo yli kahden kolmasosan. Kyseessä on yksi parhaita sarjakuvia mitä olen ikinä lukenut. Piirrosjälki on todella monipuolista mutta eri tyyleistä huolimatta aina hyvää, hahmot ovat moniulotteisia ja hauskoja, ja vaikka sarjakuva käsittelee todella raskaitakin asioita, missään vaiheessa ei ala ahdistaa liikaa. Jeff Smith ei selkeästikään ole joku itäeurooppalainen neverheard-taiteilija, jonka mielestä katsojan ajaminen masennukseen on taiteen suurin pyrkimys. Bonessa on myös yksi kaikkien aikojen siisteimmistä fantasiaroduista ja maailman oma mytologia on mukavan omaperäinen.

Niin, ja siinä on Thorn. Mä tykkään Thornista. <3
 

Valokki

Hobitti
Jaan Hilgarian näkemyksen "Saako tälle edes nauraa"-sarjakuvasta. Epäsovinnaisuus sinänsä ei ole mikään itsetarkoitus, koska se on niin halpa tehokeino. Sarjakuva ei näytä kaksiselta, ja läheisten piirissä tapahtuneiden tragedioiden takia kaikelle en voi edes nauraa.

Luupäät on vallan mainio, vaikka piirrosjälki onkin aika jenkkisen pyöreä, se on riittävän omaperäinen, kuten jo edellä todettiin (hyväksyvää myhäilyä). Ehkä ainoastaan liian lyhyt :D ?
 

Fuinur

Kontulainen
Aloin tänään piirtämään sarjakuvaa koulussa. Aiheeksi minulle annettiin Jere-sarjakuvat. Ideana on rakentaa valmiin kuvan ympärille sujuva tarina. Strippi edistyy, mutta Hectorin piirtäminen on yllättävän vaikeaa. Viimeistelen sen tänään tai viimeistään huomenna. Sarjakuvien piirtäminen on mahtavaa. Siinä saa toteuttaa ajatuksiaan luovasti. On minulla myös oma sarjakuva kehitteillä, mutta se on vasta suunnitteluasteella. Pari hahmoa luotu.
Lempisarjiksiani ovat ainakin Jere ja B. Virtanen ja sitten on varmaan Tintti, Asterix ja Lucky Luke. Niitä on yllättävän monia muitakin vielä, mutta en jaksa luetella kaikkia. Minkäs sille mahtaa jos pitää niin monesta.
 

Gubler

Hobitti
Mie luen paljon mangaa, kuten salapoliisi Conania. Ihanan jännitäviä rikostutkimuksia! Jerekin on ihan paras, siinä on semmoista murkkujen kapinahenkeä ja just niin mulle kelpaavaa huumorii ja.....no empä tiedä. Tykkään vaan. Kovasti.
 

Blagadon

Hobitti
Star Warseista sen verran, että itseäni eivät nuo Marvelin julkaisemat sarjakuvat oikein jaksanut koskaan innostaa. Sen sijaan ne mustavalkoiset mitkä tuossa taannoin julkaistiin albumeina olivat mukavaa luettavaa (vuosista ei tietoa). Lähinnä olen perehtynyt uudempiin yleensä John Ostranderin tuotoksiin. Näistä varsinkin Jan Duurseman piirtämät tarinat ovat miellyttäneet silmää ja Star Warsin henki on pysynyt ehkä parhaiten hengissä. Lisäksi tuo Knights of the Old Republic -sarjakuva on seurauksen alla. :p
Tales of the Jedit tuli myös luettua tuossa vähän aikaa sitten ja olivathan nekin mukavaa luettavaa vaikka piirrosjälki ei niinkään miellyttänyt.
Tuppaavat vain olemaan niin pirun kalliita nuo albumit.. :/

EDIT:
Muilta osin on sarjakuvien lukeminen jäänyt vähemmälle Aku Ankan tilauksen lopettamisen jälkeen. Toki Metrosta tulee luettua aina päivän sarjakuvat ja hesaristakin kun ehtii. Wagnerin sun muut toimivat ehkä parhaiten, kuten myös aikasemmin mainitut Jeret ja Kamutkin. Marvelin tuotoksiakin tuli joskus luettua (ja onhan tuo hylly täynnä niitä), mutta nyt on jäänyt vähemmälle..
 

Valokki

Hobitti
Onko kenellekään ennestään tuttu Kaspar Keskiyö? Kyseessä on varsin perinteinen fantasiatarina, ja 80-luvulla on käännetty albumit Taikanaamion salaisuus, Yön saalistajat ja Kuivien kyynelten prinssi. Sarjakuvapiirtäjä on Johan De Moor, joka lienee belgialainen?
Uskoisin tarinan uppoavan Konnun käyttäjiin..
 

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
Francois Bourgeonin Hämärän matkamiehet on yksi suurista suosikeistani. Erityisesti kaksi viimeistä albumia (Malaterrein viimeinen laulu osat 1 ja 2) ovat historiallisessa yksityiskohtaisuudessaan pysäyttäviä. Keskiaikaintoilijana on aina mieltä ylentävää, kun taiteilija paneutuu pieteetillä tietyn ajanhetken kuvaamiseen ja sovittaa siihen aukottomasti tarinan vaatimukset.

Hämärän matkamiehet esittää keskiajan pimeät ja veriset puolet, muttei sorru mässäilyyn. Sota, nälkä ja taudit ovat läsnä mutta niin ovat myös rakkaus, toivo ja elämänilo. Kaiken kruunaa vankka maanläheisyys. Fantasiaelementtejä on alussa paljonkin, mutta ne vähenevät tarinan edetessä. On kuin keskiajan maailma ratsastaisi lukijaa kohti sumusta erottuen aluksi unenomaisena ja pikku hiljaa terävyyttä saaden, mutta myös köyhtyen paljosta sadunomaisuudesta. Loppua kohden tunne menetetyn maailman kohtaamisesta ja sille jäähyväisten heittämisestä nousee keskeiseksi teemaksi.

Yksityiskohtia varsinkin kahdessa jälkimmäisessä albumissa on sen verran runsaasti, ettei kaikkia ehdi varmaankaan tajuta ensilukemalla. Mutta kyllä Hämärän matkamiehistä riittää oivaltamisen iloa pitemmäksikin aikaa. Pelkissä rakennusten koristeluissa on paljon ihasteltavia kuvallisia viittauksia ja lisäyksiä tarinaan. Pienten yksityiskohtien runsauden vuoksi suosittelen sarjaa erityisesti kaikille keskiajasta kiinnostuneille.

Mutta kaiken kaikkiaan: ehdottomasti lukemisen arvoinen sarjakuva, joka parantaa loppua kohden kuin sika juoksuaan :)
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Kointähden jo mainitsemien seikkojen lisäksi minä pidän Hämärän matkamiehissä myös siitä, että tarinan naishahmot ovat yhtä vahvoja, rohkeita, älykkäitä ja aloitekykyisiä kuin miehetkin, vaikkakin oman aikakautensa sukupuoliroolien mukaisten rajoitusten puitteissa. Ja iso plussa on tosiaan se, ettei näkökulma ole etuoikeutettujen aatelisten, vaan ns. tavallisen kansan edustajien, jolloin liikutaan paljon raadollisemmalla ja ylhäisön ihanteista karsitummalla tarinatasolla.
 

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
Vahvistan Isilmírën huomion Bourgeonin vahvoista naisista. Miehenä ei vaan osaa ikinä tuoda esiin tätä naiskysymystä. Tässä tapauksessa tietysti valittu näkökulma mahdollistaa realistiset naishahmot. Kun tarina ei liiku kenttätaisteluissa ja ruhtinassukujen kabineteissa, tulee naisille luonnostaan tilaa.

Bourgeonin maailmassahan ei ole mitään väkivaltaa ihannoivaa, vaikka väkivalta onkin kaikilla tasoilla läsnä. Fyysinen voimankäyttö ei määrittele tarinan sisältöä, joten sukupuolten välille ei synny kuilua hahmojen merkityksellisyydessä. Naisten ei tarvitse heiluttaa miekkaa rengasverkkobikineissä noustakseen esiin statistien harmaasta massasta.
 

Haltiamieli

Kontulainen
Hämärän matkamiehissä, niin kuin toki melko monissa vähän vanhemmissa sarjakuva-albumeissa ja muissa, ärsyttää kuinka paljon huonommin saatavissa ykkösalbumi on kuin myöhemmät osat. Jostain syystä erityisesti kakkosta on esimerkiksi Huutonetissä jatkuvasti, ja Malaterrein viimeisen laulun molempia osiakin suht tiuhaan, mutta ykköstä aniharvoin ja silloinkin vähintään triplattuun hintaan. Ihan niin fani en sarjan suhteen ole, vaikka Kointähden ja Isilmíren edeltäviin kehuihin voinkin yhtyä, että kovin suurta hintaa haluaisin puuttuvastakaan albumista kustantaa (olen sen tietysti aikanaan kirjastosta lainaten lukenut).
 

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
Haltiamieli sanoi:
Jostain syystä erityisesti kakkosta on esimerkiksi Huutonetissä jatkuvasti, ja Malaterrein viimeisen laulun molempia osiakin suht tiuhaan, mutta ykköstä aniharvoin ja silloinkin vähintään triplattuun hintaan.
Olen huomannut ilmiön, tosin tällä hetkellä Hämärän matkamiesten kauppa tuntuu kokonaisuudessaan rauhoittuneen ja hinnat laskeneen. Joka tapauksessa sattumalla on tässä suuri rooli. Itse onnistuin saamaan Huutonetistä ykkösosan muistaakseni viidellä eurolla, enkä sanoisi maksaneeni ylihintaa. Myyjä oli laittanut vain pari päivää myyntiaikaa ja olin ainoa huutaja. :) Ja kauppahetki oli vielä kaiken kukkuraksi syntymäpäivänäni - my precious! :D
 

romppa

Hobitti
aku ankka on kyl paras sarjakuvasarja mitä oon lukenu! karvinen ja asterix ja obelix on kans hyviä.

Ksu edit: Hei, ja tervetuloa Kontuun! Olisi tosi kiva jos perustelisit miksi juuri Aku Ankka, Karvinen sekä Asterix ja Obelix ovat niin hyviä. Nimet kirjoitetaan myös yleensä isoilla alkukirjaimilla. :)
 

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
Mitäs mieltä olette elämäkerrallis-historiallisista sarjakuvista? Siis sellaisista tarinoista, joissa tekijän elämänhistoria yhdistyy jonkun historiallisen ilmiön kuvaamiseen. Esimerkiksi Art Spiegelmanin Maus ja Marjane Satrapin Persepolis ovat tehneet minuun syvän vaikutuksen. Jotenkin pienen ihmisen henkilökohtaisten vaikeuksien ja kohtalonomaisten historiallisten voimien leikkauspisteessä tuntuu syntyvän sitä koskettavinta draamaa...

Tuleeko kellään mieleen muita vastaavia sarjakuvia? Ehkä monet Will Eisnerin sarjakuvaromaanit voisi laskea tähän samaan kategoriaan, vaikka ne kallistuvat ehkä enemmän elämäkerralliseen kuin historialliseen kuvaukseen.

Edit: tarkoitan omaelämäkerrallisuutta puhuessani elämäkerrallisuudesta. Pieni lipsaus.
 
Ylös