Mummoni kuoli viime keskiviikkona. Äitini äiti siis. Olen hoitanut hänen asioitaan tässä vuosien saatossa, käyttänyt hammaslääkärissä, jne. Hänellä oli siis alzheimer, joten välillä hän ei minua edes tuntenut. Hymy ja kasvot olivat tutut hänelle, muttei välttämättä muutoin.
Olen mennyt sumussa siitä asti. Teatteri hoidettiin loppuun ja yksi sukulainen ilmoitti, etten ole enää hänelle sukulainen. Eli tuli lisää murhetta elämään ilman, että sitä toivoin.
Itse tämä sukulainen toivoi, että olisin hänelle suora, mutta hän on valehdellut minulle tässä jo vuoden päivät, että kaikki on hyvin välillämme. Olen vain yhden lapsen sylikummi, joka sattumoisin on tämän kyseisen sukulaisen ex-bestis, joten minä kuulemma olen nykyään tämän nykyinen bestis ja olen kuulemma hänelle pelkkää ilmaa nykyisin, tälle sukulaiselle siis. Minulla sattumoisin on parhaat ystävät olemassa ihan eri ajatuksissa kuin tämän sylikummi-ihmisen kanssa, hän on ystävä, muttei niin sydänystävä. Ymmärrätte, mitä tarkoitan, enkä jaksa tällaista teinihömpötystä aikuisena. Eilen sitten lähetin tälle sukulaiselleni tekstiviesti, missä pyysin häneltä anteeksi, vaikkei minulla olisi mitään anteeksipyydettävää. Hänhän on siis minut haukkunut selän takanani ja puhunut todella rumasti minusta. Ilmoittanut, etten ole enää sukua, eikä enää halua olla kanssani missään tekemisissä ja valehdellut kaikessa, mitä ollaan puhuttu viime aikoina. En jaksanut enää tätä, joten pyysin anteeksi, että olen ollut väärässä, vaikken edes tiedä, mitä pyydän anteeksi. Nyt hän hyväksyi anteeksipyynnön ja minä olen kirjaimellisesti nyt saanut tässä aiheessa rauhan, mutta minua vain ahdistaa se, etten saa surra esimerkiksi omaa mummoani ilman, että selän takana puhutaan örkin kakkaa. Nyt en kyseisen sukulaisen kanssa halua olla missään tekemisissä, koska hänhän sitä halusikin. Antaa kyseisen ihmisen olla niin rauhassa kuin haluaa, koska sitähän hän alunperin halusikin. Hän on saanut minulta kaiken avun, tuen ja turvan, mutta ei saa enää. Ennen kuin tuo varjoksi kutsuttu ihminen häviää hänen elämästäään, koska hän myrkyttää sukulaiseni mielen. En jaksa kyseistä ihmistä enkä sukulaistani enää, joten mieluummin kuljen ilman heitä elämässäni tästä eteenpäin. Voidaan toki olla samassa tilassa, mutta en varta vasten heidän kanssa halua viettää aikaa.
Eilen ja toissapäivänä olen tyhjentänyt mummon tavarat hoitokodista hänen omaan asuntoonsa. Vein hautausluvat ja kopion kuolintodistuksesta eteenpäin. Olen hoitanut niin paljon asioita ja olen suht. normaali, mutta jotenkin olen romahtamaisillani siitä huolimatta. En vain voi romahtaa, ennen kuin mummo on saatu kunniallisesti hautaan. Koko ajan tekisi mieleni lähteä karkuun. Jonnekin kauas.. siksi varattiinkin reissu taas pohjoiseen. Pakoon kaikkea. Tarvitsen tällä hetkellä koko ajan jotain tekemistä, sillä muuten romahdan. Hautajaiset on sovittu, kaikki käytännön asiat on melkein jo reilassa ja sitten yksi serkuista soittaa jostain hiivatin kukista, että oletko ajatellut. En. En todellakaan.. sen verran, että haluan siihen yhden orkidean ja haluan siitä värikkään. Nyt tämä kääntyi niin, että emme teekään pariskunnittain kukkalaitteita vaan mummon lapset tekevät omat ja lapsenlapset tekevät aina yhden per sisarusporukka. Ei.. en vain jaksa tätä sählinkiä. Itse olen tehnyt suuren työn ja sitten koko ajan painostetaan.
Saanko käpertyä jonkun sohvan nurkkaan ja vain mennä pakoon tätä kaikkea pahaa oloa? Haluaisin, että tämä paha karma kääntyisi, ettei koko ajan tulisi huonoja uutisia.