Tolkienin maailma on tunkkainen?

No, meidän täytynee pitäytyä viimeisimmässä tiedossa tämän asian suhteen.

Isilmírë sanoi:

Minun mielestäni on tärkeää huomata niiden ongelmalliset piirteet siksi, että ne ovat edelleen hyvin suosittuja ja ovat myös vuosikymmenien ajan vaikuttaneet yleiseen käsitykseen siitä, millaisia fantasiamaailmojen ja yhteiskuntien pitäisi olla, kun joku muu alkaa sellaisia luoda.

Click to expand...

Tämä on toki erittäin hyvä pointti. Mutta ei olla liian ankaria!

Ares B sanoi:

Sitten taas kirjeessä 153 Tolkien muistuttaa, että maailma on Erun luoma ja oma, ja siksi lähtökohtaisesti hyvä. Turmelus on tullut sinne ulkopuolelta.

Click to expand...

Silmassa Eru toteaa muistaakseni jotakuinkin, että "lopuksi on hyvä, että paha on ollut". On kuitenkin hiukan vaikea nähdä, miten paha olisi tullut Keski-Maahan sen enempää ulkopuolelta kuin hyväkään, koska Melkor aloitti kapinointinsa jo siinä vaiheessa, kun oli mukana laulamassa maailman kuvaa olevaksi muiden ainujen kanssa. Hänen kapinansa tulostahan ovat esimerkiksi myrskyt ja lumihiutaleet, kuten Eru muistaakseni Silmassa osoittaa. Melkorin pahuus on siis loogisesti ajatellen ollut alusta asti osa Keski-Maata.

Melkorkin on kuitenkin Erun luomus, ja siksi hänessä kyteneen kapinahengen ja vallanhalun ja niiden myötä pahuuden voisi hyvällä syyllä väittää olevan Erun luomia. Tässä tulee vastaan sama dilemma kuin kristinuskossakin: jos yksittäinen kaikkivaltias jumalolento on yksin luonut kaiken, silloin kaiken pahuudenkin täytyy olla hänestä lähtöisin, ja silloin on varsin kyseenalaista tituleerata häntä pelkästään hyväksi.

Tolkienin myöhemmissä Ardan "metafysiikkaa" käsitelleissä kirjoituksissa (erityisesti HoME X, "Morgoth's Ring" -kirjassa), esiintyy ajatus siitä että Ardan materiaaliset ainesosat ovat Morgothin pahuuden saastuttamia, ja kaikilla ruumillisilla olennoilla on tämän takia alttius pahaan. Tämä käsitys lähentelee jo ennemmin manikealaisuutta kuin perinteistä katolista teologiaa. (Tosin pahan alkuperä ei ole materiassa, vaan on syntynyt jo ennen sen luomista, Suuren soiton aikaan, eikä materiaa ole tarkoitettu pahaksi.)
Finwën ja Mírielin - monia dramaattisia jälkiseurauksia saanutta - tapausta käsitelleessä valarin neuvonpidossa pohditaan, miksi Míriel haluaa kuolla vaikka tämä ei kuulu haltioiden luontoon ja hän elää Amanin siunatussa valtakunnassa. Ovatko haltiat tuoneet pahan tullessaan?: [ihmiset ja haltiat] are both spirit and body, and that body is of Arda and by Arda was nourished: so the Shadow worketh not only upon spirits, but he has marred the very hrón of Arda... Therefore none of those who awake in Middle-earth, and there dwelt before they came hither, have come here wholly free. (HoME, X, 241)
Samoin myöhemmässä, "Notes on Motives in the Silmarillion" -kirjoituksessa: Thus, outside the Blessed Realm, all matter was likely to have a "Melkor ingredient", and those who had bodies, nourished by the hroa of Arda, had as it were a tendency, small or great, towards Melkor. (HoME, X, 400)

Isilmírë sanoi:

Tässä tulee vastaan sama dilemma kuin kristinuskossakin: jos yksittäinen kaikkivaltias jumalolento on yksin luonut kaiken, silloin kaiken pahuudenkin täytyy olla hänestä lähtöisin, ja silloin on varsin kyseenalaista tituleerata häntä pelkästään hyväksi.

Click to expand...

Vanha kunnon vapaan tahdon ongelma, joka on varmasti yhtä vanha kuin teologia itse. Koeta tässä nyt umpimaallikkona ratkoa sitä...

Pitäisikö hyvän jumaluuden luoda olentoja, joiden valinnanmahdollisuudet ovat rajalliset ja jotka voivat toimia vain hänen tahtonsa mukaisesti, vai autonomisia olentoja joilla on kyky myös tehdä vääriä valintoja ja luottaa, että ne lopulta itse valitsevat oikein koska ymmärtävät että se on hyvä? Virheettömiä vieterileluja vai eläviä lapsia, joiden kasvuun kuuluu myös virheiden teko ja kompastelu? Aulën kääpiöt v1.0 olivat rajallisia ja täysin riippuvaisia hänen tahdostaan, kunnes Eru päivitti ne hengellään itsenäisiksi toimijoiksi.

Jos Tolkienin luomilla olennoilla ei olisi kykyä pahuuteen, meillä ei olisi Tarua sormusten herrasta ja maailma olisi huomattavasti köyhempi. Kyllä minä häntä hyväksi tituleeraan.

Tämä alkaa mennä teologiseksi keskusteluksi, joten ehkä ei kannata jatkaa enää kovin pitkälle. Sen verran kuitenkin vielä pohdiskelen, että jos maailmalla on vain yksi luoja, silloin kaikki hyvä ja paha tulee väkisinkin hänestä. Jos hänessä ei ole pahuutta, ei sitä ole hänen luomuksissaankaan. Henkilökohtaisesti en sanoisi ketään ihmistäkään pelkästään hyväksi, oli hän luonut miten hienoja asioita tahansa. Sen kyllä myönnän, että tarinat ilman edes pientä pahuutta olisivat pitkäveteisiä, mutta ei se pahuus niihinkään mistään ulkopuolelta tule.

Meillähän on ketjuja, joissa näihin keskustelusta heränneisiin teemoihin voisi kaikessa rauhassa pureutua (ellei sitten aloita uutta, sekin ain käy). En kuitenkaan ala erotella tästä ketjusta mitään, koska asiat ovat sen verran limittäin, että mielenkiintoiset ajatusvirrat katkeaisvat.

Isilmírë sanoi:

Koko legendariumin kantava teema on se, miten kaikki maailmassa vähitellen turmeltuu ja etääntyy hyvistä alkulähteistään pahuuden vaikutuksesta, ja ainoastaan maailman mittakaavassa piskuinen joukko uljaita vaaleaihoisia, harmaasilmäisiä länsimaalaisia yrittää edes jollain tavalla pitää yllä alkuperäistä ideaa hyvästä, ts. Valarin tahdon mukaisesta maailmasta.

Click to expand...

Tämähän ei tarkkaan lukien pidä paikkaansa. KTK:n kuvaus drúedainista on elävä ja yksityiskohtiin menevä esimerkki siitä, että myös kansa, joka haltioitten silmissä äkkiseltään muistuttaa lähinnä örkkejä, voi olla niin hyvyydellä kyllästetty, että siinä jäävät uljaat númenorilaiset toiseksi.

Toki drúedain ovat harvinainen poikkeus, mutta jo varhain Keski-Maasta lukiessani kiinnitin huomiota siihen, että ainakaan hiusten vaaleuden aste ei ihmisillä suoraan korreloi hyvyyden tai ylevyyden kanssa. Muutenkin tunsin vahvaa vetoa siihen suuntaan, että kiinnitin huomiota monelta lukijalta kenties piiloon jääviin merkkeihin kaikkinaisesta hyvyydestä. Nähdessään juuri kaatuneen eteläissotilaan Sam ei iloitse inhottavan vihollisen kuolemasta vaan pysähtyy hetkeksi pohtimaan tätä inhimillisenä olentona ja olosuhteitten uhrina. Pelennorin kentällä tappionsa kohtaavat eteläiset puolestaan ovat »rohkeita ja synkeitä miehiä», eivät suinkaan kavalia ja ilkeitä pelkureita, jollaisiksi heidät olisi vanhassa seikkailukirjassa hyvinkin saatettu kirjoittaa. (Eikä minulla ensi kertoja näitä pohtiessani ollut mitään käsitystä Tolkieniin kohdistetun akateemisen arvostelun sisällöstä. Tiesin vain, että häntä eivät Suomessa vanhemmat polvet yleensä arvostaneet, koska hän ei kuvannut samassa mielessä todelta ja tutulta tuntuvia asioita kuin Linna, Hietamies tai Päätalo.)

Olen aina pitänyt selvänä, että »hyviä» ihmisiä on kaikilla Keski-Maan kolkilla, rodusta riippumatta. Poikkeuksia ovat Mordor ja muutamat erityisen vahvasti Sauronin otteessa olevat maat tai kaupunkikeskukset, joissa hyvät on onnistuttu järjestään orjuuttamaan tai surmaamaan. Kaukaisen idän ja etelän hyvät ihmiset eivät pääse tarinaan mukaan, koska he eivät osallistu Sormuksen sotaan. Varsin mahdollisesti jopa vahvimmat Keski-Maan meille tuntemattomissa osissa elelevät hyvien yhteisöt ovat ankaran paineen alla ja maksavat ainakin nimellistä veroa jollekin Sauronia tukevalle taholle. Kapinoiminen johtaisi tuhoon. Paljon tätä yleisempää lienee, että Sauronin vasallien hallitsemissa maissa on säilynyt kansanryhmiä, jotka puolisalaa tunnustavat jotakin hyväntahtoisempaa uskontoa kuin Sauronin palvontaa ja »antavat keisarille sen, mikä keisarille kuuluu, Jumalalle (jumalille) sen, mikä Jumalalle kuuluu». Kaikenvärisiä yksittäisiä pikkukansoja myös elänee niin syrjässä, että ne kykenevät olemaan Sauronista riippumattomia ja vähintään puolueettomia kuten Forochelin lumi-ihmiset Angmarin mahdin varjossa. Helpointa tällainen syrjään vetäytyminen on toki pimentohaltioille ja niille mahdollisille hobiteille, jotka ovat jääneet huomattavasti Eriadoria idemmäksi.

Tolkienin tekstistä ei mielestäni ole johdettavissa, että ihonväri kuuluu yhteen hyvyyden tai pahuuden kanssa. Sen sijaan kirjailija on suonut esieurooppalaisille sen kerrassaan epäreilun armon, että vain nämä ja drúedain ovat kyllin varhain ehtineet eldarin yhteyteen. Sekin vain niukin naukin riittää pitämään suuren osan heistä elävässä yhteydessä valariin ja Erun tahtoon. Näkisin, että Ar-Pharazônin ja Kuninkaan miesten puolueen lankeemus on huomattavasti anteeksiantamattomampi synti ja paljon syvempää pahuutta kuin idän kuninkaitten alistuminen Sauronin käskyläisiksi on niissä tapauksissa, joissa vaihtoehtona olisi koko kansan kuolema.

Isilmírë sanoi:

Minun pointtini tässä "paha rotu" -keskustelussa on se, että Tolkien faktuaalisesti esittää tummaihoiset olennot järjestään pahoina.

Minun mielestäni on tärkeää huomata niiden ongelmalliset piirteet siksi, että ne ovat edelleen hyvin suosittuja ja ovat myös vuosikymmenien ajan vaikuttaneet yleiseen käsitykseen siitä, millaisia fantasiamaailmojen ja yhteiskuntien pitäisi olla, kun joku muu alkaa sellaisia luoda.

Fantasia, – –, ei ole tosimaailmasta irrallista. Sen arvot ja estetiikka kumpuavat meidän todellisesta maailmastamme, ja ne myös vaikuttavat meidän maailmaamme. Niitä on siksi voitava käsitellä kriittisesti siinä kuin muitakin maailmamme ilmiöitä, etteivät ne ala näyttäytyä itsestäänselvyyksinä.

Click to expand...

Minä koen, että Isilmírën kaipaamaa kriittistä tarkastelemista vierastetaan usein sen tähden, että sen äänekkäimmät kannattajat ihan oikeasti keskittyvät tuomitsemiseen, sensuroimiseen ja tuhoamiseen. Onhan esimerkiksi Mark Twainin kirjoista jo laadittu väärennettyjä laitoksia niitten miellyttämiseksi, joitten mielestä pelkkä yksittäisten sanojen lausuminen ääneen tai näkeminen painettuina on uhka liberaalille nykysivistykselle. Sydämestäni toivon, ettei Tolkienin teoksille kävisi samoin.

Niissä yhteyksissä, joissa nykyään kuulen sanaa ongelmallinen (tai problematic) se valitettavan usein tarkoittaa: »Tabu, älä tee näin, älä koske tähän, tuomitse tämä. Pyydä anteeksi, että olet koskaan pitänyt tästä, muuten et voi kuulua meihin hyviin.» On jokseenkin selvää, että Isilmírë ei tähän koulukuntaan kuulu, ainakaan suhteessaan Keski-Maahan. Silloinhan hän käyttäisi aikansa täällä kirjoittelemisen sijasta yrittäen vakuuttaa mahdollisimman monta ihmistä siitä, että erityisesti lapsia on kaikin keinoin, esimerkiksi poistamalla kirjoja kirjastoista, suojeltava Tolkienin teoksille altistumiselta.

Voidaan kysyä, mikä sai minut jo varhain pohtimaan drúedainin kiistatonta ja monien itäläisten ynnä eteläisten todennäköistä hyvyyttä, jopa örkkien mahdollista erittäin harvinaista hyvyyttä. Kasvuympäristössäni ei mitenkään erityisen vahvasti korostettu rotusyrjinnän vastustamista, vaan hallitsevia vaikutteita olivat sellaiset, että kaikkien yhtäläistä ihmisarvoa pidettiin luonnollisena asiana. Ennen Tolkienin löytämistä, siis melko pienenä lapsena, olin muutaman vuoden ajan kovin kiinnostunut Villin lännen tarinoista. Minua ei vähääkään häirinnyt intiaanien esittäminen roistoina, mutta en myöskään pitänyt itsestäänselvyytenä, että kaikki tai edes useimmat intiaanit olisivat »pahoja». Oletin tiettyjen intiaaniheimojen »pahuuden» johtuvan väärinkäsityksistä tai olosuhteista. Nautin eniten niistä tarinoista, joissa intiaanit ystävystyivät valkoisten amerikkalaisten kanssa ja voimat yhdistettiin esimerkiksi rikollisia vastaan. Päähenkilöitten rotu ei ratkaissut sitä, kehen samastuin, jos vain tarjottiin ominaisuuksiltaan sopivia hahmoja.

Tätä taustaa vasten ajattelenkin, että suurin Tolkienin Ardaan liittyvä murhe ei ole valkoihoisiin »hyviin» keskittynyt ihmiskuva vaan se, että etelän ja idän kulttuurien sekä esimerkiksi avarin kuvaus jää niin surullisen ohueksi. Viimeistään suurelokuvien julkaiseminen on johtanut tilanteeseen, jossa Tolkienin tiivistelmä eurooppalaisista mytologioista vaikuttaa ihmismieliin ympäri maailmaa paljon enemmän kuin vaikkapa Siperian kansojen, keskiafrikkalaisten tai Latinalaisen Amerikan intiaanien mytologiat. Miten tätä vinoumaa voisi tasapainottaa rakentavasti, hyökkäämättä Tolkienin teoksia vastaan?

Jos olisin Venäjän burjaatti, Irakin kurdi tai Senegalin mandinka, minkälaista Tolkien-fanifiktiota kirjoittaisin? Olisiko minulla edellytyksiä ja rohkeutta yhdistää oman kulttuurini näkökulma Tolkienin maailmaan? Näkisinkö mahdollisuuksia Tolkienin maailmanrakennuksen laajentamisessa sen omilla ehdoilla vai lähtisinkö Kirill Jeskovin jalanjäljissä väittämään, että Gondorin vihollisista on annettu valheellinen kuva?

Pahoin pelkään, että moni aasialainen tai afrikkalainen fani keskittyy elokuvien keskushenkilöihin, jolloin kulttuurien välistä vuorovaikutusta syntyy vain siitä, miten he näitä hahmoja omista lähtökohdistaan tulkitsevat. Kiinnostavampaa olisi päästä lukemaan esimerkiksi marokkolaisen Tolkien-harrastajan näkökulma siihen, millaista oli haradilaisten ja númenorilaisten vuorovaikutus Umbarin kaltaisissa rannikkokaupungeissa toisella ja kolmannella ajalla.