Tolkienin maailma on tunkkainen?

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Kukaan ei liene muuttamassa Tarua miksikään tai edes sanomassa, ettei siitä saisi pitää. Sen ongelmallisuus nykynäkökulmasta on kuitenkin jokaisen lukijan hyvä tiedostaa, ihan niin kuin muunkin vanhoja vahingollisia asenteita heijastelevan kirjallisuuden. Esimerkiksi Agatha Christien dekkarit ovat mitä mainiointa viihdettä, mutta niissä törmää tämän tästä hyvinkin kolonialistisiin ja antisemitistisiin asenteisiin. Samoin esimerkiksi vanha kunnon Seikkailu-sarja on pullollaan vahingollisia sukupuolistereotypioita ja tunkkaista brittipatriotismia. Silti näidenkin lukemisesta on täysin ok nauttia, kunhan ei ole sokea ongelmakohdille - tai lähde sille linjalle, ettei asiaa pidä millään tavalla käsitellä, koska kirja nyt vain on aikansa lapsi.
 
Last edited:

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
Ehkä tässä kulttuurisessa rasismiasiassa ongelmia aiheuttaa poliittinen antirasismi. Ameriikoissa (ja vähän muuallakin) kun pistetään patsaita nurin, ja Suomessakin Perussuomalaista puoluetta vaaditaan vähän väliä irtisanoutumaan rasismista. Antifat ja muut tahot painostavat kustantamoja, näyttelytiloja ja keikkapaikkoja, jos niiden mielestä joku taiteen/viihteen harjoittaja on niiden mielestä rasistinen. Jos Tolkien oli rasisti ja hänen teoksensa rasistisia, täytyykö Suomen Tolkien-seura Kontu ry täten lakkauttaa rikollisorganisationa?
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Tuota, tähän keskusteluun ei oikein sovi tällainen ironia. Vain hallittuja puheenvuoroja, kiitos. Ja keskitytään asiaan, ei keskustelijoiden henkilöön.
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Kointähti, ei huolta: Tolkien on kuollut, joten hänen kirjallisen tuotantonsa sisältöön ei enää voi vaikuttaa, eikä hän myöskään saa henkilökohtaista hyötyä tai näkyvyyttä siitä, että hänen tarinoitaan myydään. Kuten olen jo moneen kertaan todennut, mielestäni on ihan ok lukea Tolkienia ja nauttia hänen maailmastaan. Ei vain pidä olla sokea sen pimeämmille puolille tai ottaa henkilökohtaisesti sitä, että joku nostaa esiin itselle rakkaan teoksen ongelmakohtia.
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
YouTubessa on parhaillaan menossa Mika Loposen EtäRopecon-esitelmä Racist Tropes in Fantasy. Myös Tolkien mainitaan esimerkkien kera. Esitelmä on oletettavasti vapaasti katsottavissa ensiesityksen jälkeenkin.
 
Last edited:

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Pratchett oli ajan hermolla jo vuosia etuajassa. Hänen kirjoistaan Unseen Academicals ottaa kantaa örkkikysymykseen, Snuff puolestaan goblinkysymykseen.

UA:ssa on mm. tämä hieno shakkivertauskuva örkeistä:
"Look at them. Ranks, files, locked in everlasting conflict at the whim of the player. They fight, they fall, and they cannot turn back because the whips drive them on, and all they know is whips, kill or be killed. Darkness in front of them, darkness behind them, darkness and whips in their heads. But what if you could take one out of this game, get him before the whips do, take him to a place without whips - what might he become?"
 

Olórin

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Yksi ratkaisu örkkien ongelmaan, jota Tolkienkin jo käsittääkseni pohti, oli kieltää örkkien olevan moraalisia olentoja, siis katsoa niiden olevan vain Pahan palvelukseensa luomia ja pahan tahdon mukaan toimivia olentoja. Kuten Tolkien kirjoittaa Sormuksen tuhoutuessa ”ryntäilivät päättömästi Sauronin olennot, taioin kiedotut örkit”. Kuitenkaan tämä ei poista sitä varsinaista ongelmaa ihmisen kaltaisesta, vain pahaan kykenevistä olennoista.

Sinänsä on kiinnostava lähtökohta, että Pahan palveluksesta vapautuneet örkit voisivat perustaa sivistyneen yhteiskunnan, tai että ainakin osa örkeistä kääntyisi hyvään. Pitemmän päälle tällaisen tarinan toistamisesta häviää oivaltavuus. Näin käy luonnollisesti muillekin tarinoille, mutta stereotyypit kestävät toistoa, koska lukija tai kuulija tuntee ne ja uutuus tulee tarinan muuusta kulusta.

Örkkien tehtävänä on ollut olla yksinkertaisia vastustajia, vihollisen armeijan rivimiehiä tai vuoripoluilla kiusallisia väijytyksiä aiheuttavia joukkioita. Jos tällaista käyttöä pidetään vanhanaikaisena ja vältettävänä, örkeille voi toki luoda uusia kertomuksia. Kerronnallisesti eri rotujen oikeutuksena ovat silti niiden stereotyyppiset eroavaisuudet. Niitä voi käännellä ja väännellä, mutta yleensä lukijan tällöin oletetaan tietävän alkuperäiset asemat. Jos kirjoittaja käyttää haltioita, kääpiöitä ja örkkejä, hän tekee sen, koska ne ovat lukijalle tuttuja tai hän haluaa hyödyntää niiden klassisia ominaisuuksia suoraan tai käännetysti.

Joku roduilla on oltava stereotyyppisiä omianaisuuksia, on viitattava vanhoihin stereotypioihin tai käsiteltävä tarinan sisäisesti rotuihin liitettyjä stereotypioita. Miksi muuten käyttää tarinassa eri rotuja?
 

Laichalaf

ben enyd
Nykystandardien mukaisia hyviä olentojakaan ei kovin monia Tolkienin teoksista löydy, kun otetaan huomioon melkoinen demokratiavaje haltiavaltakuntien hallinnossa, ja Aragornikin oli palkkasoturi nuorempana ja Dunedain-jengissä lyömässä örkkejä turpeen alle myöhemmin. Ehkä Briistä löytyy jokunen ihminen joka ei dissaa hobitteja tai hobitti jolla ei ole alemmuuskompkeksia, ;)
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Joku roduilla on oltava stereotyyppisiä omianaisuuksia, on viitattava vanhoihin stereotypioihin tai käsiteltävä tarinan sisäisesti rotuihin liitettyjä stereotypioita. Miksi muuten käyttää tarinassa eri rotuja?
Miksi käyttää tarinassa eri kulttuureja? Stereotyyppiset omianisuudet ja niiden törmäykset ovat täysin käyttökelpoisia tarinaelementtejä, mutta jos mennään siihen, että kaikki tiettyyn rotuun/kulttuuriin kuuluvat ajattelevat kaikeasta samalla tavalla ja ovat moraalisesti katsottuna yhtä ylähäisiä/alhaisia, ollaan aika köyhän kerronnan äärellä. Tolkienin pelastaa osittain se, että hän kirjoitti epiikkaa, johon tyylilajina melkeinpä kuuluu selkeä vastakkainasettelu "meidän" eli "hyvien" ja "niiden" eli "pahojen" välillä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö moista tarinankerrontatapaa saisi ja pitäisi kritisoida, varsinkin jos sitä aletaan kohdella jonkinlaisena fantasiaan sisäänrakennettuna luonnollisena ominaisuutena.
 

Telimektar

Fundamentalisti
jos mennään siihen, että kaikki tiettyyn rotuun/kulttuuriin kuuluvat ajattelevat kaikeasta samalla tavalla ja ovat moraalisesti katsottuna yhtä ylähäisiä/alhaisia, ollaan aika köyhän kerronnan äärellä.
Itse ajattelen, että tietyn tarinan hahmojen stereotyyppisyydestä tai ei-stereotyypisyydestä ei vielä vielä seuraa se, miten köyhää tai epäköyhää (? rikasta?) tarinan kerronta on. Kirjoittaja saattaa painottaa joitakin muita elementtejä ja olla niiden käytössä hyvä tai huono. En myöskään sanoisi, että kirkkailla perusväreillä maalaavan taiteilijan taulut ovat köyhempää kuvataidetta kuin murretuilla sävyillä maalaavan, tai että ihmishahmojen kuvaamiseen keskittyvän kuvataiteilijan pitäisi tehdä jokin tietty määrä kuvia myös eläimistä, ettei hän syyllistyisi moraalisesti arveluttavaan spesismiin.
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Lukijan kannalta kerronta voi toki olla viihdyttävää, vaikka se olisi kuinka kevyttä huttua. Köyhyydellä viittaan siihen, etti kirjailija ole viitsinyt miettiä syitä ja seurauksia, vaan tarinassa on hyvät (yleensä kauniit, jalot, sivistyneet, urheat) rodut ja sitten pahat (yleensä rumat, karkeat, sivistymättömät, pelkurimaiset) rodut, ja pahat aiheuttavat hankaluuksia hyville ihan vain koska ne ovat pahoja. Siitä syntyy vaikutelma, että krijailijan mielestä olisi ollut yksinkertaisesti liian vaivalloista rakentaa mustavalkoisen sijaan monisävyinen maailma, jossa pahuus ei olekaan synnynnäinen ominaisuus vaan sen taustalla voi olla hyvinkin julmaa ylisukupolvista kärsimystä, ja "pahojen" hahmojen agressiiviselle käytökselle voi olla jokin muukin syy kuin se, että ne nyt vain ovat pahoja koska tarvitaan jokin vastavoima "hyville" hahmoille.

Mitä kuvataiteeseen tulee, siinä käytettyjen sävyjen kirkkaudella, himmeydellä, puhtaudella ja taittamisen tai murtamisen asteella ei liene järin suoria yhteyksiä siihen, miten maailmassamme eri etnisyyksiä arvotetaan. Sen sijaan fantasiakirjallisuuden stereotypiat heijastelevat surullisen usein tosimaailman rasistisia stereotypiota.
 

Telimektar

Fundamentalisti
Köyhyydellä viittaan siihen, ettei kirjailija ole viitsinyt miettiä syitä ja seurauksia [ ... ] Siitä syntyy vaikutelma, että krijailijan mielestä olisi ollut yksinkertaisesti liian vaivalloista rakentaa mustavalkoisen sijaan monisävyinen maailma,
Ajatus siitä, että henkilöiden käyttäytymisen yksilöllisten syiden valottaminen olisi todella tasokkaan kirjallisuuden mitta, ja että kirjailijat, jotka eivät tee näin, eivät joko osaa tai eivät viitsi, on luullakseni maailman eri kansojen kirjallisuudessa melko myöhäinen ja eurosentrinen. Yhtä hyvin voitaisiin ajatella (ja on ajateltu), että arvokkaan ja vakavasti otettavan kirjallisuuden on oltava mitallista, jotta se on helpompi opetella ulkoa ja lausua ääneen.

Minusta esimerkiksi Harry Potter -kirjojen huttuisinta ja vaivaannuttavinta osuutta on se, jossa Voldemortin (ja vähemmässä määrin Kalkaroksen) pahuutta "selitetään" "psykologisesti" (henkilöhistoriallisesti) julman, puhdasrotuisuutta arvostavan luokkayhteiskunnan rakenteiden synnyttämällä degeneraatiolla, ylisukupolvisella kärsimyksellä ja väkivallalla ja aiheettomalla ylemmyyden- tai alemmuudentunteella tai vaikka vain koulukiusaamisella.

Sen sijaan kohta, jossa vihdoinkin pimeyden voimilta suojautumisen opettajaksi päässyt Kalkaros tunnin avaukseksi innostuneena esittelee oppilaille pelottavia, alati muuntautuvia pimeyden voimia, on kiinnostava. (Rowling näyttäisi tässä hyvinkin ymmärtävän jotain. Tosin englanniksi voimien paikalla on muistaakseni proosallisemmin ja persoonattomammin Dark Arts.)
 
Last edited:

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
Semmoisen huomion esitän, että Sormuksen sodassa läntisillä sotilailla oli rajattu mahdollisuus hävittää maita ja mantuja, koska sotaa käytiin heidän omalla tontillaan. Sen sijaan Sauronin joukot mellastivat hyökkääjinä ja tuhoamisen ohella ryöstivät varmasti elintarvikkeita sekä arvotavaraa. Sodassa on yleisesti ideana aiheuttaa viholliselle vahinkoa, ja läheisensä ynnä kotinsa menettäneet ihmiset hahmottavat useimmiten kärsimyksensä lähteen pahaksi. Eikö Tolkien olisi saanut myötäelää päähenkilöidensä kokemuksia, vaan hänen olisi pitänyt norsunluutornistaan vähätellä örkkien tuhotöitä ja luonnektia niitä normaaleiksi sotaoperaatioiksi?
 

Olórin

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Tässä keskustelu pyörii paljolti hyvyyden ja pahuuden olemuksen välillä. Jos siis hyväksymme, että örkit eivät ole myötäsyntyisesti pahoja, onko ongelma ratkaistu? Vai ovatko nämä ominaisuudet stereotyyppisiä:
”Vaikka haltiat ja kääpiöt eivät ole pelissä aina hyviä tai pahoja, niilläkin on tiettyjä ikään kuin kiveen hakattuja ominaisuuksia. Kaikki kääpiöt ovat keskimäärin sitkeämpiä kuin muut lajit, haltiat taas ovat muita ketterämpiä. Örkit, jos joku sellaista haluaa pelata, ovat vahvempia mutta myös tyhmempiä.” (HS 30.6.
 

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
"Kaikki kääpiöt ovat keskimäärin sitkeämpiä" on muuten aika tyhmästi sanottu ammattitoimittajalta. Lisäksi tuntuu oudolta, ettei ruumiinrakenne vaikuttaisi fyysisiin ominaisuuksiin. Jos katsotaan vaikkapa urheilijoita, niin kyllä sprintterit ja maratoonarit eroavat kummasti ulkonäöltään ja mitä luultavimmin geeneiltäänkin.
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
En tainnut sanoa, että syvälliset henkilöhahmot ovat tasokkaan kirjallisuuden mitta. Sanoin, että rotu, joka tekee pahaa yksinkertaisesti siksi että on syntynyt tekemään pahaa, on laiska ratkaisu kehitettäessä vastustajia tarinan sankareille. Kun kyseiseen rotuun vielä (Tolkienin mongolikommentin huomioon ottaen hänen kohdallaan ilmeisesti tieten tahtoen) liitetään sellaisia ulkoisia ominaisuuksia, jotka juontavat juurensa tarinan kohdeyleisön kulttuurissa tyypillisistä negatiivissta rotustereotypioista, kritiikki on mielestäni täysin perusteltua.

Kointähdelle sanon jälleen kerran, etten ole pyrkimässä muuttamaan Toklienin kirjoja, en kieltämässä ketään niistä nauttimasta enkä edes itse boikotoimassa niitä. Olen yksinkertaisesti nostamassa esiin joitain niiden nykynäkäkulmasta ongelmallisia ominaisuuksia - Telimektarin huolestuneen (vai ehkä kuitenkin vinoilevan?) kommentin mukaan eurosentrisesti ja nykyaikaisesti, koska olen nykyaikaa elävä eurooppalainen, joka keskustelee tässä yhdestä eurooppalaisen fantasiagenren kulmakivistä, jonka kirjoitti toissa vuosisadalla syntynyt konservatiivinen valkoihoinen etuoikeutetuissa ja yhteiskunnallisesti korkealle arvostetuissa yliopistopiireissä elämänsä viettänyt brittimies. Tolkien oli aikansa, yhteiskuntansa ja oman sosiaalisen piirinsä lapsi, niin hyvässä kuin pahassa, ja se näkyy hänen teoksissaan. Se ei estä rakastamasta niitä, mutta sanon jälleen kerran, ettei suurenkaan rakkauden pitäisi saada ihmistä sulkemaan silmiään rakastetun ongelmallisilta piirteiltä, varsinkaan jos ne aiheuttavat vahinkoa muille. Tolkien laski peruskiven sille eurooppalaisessa fantasiagenressä valitettavan sitkeästi eläneelle ajatukselle, että jotkin rodut vain ovat syntyjään pahoja, ne erottaa muista roduista meidän maailmastamme peräisin olevien ei-eurooppalaisia ihmisiä koskevien negatiivisten rotustereotypioiden perusteella, eikä niiden pahuudelle ole tehtävissä muuta kuin tappaa niiden edustajat tavattaessa.

Olórinille vastaukseksi sen verran, että minä katson tässä yhteydessä ongelmalliseksi nimenomaan sen, että hyvyys ja varsinkin pahuus sidotaan hahmon etniseen taustaan. Sellaiset asiat kuin voimakkuus, sitkeys, ketteryys jne. ovat neutraaleja asioita, olentojen fyysisiä ominaisuuksia siinä kuin ihon tai silmien värikin. Ongelmat alkavat siinä kohtaa, kun niihin aletaan liittää käsityksiä fyysisen ominaisuuden mukana automaattisesti seuraavasta taipumuksesta hyvyyteen tai pahuuteen.
 

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
Tolkien ei koskaan esittänyt, että örkit tulisi tappaa sukupuuttoon, kaikki niihin kohdistuva väkivalta on puolustuksellista. Sama haradilaisten ja itäläisten kanssa. Sota-ajan moraalikoodin mukaan omia suojellaan tappamalla niitä uhkaavat viholliset kyselemättä, minkä vuoksi he taistelevat. Tolkien sen sijaan paheksuu Númenorilaisten imperialismia, jolla ei ollut muuta perustetta kuin ahneus.

Taru Sormusten herrasta on kirjoitettu neljänkymmenen vuoden sisällä kahdesta maailmansodasta. Tolkienille siis Isilmírëkin antaa anteeksi ajatuksen, että joskus valtaan nousee johtajia, joiden vallanhimo on suitsittavissa vain asevoimin. Mutta nyt kun eurooppalaista rauhaa (Jugoslavian sotia lukuunottamatta) on kulunut jo 75 vuotta, ei pahuutta ilmeisesti enää ole, on vain näkökulmia.
 
Ylös