Ärsyttää ja tavallaan myös huvittaa, kuinka monille ihmisille, esim. vanhemmilleni on hieno asia, että sain 10- äikänkokeesta, se on jonkinlainen saavutus, mutta se että sovitan aikas Melkorin vaikean Disney-prinsessapotpurin, ja sitten sovitan sen kuudelle laulajalle ja parhaimmillaan viidelle eri stemmalle ja sitten nuotinnan koko höskän ei ole käytännössä mitään. Paitsi hukkaan heitettyä aikaa. Siltä itsestänikin kyllä välillä tuntuu. Luin korkeintaan puoli tuntia siihen äikänkokeeseen. Menestykseni perustuu siihen, että osaan sanoa saman asian viidellä eri hienolla tavalla ja saada sen kuulostamaan viideltä eri asialta. Tein varmaan yhteensä jotain 7h sitä sovitusta ja työtunnit varmasti nelinkertaistuvat, kun sitä ruvetaan harjoittelemaan. Hukkasin 7 tuntia, jotka olisin voinut lukea fysiikkaa, joka on luonnollisesti paljon tärkeämpi ja olennaisempi ja kaikin tavoin toivottava asia opiskella. (Tein kyllä luonnoksen tästä sovituksesta jo puoli vuotta sitten, mutta nyt muokkasin sitä ja tein sen loppuun.)
Haluaisin saada arvostusta siitä, mistä ansaitsen sitä! Pidän sovittamisesta ja rakastan säveltämistä ja harmonisointia, mutta kieltämättä välillä turhauttaa, ettei ketään loppupelissä voisi vähempää kiinnostaa, kuka sitä tekee. Siinä vaiheessa kiinnostaa, jos se on huonosti tehty. Muistan tasan kerran erään keikan jälkeen kun istuimme syömässä trion kanssa ja toinen esiintyjä samasta paikasta (aivan taivaallisen hyvä ammattipianisti) saapasteli pöydän viereen ja kysyi kuka meistä oli sovittanut erään tietyn Les Miserables-potpurin. Kaverini ilmiantoivat minut välittömästi. Mies totesi "se oli aika hyvä sovitus" ja käveli pois. Siitä tuli semmoinen tunne, että tämä tyyppi ei ehkä kehu vain koska on sosiaalisten sääntöjen mukaan pakko.
Minua turhautti joulukonsertissa, kun en saanut nimeäni käsiohjelmaan, vaikka olin sovittanut neliäänisen laulun Hallelujah-kappaleeseen. Sovittajina luki musaopemmr ja musiikin ryhmämme. Mutta sovitin sen ypöyksin! Ymmärrän kyllä että on varsin harvinaista laittaa yksittäisen oppilaan nimeä käsiohjelmiin tällä tasolla. Nyt jos en tulevaan elokuvakonserttiin saa nimeäni sinne tuon prinsessapotpurin sovittajana niin se on ihme ja kumma ja huutava vääryys. Sen verran olen töitä tehnyt. Inhoan nuotinnusta!
Totesin musaopettajalle, että minua voi repiä hihasta mihin tahansa biisiin, koska haluan olla mahdollisimman paljon kaikessa mukana. Hän vastasi, ettei minulla varmasti ole tarpeeksi aikaa koulun ohella. Sanoin, että musiikki on tulevaisuuteni kannalta huomattavasti tärkeämpää ja olennaisempaa kuin mikään muu, mitä koulussa tällä hetkellä teen. Uskokaa tai älkää, näin on.