Minun musiikkimakuni on muuttunut aika reippaasti niistä ajoista kun kuuntelin ainoana totuutena raskaampaa synkistelymusiikkia. Nightwishia, Evanescencea ja muita aikaisempia suosikkeja tulee nykyään kuunneltua aika vähän, vaikka edelleen kyllä niistä pidän. Muutamassa vuodessa mieltymykseni ovat luisuneet kevyempään suuntaan, saa nähdä mihin ne menevät tästä.
Viimeisen reilun vuoden ajalta minulle ehdottomasti isoin juttu on ollut
Florence + the Machine, jota kävin jopa Tavastialla katsomassa livenä, todella vähän olen bändejä livenä nähnyt tai erityisemmin edes halunnut nähdä, mutta Florencea oli yksinkertaisesti pakko päästä kuulemaan. Brittineidon musiikissa on ehdottomasti sitä jotakin mitä olen etsinyt ja jota en osaa sanoiksi pukea. Energisyyttä, omaperäisyyttä, kummallista kuvastoa, hurmaavuutta.
Lungs-debyytti on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, omia suosikkejani ovat mm.
Drumming Song, Cosmic Love ja [/i]Blinding[/i]. Kakkoslevyä odottelen innolla.
Ehkä Florencessa on jotain mitä olen aiemmin etsinyt mm. Kate Bushin ja Tori Amosin musiikista sitä kunnolla löytämättä. Pidän kyllä molemmista, erityisesti Katesta, heillä on käsittämättömän hienoja biisejä, mutta Kate on välillä liian vaikeaa minun pienille aivoilleni ja Torin laulutyyliä en vain pysty kuuntelemaan kovin pitkään kerrallaan.
Uusin kunnollinen tuttavuuteni on brittiduo
Hurts, jolle ennustaisin ainakin jonkinlaista tulevaisuutta minun "levylautasellani".
Better Than Love oli biisi, joka teki vaikutusta pikkuhiljaa, mutta varsinaisesti bändiin ihastuin vasta tutustuttuani Spotifyssa muihinkin kappaleisiin.
Silver Lining ehkä tämänhetkinen suosikkini.
Sitten on tietysti vanha kunnon
Muse, joka on viimeistään tuoreimman albuminsa myötä kohonnut suosikkieni joukkoon, vaikka suosikkilevyni kyllä onkin
Absolution. Ehkä tärkein asia mulle musiikissa ylipäätään ovat melodiat, jotka Musen tuotannossa kyllä ovat kunnossa, ja lyriikatkin osaavat kiinnostaa. Yleensäkin minua ärsyttää se asenne että musiikkia pitäisi jotenkin hyssytellä ja pitää pienenä; akustisilla mies-ja-kitara-tunnelmoinneilla on kyllä paikkansa mutta levyllinen sitä on itselleni aivan liikaa, joku mahtipontisuusfiksaatio on ilmeisesti olemassa.
Sekin on varmaan yksi syistä sille miksi Muse uppoaa.
Ja pakko on toki mainita Se Iso Juttu Nightwishin ja Florencen välillä, eli iki-ihana
Coldplay sekä vähän pienemmässä mittakaavassa Keane ja Snow Patrol. Coldplay vakuutti minut lopullisesti joskus 2008, viimeistään
Politikilla ja
Viva la Vidalla. Ihan periaatteessa arvostan pianovetoisuutta musiikissa (en osaa soittaa kitaraa, siispä dissaan sitä), ja Coldplayn musiikki on kaikessa yksinkertaisuudessaankin aivan ihanaa.
Mm. Huomaan että on melko brittipainotteista tämä minun listaukseni. Aika vähän edelleenkin kuuntelen esim. suomalaista musiikkia, Jenni Vartiainen ja PMMP ovat lähinnä ne jotka saattavat löytyä soitosta. Muita kansallisuuksia musiikkini seasta löytyy vieläkin vähemmän. Ja vaikka koen makuni sinänsä aika laajaksi niin todelliseen laajuuteen on vielä matkaa, kuuntelen kyllä esim klassista, mutta jazzista ja räpistä noin esimerkkeinä yritän pysytellä turvallisen välimatkan päässä.