Korpit <3 Kotimetsässänikin asuu niitä, eikä ole mitenkään harvinaista kuulla metsäretkellä lähenevää koikkumista. Silloin tietää pysähtyä odottamaan, ja kohta vilahtaa komea musta lintu ylitse puunlatvojen yläpuolella. Kuvaa en ole onnistunut vielä saamaan, mutta ehkä jonain päivänä lykästää.
Sen sijaan sain eilen kuvan pesälleen poikasia ruokkimaan tulevasta tikasta. Tällä kertaa läsnäoloni ei saanut aikaan älämölöä, lintu vain lähestyi hyvin varovasti pyrähtäen aina vähän matkaa kerrallaan ja pysähtyen sitten hetkeksi tarkkailemaan, teenkö jotain. Seisoin ihan hiljaa kännykkä hievahtamatta kuvausasennossa, ja lopulta minut todettiin kyllin vaarattomaksi. Kun tikka lopulta oli pesäkololla ja yritti sisään, pesästä tulikin toinen lintuvanhemmista - ja nosti varsinaisen metakan minut huomatessaan. Katsoin siis parhaaksi poistua jälleen paikalta miettien mielessäni, miten stressaava jälkeläisten pesäpoikasaika mahtaa olla tuolle toiselle vanhemmalle, kun pesä on kuitenkin nakutettu suhteellisen vilkkaasti liikennöidyn polun varteen. Se saa varmaan huudettua itsensä käheäksi, ennen kuin poikaset lähtevät pesästä.
Toinen huutaja löytyi kotipihalta. Kuusien kätköstä kuului hyvin terävä, toistuva linnun ääni, ja kun hiivin varovasti katsomaan, niin rastaanpoikahan se siellä nakotti oksalla ja ilmeisesti huusi ruokaa. Se oli sekä näöltään että ääneltään hyvin pahastuneen oloinen, varmaan juuri pesästä lähtenyt, säännölliseen ruokintaan tottunut otus, joka närkästyneenä huusi vanhempiaan tuomaan suuhunpantavaa. Se ei myöskään arvostanut paparazzeiluani, vaan muutaman kuvan napattuani hivuttautui kuusen rungon toiselle puolelle jatkamaan huutoaan.