Ohoh, minkä keskustelun olenkaan missannut!
jotontti sanoi:
Hänen jos kenen olisi pitänyt arvioida vallitsevia arvoja ja maailmaa kriittisesti.
Noh noh, kyllähän kaiken maailman neropateillakin on oikeus olla väärässä, rasisteja ja pahoja ihmisiä. Olet aivan oikeassa, että mantra "Tolkien oli aikansa lapsi" ei
oikeuta yhtään mitään, mutta selittääpä se kuitenkin, yhtä jos toista.
Se, että korkeastikin koulutetut ihmiset kertoilevat ihmisoikeusjulistuksien ideaaliesimerkkejä vasten rasistisia ja kyseenalaisia tarinoita kertoo enemmän kenties maailman realiteeteista 1900-luvulla kuin yhden tai toisen mielivaltaisesti valitun kirjailijan päähänpinttymistä.
Tarkoitatko "kriittisyydellä" jotain sisällöllistä, tyyliin "kaikki oikeasti kriittiset ihmiset ajattelevat että X"?
Mutta kuten olen jo monasti kirjoittanut; ongelma ei ole herra Tolkien tai hänen kirjoittamansa kirjat. Kyllä maailmaan kehnoa kirjallisuutta mahtuu. Vaan se välillä hurmahenkiseksi yltyvä Tolkien- ja TSH-fanius, jota täälläkin viljalti viljellään.
Voisit tietenkin selittää hieman niitä syy-yhteyksiä, joita oletat kirjailijan ja tämän lukijoiden käyttäytymisen välillä olevan. Mielestäni sellaisia johtopäätöksiä, että Tolkienin meidän tulkintamme mukaan rasistisista fantasioista seuraisi jotenkin lukijoissa kihiäviä rasistisia mielipiteitä, ei voida tehdä ilman rankkoja perusteita, ja niitä perusteita en ole toistaiseksi nähnyt.
Kannattaa perehtyä tuohon "hurmahenkisyyteen" hieman tarkemmin ennen kuin jakaa jyrkkiä tuomioita. Fandomkulttuuri on kulttuuria siinä missä muukin - monimuotoista, itsereflektiivistä, itsekriittistä ja itseään uusintavaa. Ei se ole pelkästään sellaista 'Hallelujaa, aamen! Voi Tolkien, saisinpa kuolla jalkoihisi!'. Asioissa on tasoja, täytyy ymmärtää ja katsella niitä hieman eri näkökulmista.
Toki fandominkin parista löytyy jos jonkinlaista ihmistä, ihan siinä missä maailmasta noin yleensä. Jotkut laukeavat pöksyihinsä lukemalla Sormusten Herran liitteitä, toiset selaamalla mannermaista filosofiaa. Samaa shittiä, eri bull. Henkilökohtaisesti pidän jälkimmäisiä huomattavasti epäilyttävämpänä sorttina. :roll:
En tiedä yhtään ainutta vakavasti otettavaa poliitikkoa (tai yliopistopiipertelijää) joka kiistäisi tasa-arvon ihmisten yhdessäolemisen lähtökohtana.
Puhu mielummin tasavertaisuudesta, se on selvempi käsite ja pitää enemmän paikkaansa tuohon väitteeseen sijoitettuna.
Ei siis ole kyse siitä, etteivätkö kreikkalaiset olisi käyttäneet vastakkainasetteluja kulttuurissaan ja suhteissaan muihin. Vaan siitä, että he eivät olisi ymmärtäneet Tolkienin tyylistä, 'kosmista' hyvä versus paha -ajattelua, joka on hänen hömppämytologiansa läpäisevä periaate.
Tavallaan olen samaa ja eri mieltä. Mielenkiintoinen juttu on juuri siksi, että Tolkienille hyvä ja paha eivät ole niinkään moraalisia ominaisuuksia, vaan metafyysisiä. Tolkien on - totta puhut - olemusajattelija, mitä tulee moraalikysymyksiin. Pahikset tekevät pahoja juttuja enimmäkseen siksi, että ovat pahiksia, eikä niinkään päinvastoin. Hyvä tai paha
luonto determinoi monessa suhteessa henkilöiden valintoja. Tässä mielessä se on hyvin lähellä kylläkin myyttistä maailmankuvaa, ehkä antiikinkin. Jostain syystä minulle tulee mieleen zarathustralaisuus tuosta Tolkienin hyvä-paha -asetelmasta.
On siellä tosin se oikeasti moraalinenkin ulottuvuus: henkilöiden edessä on välillä traagisia valintoja, jotka määrittävät näiden luonteenlaatua. Ajatellaan esim. Boromiria, jonka luonnetta jakaa dilemma - toisaalta on velvollisuus omaa valtakuntaa, Gondoria, kohtaan, toisaalta on annettu vala sormusen saattueelle. Sitten tulee tilaisuus, jossa sormuksen voi anastaa, kun hobitit nyt on niitä nyrkillä tapettavia hippejä ja kaikkea. Kumpikin lojaliteetti sitoo, kummankin lojaliteetin rikkominen on Boromirin kannalta moraalisesti väärin.
Jos tätä dilemmaa ajattelee olemusajattelun (josta Tolkien on nyt tuomiolla) kannalta, niin ei se kovinkaan paljoa aukene: Boromirin pitäisi olla itsekäs puoliretku, ja valita determinoidusti sormuksen nyysiminen kaikissa tilanteissa. Mutta ei, Boromir tekee lopullisen valinnan oletettua olemustaan vasten. Lukija tietää Boromirin valinneen "oikein" valinnan seurausten perusteella, mutta Boromirhan ei sitä loputulosta valintaa tehdessään olisi voinut tietää. Siten se lopullinen olemus jää hämäräksi.
Sama juttu monien muidenkin hahmojen kohdalla. Itse aisassa aika monetkin hahmot läpikäyvät sisäisiä ristiriitoja, joiden perusteella näiden moraalinen luonteenlaatu on puntarissa. Eli ei se ihan puhtaaksi viljeltyä olemusajattelua kuitenkaan ole. Monestikin teot ja motiivit determinoivat hahmon olemusta, eikä päinvastoin - ehkäpä vielä enemmän Silmarillionissa, jossa tämä metafyysinen "pahuus" typistyy oikeastaan vain enemmistömielipiteen uhmaamiseksi: Morgoth on "paha" ennen kaikkea siksi, että tahtoo mennä vähän eri suuntaan kuin muut valat, aiheuttaen luontoon ristiriidan ja jännitteen. Kyllähän Morgoth tarinan myötä katkeroituu ja alkaa hautoa vihaa, tehden tietenkin asiaankuuluvia tekoja ja käyttäytyen kuten kunnon kuspää suutuksissaan, mutta pahuuden sydämessä ja sen perusteena on silti pelkkä eturistiriita enemmistön kanssa.
Tuon voisi kyllä funtsia tarkemminkin, mutta nyt ei vaan jaksa.
Antiikin kreikkalaisten lukuisista ajattelutavoista voisi sanoa, että oli se hyvä ja paha myös niille kosmista, joskaan sanat 'hyvä' (
agathos) ja 'paha' (
kakos) eivät viitanneetkaan siihen kosmisuuteen. Pikemminkin puhuttiin luonnon harmoniasta ja kaaoksesta tällaisena
metafyysisenä hyvä-paha -vastakkainasetteluna. Antiikissa moraalissa oli kysymys aika pitkälle luonnon harmoniasta, sopusuhtaisuudesta jne., joka "heijastelee" ihmisen oikeassa toiminnassa.
Muoks: lisäsin keloja.