Heräsin tänä aamuna puoli viideltä (eli noin tunti sitten), enkä saanut unta. Kauaa en jaksanut sängyssä pyöriä, ja aloin tehdä taas koulujuttuja. Tällä hetkellä on pohdinnassa tulevan tutkintokonsertin nimi. Olen pyöritellyt sellaisia vaihtoehtoja kuin "HC," nimikirjaimen ja tutkinnon tason mukaan, "Omistettu," koska kaikki kappaleet konsertissa on valittu jollekin ihmiselle, "Valokeilassa" tai "Äänessä," mutta jälkimmäisin oli viime vuonna Sibafestin aloituskonsertin nimi ja kaikki muut tuntuvat ihan typeriltä.
Tämä on minulle monella tapaa poikkeuksellinen konsertti. Lapsuuden kotikaupungin konservatorio oli täynnä vertailua ja toisiaan vastaan kilpailevia opettajia. Oppilaitakin vertailtiin. Koska samassa teoriabändissä sattui kanssani olemaan kaveri, jolla on nyt levytyssopimus Warner Musicin kanssa, en saanut neljään vuoteen laulaa ja soitin aina bassoa. Se tietysti katkeroitti ja purin kiukkuni väärään ihmiseen, eli kaveriin, vaikka opettajat toimivat epäreilusti. Ja epämukavuusalueessahan ei ole mitään väärää, mutta jos sillä pysytellään neljä vuotta, ja vielä siitä lähtökohdasta, että on liian huono, alkaa se maistua puulta.
Ja nyt, ensimmäistä kertaa elämässäni, minulla on oikeasti konsertti, jossa laulan ja saan tehdä sitä, missä koen olevani kotona. Se on käsittämätöntä, mutta samalla mietin (ymmärrettävistä syistä), ansaitsenko tämän, entä jos en olekaan sen mikrofonin arvoinen ja joku loistavampi ihminen ottaa sen minulta taas pois.
Tästä teemasta koen haluavani tutkinnolle nimen. Tai siitä, että nyt jotenkin menen kotiin, jonne sydämeni on halunnut mennä kymmenen vuotta, mutta en toisten takia ole päässyt. Tai siitä, että vihdoin saan astua esiin, ja vetää itseäni kutistamatta tai vähättelemättä tajunnanräjäyttävän show'n. Ja tämän nimen tulisi tietysti liittyä musiikkiin ja mielellään sisältää vielä kirjaimen C, että ihmiset älyäisivät sen olevan tasosuoritus. Ja mikähän se sitten olisi.. Maailma on sanoja täynnä, mutta jotain nokkelaa ja ytimekästä sen tulisi olla. Se rajaa jo pikkuisen.