Kas niin, J. R. R. Tolkienin The Hobbit todellakin ilmestyi 21. syyskuuta 1937 ja sen kunniaksi käymme teoksen läpi kunniakkaassa Lukutuvassamme perinteiseen tapaan, eli viikon välein joku meistä julkaisee alustuspuheenvuoron yhdestä teoksen luvusta kerrallaan ja sen jälkeen sana on vapaa keskustelulle luvun tapahtumista, taustoista, yksityiskohdista, yhteyksistä, suurista ja pienistä linjoista, viittauksista, käännöksen kiemuroista ja mistä vain sanottavaa kukin löytää.
Tärkeimpänä pohjatekstinä keskustelulle voinemme pitää Kersti Juvan suomennosta Hobitti, mutta aivan vapaasti voi käsitellä myös aiempaa suomennosta, Lohikäärmevuorta, ja tietysti alkutekstiä itseään (ja miksipä ei myös sen julkisuuteen saatettuja käsikirjoituksia), muita käännöksiä ynnä kuvitusta (niin Tolkienin itsensä kuin suomennoksissa käytettyä Tove Janssonin taidetta sekä mahdollisesti monia muita). Toisin sanoen kaikki aiheeseen liittyvä on suositeltavaa puheenaihetta.
Tässä vaiheessa lienee hyvä esittää myös keskustelujen aikataulu ja aloittaa toden teolla alustajien värväys yrityksemme kantavaksi voimaksi. Tähän ketjuun toivomme siis viestejä halukkailta alustajilta: kertokaa minkä luvun haluatte esitellä, niin sen saatte. Olisi toki käytännön syistä hyvä saada varauksia alkupäästä lähtien, mutta on toki sallittua napata myöhempiäkin viikkoja, jos nyt vain jokin myöhempi luku syystä tahi toisesta (tai kenties oman elämän aikataulujen vuoksi) tuntuu erityisen houkuttelevalta.
Alla siis keskustelumme aiheet viikkopaketteihin jaettuna. Lienee sopivaa koettaa saada alustus julkaistua aina alkuviikosta; keskustelua voi toki jatkaa seuraavankin alustuksen ilmestyttyä, vaikka vuosien päästäkin.
Hobitin 80-vuotisjuhlaluenta: aikataulu alustusvuoroineen
EDITH: Kaikki alustukset on nyt tehty ja jokaiseen keskusteluun on linkki yllä köllöttävässä sisällysluettelossa. Keskustelulla Hobitista ei toki ole mitään viimeistä käyttöpäivää, vaan jokaiseen ketjuun voi kirjoittaa aina hamaan Dagor Dagorathiin saakka.

- V36 (4.-10.9.2017): Esipuhe (Kointähti)
- V37 (11.-17.9.2017): Luku I: Odottamaton juhla (Isilmírë)
- V38 (18.-24.9.2017): Luku II: Lammaspaistia (Sidhiel) Huom. Hobitin 80-vuotispäivä 21.9.
- V39 (25.9.-1.10.2017): Luku III: Lyhyt lepo (Telimektar)
- V40 (2.-8.10.2017): Luku IV: Vuoren alla ja päällä (Tik)
- V41 (9.-15.10.2017): Luku V: Arvoituksia pimeässä (Isilmírë)
- V42 (16.-22.10.2017): Luku VI: Ojasta allikkoon (Kointähti)
- V43 (23.-29.10.2017): Luku VII: Kummallinen koti (Isilmírë)
- V44 (30.10.-5.11.2017): Luku VIII: Hämähäkkejä (Sidhiel)
- V45 (6.-12.11.2017): Luku IX: Tynnyrikyydillä tyrmästä (Tik)
- V46 (13.-19.11.2017): Luku X: Lämmin vastaanotto (Constantine)
- V47 (20.-26.11.2017): Luku XI: Kuistilla (Sidhiel)
- V48 (27.11.-3.12.2017): Luku XII: Sisäisiä tietoja (Isilmírë)
- V49 (4.-10.12.2017): Luku XIII: Poissa kotoa (Sidhiel)
- V50 (11.-17.12.2017): Luku XIV: Tulta ja vettä (Isilmírë)
- V51 (18.-24.12.2017): Luku XV: Pilvet kerääntyvät (Tik)
- V52 (25.-31.12.2017): Luku XVI: Varas yöllä (Olórin)
- V1 (1.-7.1.2018): Luku XVII: Pilvet repeävät (Kointähti)
- V2 (8.-14.1.2018): Luku XVIII: Paluumatka (Sidhiel)
- V3 (15.-21.1.2018): Luku XIX: Viimeiset vaiheet (Isilmírë)
- V4 (22.-28.1.2018): Kartat: Throrin kartta ja Erämaa (Tik)
- V5 (29.1.-4.2.2018): Hobitin kuvitus (Heathertoes)
- V6 (5.-11.2.2018): Suuri Loppukeskustelu (Tik)

Last edited: